Ootteko muut huomanneet saman asian kuin minä. Yleensä suurella kiinnostuksella ja yhteenkuulumisen tunteella alkavat suhteet kuivuu kasaan. Jos jompi kumpi on alussa todella ihastunut ja ihana, niin tilanne saattaa kääntyä hetken päästä siihen, että todellisten persoonallisuuden paljastuttua huomaakin olevansa pikemminkin vihamiehiä kuin lämpimiä kumppaneita.
Ihan sama, kuin jos tapaa uuden ihmisen vaikka töissä, ja ihan aluksi tullaan vaikka miten hyvin toimeen. Vähän kun raaputtaa pintaa, niin sinulla voi olla käsissäsi työpaikan pahin juoruilija ja se kaikista makeilevin tyyppi...se kaikista hankalin ihminen vaikka alussa hän oli kaikista mukavimman tuntuinen työkaveri.
Eli...Itse olen huomannut että parhaiten minulla lähtee toiminaan suhteet, jossa alussa ollaan vieraita toisille. Ja kestetään sitä tunnetta, että toista ei voi tuntea. Siitä sitten alkaa yleensä toisen hyvät puolet tulla esiin eikä isompia vikoja toisesta löydy. Kun vaan hitaasti alkaa ja siitä vaan eteenpäin, jos tuntuu pitkässä juoksussa hyvältä toinen.
Miten se alkaa?
2
526
Vastaukset
- .......
Näin on.
Keväällä yhden vanhan "tutun" kanssa tutustuin paremmin, jätkä yritti saada mua lämpeemään pari kuukautta, viimein kun annoin periksi, että katotaan miten homma menee niin kuinkas kävikään. Jätti mut viime vkloppuna.
Alussa kehui jatkuvasti ja oli niin ihana. Sitten alkoi kaikki aika mennä kavereiden kanssa kuljailemiseen. Ja nyt ei muka enää kiinnosta.
Omituista käytöstä. Ensin haluaa, ja kun saa mitä haluaa, niin sitten ei enää kelpaakaan.
Mulla kiinnostus ainakin säilyi alusta asti yhtä lailla, ja menin vielä perkele rakastumaankin...taas on päähänpotkittu olo...kunnolla ei oo juteltu vielä. Parempi tehdä sekin selvinpäin, vaikka jotenkin en usko että jätkä haluaa edes asiaa selvittää. - huomattu......................
Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.
Aivan sama miten juttu on alkanut, toimii jos on toimiakseen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h493295- 342945
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062751Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv402491Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.511945Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151589- 321483
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061297- 1801231
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731070