Minä olen hoitovirheen uhri, miltei kuolin.Aina kun yritän kertoa siitä täällä, se sensuroidaan.Yritän nyt kirjoittaa niin, että tämä tulisi läpi.
Olen kärsinyt monistakin fyysisistä vammoista asian takia,sain yliannostuksen erästä lääkettä.En ollut tälle kyseiselle lääkärille ensimmäinen uhri, ennen minua hän oli juuri ollut oikeudessa mutta voittanut.Sitä ennen hän oli saanut potkut edellisestä sairaalasta tapausten vuoksi mutta palkattiin parempaan sairaalaan.Teot kohdistuivat hyvinkin pieniin.Hän jatkoi touhujaan varhaiseläkkeelle asti, eikä häntä koskaan rangaistu.Eli lääkärienkin rikokset jäävät hyvinkin piiloon.Poikkeusyksilöstä on tietenkin kyse.Asiaan liittyi asiakirjojen väärentämistä todistetusti yms.Tällä minuun kohdistuneella rikoksella oli todistajatkin mutta asia ei koskaan mennyt oikeuteen, koska nämä todistajat sanoivat, etteivät kertakaikkiaan jaksa enää mennä sinne uudelleen ja voimani olivat myrkytystilasta johtuen loppu, sekä äärimmäisestä psyykkisestä sen hetken järkytyksestä.Vasta 8 vuotta tapahtuman jälkeen kykenin käsittelemään sitä.
Tämä on nyt kirjoitettu hyvin kiertäen ja kaartaen, koska muuten sensuuri iskee jälleen.
Onko teitä muita hoitovirheen tai ihan tahallisen rikoksen uhreja täällä? Asiat nousivat jälleen mieleeni, kun luin lehdistä Ylisen tapahtumista.Myrkytyskuolema on aivan hirvittävä.En usko, että sen pahempaa voi ollakaan, tuskat ovat suoraan h:lla alkavasta paikasta, eikä se tapahdu suinkaan hetkessä.En ikinä unohda omia kokemuksiani siitä.Ikuiset muistijäljet paloivat aivoihini.Kuolemaa sinänsä en pelkää enää yhtään, mutta kylläkin hirvittäviä tuskia, jotka siihen voivat liittyä.Ja ne ovat siitäkin hirveitä, että ihminen näyttää ihan rauhalliselta ulospäin, eikä kukaan välttämättä käsitä, että h on irti.On aivan kammottava kokemus, kun verenkierto lakkaa lihaksistosta,menee liikuntakyky, kun se lakkaa korvista, tulee kuurous, kun se lakkaa silmistä, tulee sokeus.Kun hoitaja huomasi mitä oli tapahtunut, sai hän minut vielä takaisin elämään pelastettua, onneksi ja verenkiertokin palasi.
Oletko hoitovirheen
8
2195
Vastaukset
- Karjalankägönen
Mitä siulle tapahtu ja missä?Oikein ihokarvat nous pysttyyn-mitä siulle on tehty???
- hoitovirheen uhri
Työpaikkalääkäri määräsi lääkkeitä, joita ei nimenomaan saa syödä sen tietyn sairauden vuoksi, mikä pojallani oli.
Sairaalasta kehotettiin tekemään kantelu työpaikkalääkärin toimista. Myös tuttavani, lääkäri (kirurgi) ja sairaanhoitaja kehottivat tekemään kantelun. Toisaalta pojallani oli sairaalaan tutkimuksiin aika ja aika oli vasta 4 kuukauden päästä, kun sairaus oli todettu, eli mielestäni sairaalastakin viivyteltiin pojan sairauden hoidossa. Hänellä oli jo todettu tuo sairaus. Siihen piti saada hoito, mutta poikani ehti kuolla ja osatekijänä poikani kuolemaan oli työpaikkalääkärin määräämäät lääkkeet ja pojan hoitamaton sairaus.
