ongelma

olen onnistunut puhdottamaan painoa kuukauden aikana 5kg, se on mielestäni hyvin.. ongelma piileekiin siinä, että kun tulosta tulee, meinaan retkahtaa syömään samoin kun ennen!! tuntuu mahdottomalta jatkaa "niukkaa" ja terveellistä ruokavaliota.. 5kg on pudonnut suht. helposti.. annoskoko on pienentynyt puoleen ja lautanen näyttää ihanan räikeän väriseltä :)
Aina kun käyn vaa'alla ja paino on pudonnut esim 1 kilon niin meinaan rynnätä heti kauppaan ostamaan jonkun herkun, suklaata, pullan jne ikäänkuin palkinnoksi kilon pudotuksesta!! miksi on vaikea palkita itseään muulla kuin ruualla?? mietin että voiko tämmöinen heijastua lapsuudesta/nuoruudesta kun äidit suostuttelevat aina että "jos nyt olet kiltisti niin ostetaan sitten kaupasta karkkia sinulle"
muilla samoja mietteitä ja "ongelmia"???
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla on ihan samanlaista. Kun sain kolme kiloa pois, ajattelin, että nyt olen ansaittua kaikkea herkkuja.

Tuntuu ettei mikään ole yhtä hyvä palkinto kuin esim hillo munkki.

Mutta pakko alkaa opettelemaan itsensä palkitseminen esim uudella vaatteella ai hyvällä kirjalla. Myös jalkahoito tekisi terää=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmainen____ kirjoitti:

olen onnistunut puhdottamaan painoa kuukauden aikana 5kg, se on mielestäni hyvin.. ongelma piileekiin siinä, että kun tulosta tulee, meinaan retkahtaa syömään samoin kun ennen!! tuntuu mahdottomalta jatkaa "niukkaa" ja terveellistä ruokavaliota.. 5kg on pudonnut suht. helposti.. annoskoko on pienentynyt puoleen ja lautanen näyttää ihanan räikeän väriseltä :)
Aina kun käyn vaa'alla ja paino on pudonnut esim 1 kilon niin meinaan rynnätä heti kauppaan ostamaan jonkun herkun, suklaata, pullan jne ikäänkuin palkinnoksi kilon pudotuksesta!! miksi on vaikea palkita itseään muulla kuin ruualla?? mietin että voiko tämmöinen heijastua lapsuudesta/nuoruudesta kun äidit suostuttelevat aina että "jos nyt olet kiltisti niin ostetaan sitten kaupasta karkkia sinulle"
muilla samoja mietteitä ja "ongelmia"???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu