Näkemyksiänne tilanteestani?

YksTyötönMuidenJoukossa

Hei vaan kaikille!
Ois kiva kuulla mielipiteitänne ja mahdollisia kokemuksianne..

Nimittäin ilmoittauduin tammikuussa työttömäksi (minulla ei ole ammattia joten en ole oikeutettu työttömyyspvärahaan)
..ja silloin ekalla työkkärikäynnillä ilmoitin työkkäriin että minun on joskus mahdollista tehdä keikkahommia. Silloin kysyttiin, että kuinka usein minua on suunnilleen soiteltu töihin niin sanoin että pitkään aikaan ei ole kuulunut mitään, mutta sitä ennen noin kerran viikossa ovat soittaneet.
Olen työvoimatoimistoon VAHINGOSSA sanonut että olen tehnyt keikkahommia vuonna 2006 vaikka vuosi on oikeasti ollut 2005. Virkailija tykkäs vaan paskaa kun yritin asiaa korjata. Valitteli että saapa nyt nähdä miten tämä vaikuttaa tulevaisuudessa.

Nyt virkailija tinkaa että minun pitäisi hakea sieltä keikkatyöpaikasta todistus siitä kuinka usein olen siellä vuonna 2006 ollut. Vaikka sanoin etten kertaakaan ole ollut!
Ja lisäksi hän sanoo että minulla on nyt vääränlainen "työnhakukoodi" työvoimatoimistossa eikä sitä voi muuttaa ennenkuin tuon todistuksen väittämistäni keikoista vuodelta 2006.

Onko muilla ollut samanlaisia tilanteita? Eli sanonut epähuomiossa jonkun asian väärin työkkäriin ja joutunut ongelmiin jälkeenpäin asian suhteen?

Pelkään että tästä tulee ongelmia minulle ja avopuolisolleni, joka saa työttömyyspäivärahan.. Ja pelkään että tämä asia menee eteenpäin ja vaikuttaa asumistukeemme.

Olemme koittaneet kovasti hakea töitä ja koulutusta mutta vielä ei ole tärpännyt!

6

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todiste

      työvoimahallinnon sairaasta mielivallasta. Potut pottuina, älkää kertoko mitään ylimääräistä itsestänne niille kusipäille. Ja unohtakaa jo se "rehellisyys maan perii" -idiotismi. Niille kähmijöille pitää syöttää paskaa mahdollisimman paljon.

    • Tuollaista...

      ...ja silloin ekalla työkkärikäynnillä ilmoitin työkkäriin että minun on joskus mahdollista tehdä keikkahommia. Silloin kysyttiin, että kuinka usein minua on suunnilleen soiteltu töihin niin sanoin että pitkään aikaan ei ole kuulunut mitään, mutta sitä ennen noin kerran viikossa ovat soittaneet...

      Työkkärissä työttömän vaikeneminen on kultaa. Työkkärissä ei kertakaikkiaan voi puhua mitään muuta kuin mikä on välttämätöntä, jos ei halua ottaa riskia vaikeuksista tulevaisuudessa.

      ...Olen työvoimatoimistoon VAHINGOSSA sanonut että olen tehnyt keikkahommia vuonna 2006 vaikka vuosi on oikeasti ollut 2005...

      Tuo oli paha lipsahdus. Ei mikään ns. normaali ole normaalia työkkärissä.

      ...Virkailija tykkäs vaan paskaa kun yritin asiaa korjata. Valitteli että saapa nyt nähdä miten tämä vaikuttaa tulevaisuudessa...

      Näin siellä toimitaan. Halutaan jättää päälle pieni uhka...

      ...Nyt virkailija tinkaa että minun pitäisi hakea sieltä keikkatyöpaikasta todistus siitä kuinka usein olen siellä vuonna 2006 ollut...

      Et pääse tilanteesta muutoin kuin hakemalla työnantajalta todistuksen, ettet ole tehnyt keikkaa v. 2006, jos työttömyystukea haluat. Toivottavasti ei jää päälle epäilys harmaasta työstä. Saattaapi olla, että työnantajalla on lähitulevaisuudessa verotarkastus. Verottajan ja työkkärin välillä kun toimii ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus...

      ...Onko muilla ollut samanlaisia tilanteita? Eli sanonut epähuomiossa jonkun asian väärin työkkäriin ja joutunut ongelmiin jälkeenpäin asian suhteen?...

      Henkilökohtaisesti ei ole ollut. Mutta alalla työskennelleenä tiedän samantyyppisistä jutuista. Sinulla toivottavasti kuitenkin on mahdollisuus saada korjaus tilanteeseesi viemällä todistus siitä, ettei keikkatöitä ole ollut. Toivottavasti.

      ...Pelkään että tästä tulee ongelmia minulle ja avopuolisolleni, joka saa työttömyyspäivärahan...