Olen vieläkin poikani kuoleman jälkeen surun murtama. En ole vielä jaksanut aloittaa kanteluprosessia. Eihän se tuo poikaani takaisin, mutta jos kantelu saisi lääkärin miettimään toimiaan ja olemaan huolellisempi jatkossa. Tämän kaiken surun keskellä olen kuitenkin katkera ja vihainen poikani työpaikkalääkärille. Eipä silti, omasta kokemuksestanikin voin sanoa, että työpaikkalääkärit eivät ole "ruudinkeksijöitä".- pysty kertomaan
En voi kertoa asiasta tarkemmin, koska sensuuri poistaa sen aina.Eli yritän kiertäen: Pirkanmaan suurin sairaala,synnytysasiat.Mieslääkäri.Ei ihan suomalaisen oloinen nimi.Sairaalan koko historian vaikein synnytys.Kuolleeksi toteaminen,asia ei ole ollut koskaan julkisuudessa.Pelastuminen.
Nyt järkytyin ihan hirveästi, kun tunnistin lehtikuvasta Ylisen hoitajan.Kävi usein paikkakuntani avoimessa päiväkodissa lapsensa kanssa leikkimässä ja siellä kaikkien eväät pidetään yhteisessä jääkaapissa.Olisi milloin tahansa voinut laittaa mitä myrkkyä vain eväisiimme.Epäilen hänen käyttäneen tapauksiin sokeritautien hoitoon käytettyä i-alkuista ainetta.Ei voi kyllä ikinä ihmisen ulkonäöstä päätellä mitään.Lapsensa oli kiltti ja rauhallinen ja otti kaikkiin kontaktia.Äiti näki hänet vääristyneesti vilkkaana, levottomana ja ei muka saanut lapseen kontaktia.Sitä ihmettelin jo silloin,ja väärät tiedot ovat lehdissäkin.Se kyllä oli omituista, että pojan päässä olivat usein letit.Vika oli äidin päässä.
Tästä lähtien en koskaan enää pidä eväitäni missään yhteisessä paikassa, sillä olen näköjään poikkeusyksilö-magneetti.Lapsemme leikkivät monta kertaa yhdessä ja juttelin tämän henkilön kanssa.Täydellinen kaksoiselämä.Sai kylläkin kiukunpurkauksia lasta kohtaan, vähän liian voimakkaita sanojakin lapsen tekoihin nähden, joten lapselle on varmasti parempi näin, että äiti ei saa häntä tavata.Olen ihan järkyttynyt! Saa nähdä meneekö tämäkään sensuurin läpi. - myrkytetyn omainen
myrkytettiin rauhoittavilla lääkkeillä. Lääkäri ei luopunut lääkityksestä, vaikka me omaiset sitä kuinka anelimme. Isoäiti meni hetkessä huonoon kuntoon ja kuoli. Kannella ei jaksa, kun ei jaksa käydä näitä asioita läpi, tietäen, että toisella puolella on vastassa lääkäri ja häntä myötäilevät hoitajat. Tässä surussa, vihassa ja katkeruudessa on ihan tarpeeksi kantaa... enkä tiedä jaksaako näitä edes kantaa...
- ei ole ainoa
myrkytetyn omainen kirjoitti:
myrkytettiin rauhoittavilla lääkkeillä. Lääkäri ei luopunut lääkityksestä, vaikka me omaiset sitä kuinka anelimme. Isoäiti meni hetkessä huonoon kuntoon ja kuoli. Kannella ei jaksa, kun ei jaksa käydä näitä asioita läpi, tietäen, että toisella puolella on vastassa lääkäri ja häntä myötäilevät hoitajat. Tässä surussa, vihassa ja katkeruudessa on ihan tarpeeksi kantaa... enkä tiedä jaksaako näitä edes kantaa...
