Opiskelujeni kautta minulle on vakiintunut tietty kaveriporukka, joka on ollut kasassa alusta asti. Jossain vaiheessa porukkaan alkoi kuitenkin muodostua kuppikuntia ja välit muuttuivat. Muutamat henkilöt ovat (tai oikeastaan käyttäytyvät) kuin ylimmät ystävät ja syrjivät enemmän tai vähemmän porukan muita jäseniä, minua oikeastaan kaikista selvimmin. Mietin vain onko yleistä, että "aikuisessa" (päälle kaksikymppisiä) porukassa käyttäydytään kuin pikkulapset ja puhtutaan paskaa selän takana? Lisäksi mietityttää, miten voi olla niin vaikeaa isossa porukassa sietää yhtä tiettyä henkilöä sillä tavalla että porukan kaikki jäsenet käyttäytyisivät kohteliaasti toisiaan kohtaan? On aivan käsittämätöntä, että esimerkiksi erilaiset kutsut ja muut porukalle lähetetyt sähköpostit säännönmukaisesti "unohdetaan" lähettää minulle. Kaikista ikävintä tilanteessa on, että joku komas henkilö joutuu aina paikkailemaan tilannetta kutsumalla minut mukaan erikseen. Räikein esimerkki on se, että eräs diiva pitkään käänsi fyysisesti selkänsä, joka kerta kun kysyin/sanoin jotain. Harrastin pienenä joukkuelajeja ja niistä oppi, että kaikki pyydetään mukaan ja kaikkien kanssa yritetään tulla toimeen. Ja jos ei tultu asiat sanottiin suoraan ilman mitään kieroilua. Tiedän, että tämä kuulostaa säälittävän ihmisen valittamiseslta, mutta en ole ruma, tyhmä enkä muutenkaan luuseri. Olisi todella hauska tietää, ovatko muut törmänneet vastaavaan kieroiluun naisporukoissa?
naisporukoissa kataluutta?
4
598
Vastaukset
- karolin
kuulostaa selvältä kateudelta jota valitettavasti naisilla on aina toisiaan kohtaan. ilmenee just noin ja olen törmännyt niin monesti että olen ihan kypsä! eli ihan samaa täällä. joskus nään esim. kahta kaveria ja he keskustelevat kahvipöydässä keskenään ja minä jään täysin ulkopuolelle. tulee sellainen olo että miksi edes kutsutte kun ei kerran minun seura kiinnosta.
- myös samaan törmännyt
ja henkistä väkivaltaa.naiset tekevät juuri tätä jättävät porukan ulkopuolelle!
- se on...
että pyydetään mukaan ja sitten on kuitenkin kolmas pyörä kuvioissa. Ja sitä harrastavat myös nelikymppiset naiset. Olen itse kokenut viime aikoina samaa moneen otteeseen. Tuntuu aika pahalta istua samassa pöydässä kahden ns. ystäväni kanssa, jotka jutustelevat vain keskenään eivätkä suo katsettakaan/sanaakaan minulle. Jos yritän sanoa jotain väliin, eivät he ole kuulevinaan.
Minulle tuollainen käytös on vierasta. Olen aina pyrkinyt huomioimaan kaikki samassa seurueessa olevat ettei kukaan tuntisi oloa ulkopuoliseksi. Olen ymmälläni ystävieni käytöksestä, koska selvinpäin he ovat täysin toista maata, mut jospa se humalatila paljastaa todellisen luonteen. Viime kerta on jäänyt niin hyvin mieleen, kun tunsin itseni niin helvetin ulkopuoliseksi heidän seurassaan, vaikka ilta oli vasta alussa. Sanoin jossain vaiheessa, että taidan vaihtaa paikkaa, niin toinen "ystävistäni" kommentoi sanomalla, että "jaa". Ei se mieltä lämmittänyt, ja poistuinkin, mutta kotiin.
Seuraavana päivänä yrittivät soitella, en vastannut enkä ole yhteyttä ottanut sen jälkeen muutenkaan. Miksi pitää alistua ja nöyrtyä, jos he eivät minua pidä ystävyyden arvoisena. Mut elämä jatkuu...:)) - miehetkin tekevät
Taitaa olla ihan yleisinhimillinen ominaisuus. Pakko löytää joku heikompi, ettei itse olisi se heikoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809