näin meillä

Meidän suhde on kestänyt 7 vuotta, ja ne on kärsivällisyyteni ja kompromissien tulosta.

Muutimme yhteen heti (hän asui opiskelija-asunnossa, minä vanhempien luona - muutin soluasunnon huoneeseen), myöhemmin saimme yhteisen asunnon ja vähäiset varamme eivät koskaan olleet esteenä suhteelle.

Hän ei tykkää keskustella ongelmistamme, sillä hänen mukaan ne ovat keksittyjä. Ehkä ne ovatkin.
Juttelemme kuitenkin harvakseltaan.
Kun riitelemme, boikotoimme toisemme kaikella mahdollisella tavalla. Hän on kuuromykkä, minä myös. En myöskään tee ruokaa, siivoa, vaihdan sokerin sijasta suolan ja pesen vain minun vaatteeni. Lapsellista? Ehkä, mutta mies tajuaa sanoman. Kun sovimme riidan, pyydämme toisemme olla tekemättä niin tai näin.

Yksi kompromissi oli sellainen, että vapaa-aika vietetään aina yhdessä, oli se sitten koti-ilta, kaverilla vierailu tai diseen meno. Matkoilla käydään yhdessä aina.
Jos toinen ei pääse, niin toinen siirtää menoa. Omaa aikaa emme tunne tarvitsevamme, koska vähintään puolet päivästä olemme erossa.

Avomieheni määrää kaapin paikan, perusteluna sille olkoon sisustuskyky. Hän on hemmetin hyvä sisustaja, sen takia saa valita verhot, lamput ja jopa astiat.

Minä teen melkein kaikki kotityöt - ostan ruuat, kokkaan, tiskaan, pyykkään, siivoan. Mies tekee tarvittavat remontit, sisustaa, kuskaa ja siivoaa välillä, muuten makoilee sohvalla.

Meillä on lapsikin, jonka minä halusin enemmän kuin avomieheni. Mitä sitten? Lapsi syntyi ja lapsen hoito oli täysin minun vastuullani ainakin puolisen vuotta. Kärsivällisyyttä se vaati. Jotkut miehethän kiintyy lapseen hitaammin kuin toiset. Nyt lapsi on parin vuoden ikäinen ja mies rakastaa häntä yli kaiken :o)

Mies ei koskaan sano, että rakastaa, tai kehu ulkonäköäni. Silti tiedän, että rakastaa ja on ylpeä perheestään - koko perhe tulee aina mukaan, oli se työpaikkavisiitti, kaverireissu, vapunaatto tai ulkomaanmatka.

Olkaa kärsivällisiä! Ajatelkaa yksinkertaisimmin! Olkaa yhdessä aina!