Olin nuorempana töissä vanhusten osastolla, jossa lääkäri rauhoitti kaikki potilaat sänkyyn järkyttävällä määrällä rauhoittavia.Onneksi lääkäri vaihtui, tämä uusi, nuori naislääkäri nosti kovan metelin ja julmaa suukopua kävivät nämä kaksi lääkäriä.Nainen piti päänsä ja aste asteelta lääkityksiä vähennettiin.Kas kummaa, vuodepotilas nousikin täysin virkeäksi, liikuntakykyiseksi ja selväjärkiseksi vanhukseksi.Hän valitettavasti oli ainoa, muille ei apu enää ehtinyt.En tiedä miten on nykyään,mutta ennen vanhukset myrkytettiin kaikki vuodepotilaiksi.Olen todella pahoillani puolestasi ja otan osaa suureen suruusi.
Toisessa päässä ovat sitten omaiset,jotka vaativat, että mummu tai pappa pitää rauhoittaa, kun vanhat eivät tunnetusti paljoakaan nuku,jos luonnollisesti vanhenevat. - miten niistä
pysty kertomaan kirjoitti:
En voi kertoa asiasta tarkemmin, koska sensuuri poistaa sen aina.Eli yritän kiertäen: Pirkanmaan suurin sairaala,synnytysasiat.Mieslääkäri.Ei ihan suomalaisen oloinen nimi.Sairaalan koko historian vaikein synnytys.Kuolleeksi toteaminen,asia ei ole ollut koskaan julkisuudessa.Pelastuminen.
Nyt järkytyin ihan hirveästi, kun tunnistin lehtikuvasta Ylisen hoitajan.Kävi usein paikkakuntani avoimessa päiväkodissa lapsensa kanssa leikkimässä ja siellä kaikkien eväät pidetään yhteisessä jääkaapissa.Olisi milloin tahansa voinut laittaa mitä myrkkyä vain eväisiimme.Epäilen hänen käyttäneen tapauksiin sokeritautien hoitoon käytettyä i-alkuista ainetta.Ei voi kyllä ikinä ihmisen ulkonäöstä päätellä mitään.Lapsensa oli kiltti ja rauhallinen ja otti kaikkiin kontaktia.Äiti näki hänet vääristyneesti vilkkaana, levottomana ja ei muka saanut lapseen kontaktia.Sitä ihmettelin jo silloin,ja väärät tiedot ovat lehdissäkin.Se kyllä oli omituista, että pojan päässä olivat usein letit.Vika oli äidin päässä.
Tästä lähtien en koskaan enää pidä eväitäni missään yhteisessä paikassa, sillä olen näköjään poikkeusyksilö-magneetti.Lapsemme leikkivät monta kertaa yhdessä ja juttelin tämän henkilön kanssa.Täydellinen kaksoiselämä.Sai kylläkin kiukunpurkauksia lasta kohtaan, vähän liian voimakkaita sanojakin lapsen tekoihin nähden, joten lapselle on varmasti parempi näin, että äiti ei saa häntä tavata.Olen ihan järkyttynyt! Saa nähdä meneekö tämäkään sensuurin läpi.lehtikuvista voi tunnistaa????
- ihmisen
miten niistä kirjoitti:
lehtikuvista voi tunnistaa????
Kyllä usein tapaamansa ihmisen tunnistaa ihan helposti.Ei siinä jokin sumukuva kasvojen päällä auta, kun on tuttu paitakin päällä.Ja katso-kirjoitin tänne, että pojan päässä olivat usein letit, ENNENkuin sekin asia julkaistiin lehdissä!
- 2 kertainen suru
Minä menetin äitini hoitovirheen takia.Olen valittanut ja taas valittanut, mutta asia ei myönetä.
Tiedän ja ymmärrän,että mikään ei tuo äitini takaisin, mutta sen takia tein valituksen, että jos voisin pelastaa jonkun toisen ihmisen hengen, jonkun läheisen.Niin silloin valitus oli tehnyt tehtävänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565745Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752932Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222168No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401935Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191828
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61559Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah721006