      Jos puolisosi saa päivärahaa eikä työmarkkinatukea, niin ei hänellä ole hätää. Ei puolison tulot vaikuta päivärahaan.

      ...Ja pelkään että tämä asia menee eteenpäin ja vaikuttaa asumistukeemme...

      En usko tuohon. Kyllä tuossa nyt täytyisi jotain konkreettista olla, ennen kuin Kela voidaan panna juttuun mukaan. Kun haet sen todistuksen työnantajalta, niin eiköhän puolisosi ja asumistukenne ole turvassa. Vaikka mitä tulee Kelaan, niin siellä kannattaa olla yhtä vaitonainen kuin työkkärissäkin...

      • työtön69

        Anteeksi tyhmyyteni, mutta mitä eroa otsikon käsitteillä on? Jos olen saanut 500 päivää
        ansiosidonnaista, niin kummalle "putoan" jos
        en edelleenkään työllisty? Ja sitä kautta
        jatkokysymys: vaikuttaako puolison tulot ko.
        tukeen, kumpi se sitten minulla olisikaan?

        Työkokemusta on pitkältä ajalta ja koulutuskin
        on.

        - Kiitos etukäteen.


    • poropeukalosta

      Tässä herää epäilys, ettei virkailija osaa korjata tietoja rekisteriin eikä halua kysyä neuvoa, ettei tietämättömyys paljastu.

      Sanoin minäkin kerran työvoimatoimistossa vahingossa kolme ylimääräistä sanaa, että olen työskennellyt ATK-alalla.
      Ei tehnyt suurempaa vaikutusta virkailijaan kertoi, että voit kysyä henkilökunnalta apua ATK:n käytössä työvoimatoimiston aulassa. Siihen minä, että käyn joka päivä kotona katsomassa netistä työpaikkoja ei auttanut tulosti huikean pinon omalta tulostimeltaan työpaikkoja, kaikki ne oli tullut jo luettua.

      Siitä sitten virkailija innostui vielä antamaan tukipaikkoja. Kyselin palkasta, virkailija siihen no TES:sin mukainen, mutta emme täällä tarkista mitä kenellekin maksetaan.
      Kysyinpä vielä työaikaa, virkailija siihen vähintään 85% kokoaikatyöstä. Olisi nekin tiedot voineet olla jo siinä lapussa valmiiksi. Pitää työttömänkin suunnitella omaa rahankäyttöään ja tietää etukäteen tulonsa.

      Soitin siinä sitten näihin tukipaikkoihin. Toisessa sanottiin, ettei heillä ole enää paikkaa. Toisessa käskettiin soittaa pomon tultua lomalta.
      Siinä sitten kirjoitin muistiin kenen kanssa puhuin, minä päivänä ja mitä sanoi.
      Siinä sitten soittamaan nämä tiedot työvoimatoimistoon.
      Siinä sitten virkailija sanoi, että paikka, jota ei ollut onkin ollut heilla avoinna jo lähes vuoden. Montakohan kyselijää minua ennen lienee kysellyt sitä paikkaa ennen minua.
      Siinä sitten mietin, että pääasia kai se on, että niitä avoimia työpaikkoja on, vaikka ei niitä olekaan.

      • Perskules Saakutirallas

        Tuollaisessa ilmiselvässä kyykytystapauksessa kannattaa ottaa yhteyttä virkailijan esimieheen esim. sähköpostilla. On kuitenkin epätodennäköistä että se johtaa yhtään mihinkään.

        Seuraavaksi on tietosuojavaltuutetun vuoro.
        Lomake löytyy tuolta:
        http://www.tietosuoja.fi/3186.htm
        Ja ellei työkkäri korjaa virhettä niin
        Pyyntö tiedon korjaamista koskevan määräyksen antamiseksi-lomake on tuolla:
        http://www.tietosuoja.fi/11151.htm

        Siis noihin kyykytyksiin jotka on nykyisin aika yleisiä ei pidä ihan heti suostua vaikka se onkin joskus helpoin keino.


    • Tämän ketjun aloittaja

      Menin uudelleen työvoimatoimistoon ja sanoin virkailijalle että aion tehdä hänestä kantelun, koska koen ettei minua ole kohdeltu asianmukaisesti ja lisäksi sanoin että aion kirjoittaa tästä asiasta myös paikalliseen sanomalehteen.
      Kylläpä meni rouva hiljaiseksi ja alkoi asiat menemään järjestykseen!

      Mitäs tästä opimme?
      ÄLÄ KOSKAAN KERRO MITÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ TYÖVOIMATOIMISTOSSA.
      Jos huomaat tulleesi väärinymmärretyksi tai muuten huonosti kohdelluksi, tee asiasta iso numero ja vaadi Työvoimatoimisto vastuuseen!


      Kiitos kommenteistanne!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe