Suku rules

Lauantai-iltana oli tarkoitus lähteä juhlimaan serkkupojan kanssa, mutta sitten ei napannutkaan, yhtäkkiä tuli sellanen olo että haluaisiki olla kotona. Serkkupoika soitteli siinä la-iltana ja sanoin että täytyy ainaki miettiä vielä, selvästi tupsahti jostakin. Yritti soittaa myöhään joskus yhdentoista aikaan illalla, en enää jaksanu vastata kun olin jo miltei unessa. Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus emännän kanssa muuttaa ja pyysin häntä tekstiviestillä kaveriksi, ei vastannut viestiin. Toinen kaveri vastasi alta 5 min ja lupautui, oisin ymmärtänyt jos olisi estynyt tulemasta avuksi mutta serkkupoika ei vastannut juuta eikä jaata. Tällaista on tapahtunut ennenkin. Heitä kyllä pitää auttaa ja olla mieliksi mutta sitten kun itse tarvii apua niin ei välttämättä edes vastata. Mitä tehdä? Nyt on vähä kypsyny meininki. Jätkä valittaa aina että sekään ja sekään ei vastaile viesteihin, itse käyttäytyy samalla lailla. Ja kyllä olisi miestä minussa sanomaan jos olisin tehnyt jotain väärää mutta kun en ole! Kertokaapa mitä mieltä?
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Joosua Joutomies kirjoitti:

Lauantai-iltana oli tarkoitus lähteä juhlimaan serkkupojan kanssa, mutta sitten ei napannutkaan, yhtäkkiä tuli sellanen olo että haluaisiki olla kotona. Serkkupoika soitteli siinä la-iltana ja sanoin että täytyy ainaki miettiä vielä, selvästi tupsahti jostakin. Yritti soittaa myöhään joskus yhdentoista aikaan illalla, en enää jaksanu vastata kun olin jo miltei unessa. Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus emännän kanssa muuttaa ja pyysin häntä tekstiviestillä kaveriksi, ei vastannut viestiin. Toinen kaveri vastasi alta 5 min ja lupautui, oisin ymmärtänyt jos olisi estynyt tulemasta avuksi mutta serkkupoika ei vastannut juuta eikä jaata. Tällaista on tapahtunut ennenkin. Heitä kyllä pitää auttaa ja olla mieliksi mutta sitten kun itse tarvii apua niin ei välttämättä edes vastata. Mitä tehdä? Nyt on vähä kypsyny meininki. Jätkä valittaa aina että sekään ja sekään ei vastaile viesteihin, itse käyttäytyy samalla lailla. Ja kyllä olisi miestä minussa sanomaan jos olisin tehnyt jotain väärää mutta kun en ole! Kertokaapa mitä mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu