Ahdistu/panikki ja surunkäsittely

annika...

Hei!
Olen vähän yli 30-vuotias perheetön nainen.
Minulla on muutaman vuoden ajan ollut erinäisiä terveydellisiä ongelmia; sydänkipua, vatsavaivoja, huimausta, ahtaanpaikan kammoa. Nyt kesällä tuli mieletön ahdistus/paniikkikohtaus. Luulin kuolevani. Lisäksi keväästä lähtien on ollut jotenkin epätodellinen olo. Epäilen, että minulle on kehittynyt jonkinlainen ahdistuneisuus/paniikkihäiriö.

Olen muutaman vuoden sisällä menettänyt monta minulle tärkeää, läheistä ihmistä. Kuolemien myötä mieleen ovat alkaneet tulvia monet lapsuuden paskat kokemukset; vanhempien erot jne. Äitini mielestä huimaukset, paniikit ym.johtuvat siitä, että en ole käsitellyt menetyksiäni. Kysyisinkin, voiko paniikkihäiriö ja ahdistus alkaa kuolemasta? Mummoni kuoli alkukeväästä ja vasta nyt olen alkanut itkeä hänen kuolemaansa. Töissä on ollut kiirettä ja raskasta. Ei ole ollut aikaa surra tai miettiä omaa elämää.


Milloin suru/ahdistus lakkaa?

4

839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 25.v tyttönen

      oli alussa oloja jossa ahdisti niin että ikäänkuin ei meinannut välillä henkeä saada.kurkkua kuristi ja tuntui että suru olisi repinyt sydämen rinnasta.onneksi oli rauhoittavat lääkkeet.ilman niitä en olisi varmasti jaksanut mennä eteenpäin.

      luulen että tuo kaikki mainitsemasi johtuu juuri noista kokemistasi asioista.mieheni kuoli n.2,5kk sitten ja ensimmäisistä viikoista muistan jotain mutta shokissa olinn pitkään.sain kriisi-apua ja olen paljon puhunut ihmisten kanssa siitä miten hän kuoli ja mitä oikeastaan tapahtui(olin paikalla kun hän menehtyi).

      kerroit että sinulla on ollut töissä kiirettä ja raskasta.varmasti kaikki tuo ja menetykset yhdessä ovat ahdistuneisuutesi syy.oletko puhunut näistä kenellekään?puhuminen on auttanut minua ainakin tajuamaan tätä surua ja puhuminen on ollut korvaamatonta.

      ota rohkeasti yhteyttä vaikka paikkakuntasi mielenterveystoimistoon.heiltä saat apua noihin ongelmiisi.tai puhu ajatuksistasi jollekin muulle,vaikka ystävälle tai äidillesi.puhuminen on niin valtavan tärkeää.voithan täälläkin kirjoitella jos se on sinulle luontevampaa.hae itsellesi kuitenkin apua!

    • !!!!!!

      Käy lääkärillä. Selaa elämäsi, hyväksy joka asia vanhempien erosta lähtien /voi käydä huonomminkin/ Elämä vaan opettaa kantapään kautta!
      Stressaannuit työssä ja ei jäänyt aikaa läheisille,sekö ei anna rauhaa? Järjestä työsi ja vapaaika. Elämä jatkuu.. Kun ahdistus alkaa - yritä olla hengittämättä hetken ja rauhoitu! minulle auttaa

    • 2 kertainen suru

      Minä menetin vanhempani alle vuodessa, ekaksi isä ja vajaa 11kk äiti.
      Minulla oli 3 ekaa kuukautta pahempaa aikaa; itku tuli jatkuvasti, mikään tai kukaan ei huvittanut: en nähnyt edes sivulleni mitään, kuljin kuin sumussa.
      Mutta onneksi sain olla kotona työttömänä, en olisi pystynyt olemaan töissä esittäen muka pirteää ja iloista.
      Nyt juuri tuli 2v isäni kuolemasta ja äidin 1v1kk, mutta silti tuntuu siltä,että kaikki tapahtui juuri asken.
      Minusta ei kannatta esittää pirteää tai tehokasta, kun sitä ei ole.Surusta täytyy puhua ja itkeää; sitten vähitelen se suru muuttuu eikä ole niin vaikeaa.
      oletko ajattelut ammattiihmisen apua, he jos jotkut osaavat auttaa?

    • hoitsupoitsu-bi

      mitä todennäköisemmin sulla on jonkinasteinen paniikkihäiriö. siihen liityvät "pakonomaiset" ajatukset omasta voinnistaan, kuolemanpelot, sairastumisen pelko, selämättömyys, yms em kaltaiset oireet.
      kannattaa hakeutua oman ta:n mielenteyshoitajna juttusille tai psykiatrian poliklinikalle asian vuoksi. saat ammattiapua sieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe