mäpä kerron oman selviytymisen. menin raksalle töihin työporukka painosti ja häpäisi minut jatkuvasti , olin kuulemma niin huono etten mitään osaisi en edes lapion kaivuuta. Mulle tuli kauhea masennus ja aloin itsekin uskoa että olenko tosiaan näin tyhmä/luuseri etten mitään osaisi. Minusta iloisesta sällistä muuttui hetkessä surkean näköinen sälli joka ajatteli että mitä nyt mihkään muihin töihin lähe koska siellä ne jupisisi samalla lailla ja painostaisi/vittuilisi. Kunnes yhtenä päivänä ystäväni työpaikalta haettiin työntekijöitä, ja hän halusi mut sit sinne no pakko se oli lähteä pois tuolta helvetin työmaalta kokeilemaan uusia kiusauksia. Ensimmäinen työpäivä sitten alkoi hyvin kaikki tulivat tervehtimään ja olivat todella ystävällisiä ja mukavia, mieleni alkoi muuttua parempaan suuntaan mut opetettiin työhöni todella hyvin ja aina kehuttiin sain niistä uskomattomasti voimaa ja mielenterveyteni alkoi parantua, myös usko itseeni lisääntyi päivä päivältä, vuosien päästä olin niin hyvä että minut ylenettiin käyttö päälliköksi ja olen 5 lapsen isä kauniissa isossa omakotitalossa, Otan vastaan myös uusia työntekijöitä ja minä pidän yllä että meidän työpaikassa ei kukaan tule koskaan kiusaamaan ketään. Tarkoitukseni tällä on että kyllä sieltä kuopasta pääsee ylitte kunhan tarpeeksi kaivaa onnea kaikille ,jokainen ihminen on yhtä tärkeä
Kiusatut!
Lukekaa tää.............
2643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pois lähteminen on ainoa oikea asia mitä voi tehdä.
Täytyy van katsoa työpaikkailmoituksia JOKA päivä. Kyllä se uusi paikka ennenpitkää löytyy.
Hienolta kuulostaa. Minun tarinani on se, että minä en lähde työpaikastani, jossa nämä kiusanhenget majailevat (en ainakaan heidän takia). Miksikö? On niin kiva katsoa miten he saavat nenilleen, kun minulla menee aina vain paremmin ja paremmin heidän alaspainamisestaan huolimatta. Toisin on heillä, sillä "Se joka toiselle kuoppaa kaivaa, itse siihen lankeaa" ja sen olen saanut havaita jokaisen näiden loanheittäjän elämässä. Mikä tähän syynä? Syynä on se, että en ole itse missään vaiheessa alentunut pelaamaan heidän likaista peliään. Enkä myöskään niin aio tehdä.