Mitä ex ajattelee?

Erottiin entisen poikaystäväni kanssa n.4kk sitten. Hänen tahdostaan. Edelleen hän haluaa olla koko ajan yhteydessä minuun, sanoo että olen tärkeä ja että seksi ei ole tuntunut kenenkään muun kanssa yhtä hyvältä (haluaisi vieläkin ja annoinkin mutta päätin etten enää satuta itseäni ja hän oli ihan "hätääntynyt"). Olimme molemmat kokemattomia mutta nyt molemmat ovat kokeilleet "sinkkuelämää". Itse olen tilanteesta ihmeissään, tuntuu että olin jo päässyt pahimman järkytyksen yli (ero tuli minulle yllätyksenä), mutta kun toinen aina säännöllisesti ottaa yhteyttä ja ehdottaa näkemistä, palaavat vanhat tunteet pintaan. Oltiin n. 2v yhdessä eli tunnen hänen kämppäkaverinsa hyvin. Nyt hän ei enää kuitenkaan pyydä minua luoksensa vaan aina ehdottaa, että tulee luokseni. Häpeääkö hän sitä, jos vaikka haluaisi aloittaa uudelleen? Entä onko tää just perinteinen kuvio: kun tyttö alkaa olla omillaan eikä enää "vainoa" niin poika tajuaakin mitä menetti? Itse pyörittelen näitä ajatuksia päässäni, olisi kiva jos joku kertoisi vastaavasta!
61225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...varsinkaan kun ei tunne tapausta tarkemmin. Oma veikkaukseni on että entinen poikaystäväsi haluaa sinut...mutta myös jonkun toisen. Tulos: Hän tapailee tätä uutta kotonaan, ja ehkä jossain muuallakin. Sinua vain luonasi. Toivottavasti asia ei ole näin, mutta tätä epäilen.

Äänestä

Olen aivan samanlaisessa tilanteessa.
Mies ilmoitti ettei halua enään seurustella, mutta kuukauden kuluttua hän ilmoitti että haluaisi nähdä. Aloitimme seurustelun uudelleen, ja "onnea" kesti kuukauden kunnes mies taas sanoi ettei halua seurustella. Nyt olemme nähneet viikottain, meillä on ns.vapaasuhde. Luulen ettei hänellä ole muita naisia, mutta silti tapailemme salaa, hän ei ilmeisesti halua ystäviensä ja perheensä tietävän että tapailemme edelleen ja tämä vaivaa minua suunnattomasti. Olen yrittänyt tukahduttaa tunteeni mutta huonolla menestyksellä. Haluaisin kuulua hänen elämäänsä "oikeana" tyttöystävänä. Olen päättänyt että yritän lopetaa tapaamiset mikäli hän ei halua seurustella oikeasti. Tiedän että suhteen lopettaminen tulee olemaan vaikeaa, koska välitän hänestä paljon ja hänen kanssaan on hauskaa ja helppoa olla MUTTA...Ansaitsen miehen joka välittää minusta oikeasti ja haluaa olla minun kanssani ja niin ansaitset sinäkin!

Äänestä
  • Mies halusi välillä naida muidenkin kanssa ja kun ei tullut vakijuttua tai oli huonompia (ja huomasi samalla että parisuhteessa saa helpommin safkat ym.) niin palailee takaisin...

    Äänestä

Kokemusta on minulla samasta; poikaystävä jätti myös ihan yllättäen ja minä järkytyin siitä aikalailla. Minä ainakin kuvittelin että yhteydenpito loppuu siihen mutta ei; mies vaan soitteli ihan samalla tavalla (siis yhtä usein) kuin ennenkin ja mietin että missä oikein mennään. Ja tuntui ettei mitenkään voi päästä asiasta yli kun toinen käyttäytyi siten.
Sitä jatkui n. kuukauden verran ja sen jälkeen pistin välit täysin poikki..riitelemällä mutta muu ei auttanut. Pyysin että ei soittaisi, ei kirjoittaisi, ei mitään. Ja sen jälkeen pääsi vasta elämä jatkumaan..

Äänestä
  • Noi miehet haluaa vain seksiä teiltä valitettavasti...
    ei muuta.

    Äänestä

Luulisin, että exäsi haluaa pitää sinut lähellä, mutta silti riittävän kaukana..Itse jouduin kokemaan saman, joten ymmärrän turhautuneisuutesi.Itse annoin exälleni aikaa ja tilaa miettiä rauhassa ilman mitään painostamista, sitä kestikin melkein vuoden ennen kuin palattiin taas yhteen..exäni aloitteesta.Olin jo kuitenkin hyväksynyt eron, mutta tunteet eivät kadonneet ja tässä ollaan..Neuvoisin miettimään mitä sinä itse todellisuudessa haluat ja sen mukaan päättämään haluutko/kannattaako pitää yhteyttä vai ei. Muuten siinä voi käydä niin, että exäsi löytää uuden ja sinä jäät odottamaan. Kokemuksesta voin sanoa, ettei ylipääseminen ole helppoa jos yhteyttä pidetään jatkuvasti..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


n22 kirjoitti:

Erottiin entisen poikaystäväni kanssa n.4kk sitten. Hänen tahdostaan. Edelleen hän haluaa olla koko ajan yhteydessä minuun, sanoo että olen tärkeä ja että seksi ei ole tuntunut kenenkään muun kanssa yhtä hyvältä (haluaisi vieläkin ja annoinkin mutta päätin etten enää satuta itseäni ja hän oli ihan "hätääntynyt"). Olimme molemmat kokemattomia mutta nyt molemmat ovat kokeilleet "sinkkuelämää". Itse olen tilanteesta ihmeissään, tuntuu että olin jo päässyt pahimman järkytyksen yli (ero tuli minulle yllätyksenä), mutta kun toinen aina säännöllisesti ottaa yhteyttä ja ehdottaa näkemistä, palaavat vanhat tunteet pintaan. Oltiin n. 2v yhdessä eli tunnen hänen kämppäkaverinsa hyvin. Nyt hän ei enää kuitenkaan pyydä minua luoksensa vaan aina ehdottaa, että tulee luokseni. Häpeääkö hän sitä, jos vaikka haluaisi aloittaa uudelleen? Entä onko tää just perinteinen kuvio: kun tyttö alkaa olla omillaan eikä enää "vainoa" niin poika tajuaakin mitä menetti? Itse pyörittelen näitä ajatuksia päässäni, olisi kiva jos joku kertoisi vastaavasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu