Oon käynyt neljän vuoden aikana jo niin monta eroa läpi saman ihmisen kanssa, etten jaksa enää edes uskoa että tämäkään ero olisi lopullista. En olisi koskaan voinut kuvitella olevani niin heikko, kunnes tapasin tämän ihmisen. Niin paljon paskaa on satanut niskaan ja niin useasti olen itselleni vannottanut, etten sellaista enää ota vastaan - vaan toisin on aina käynyt.
Ensin tapaillaan eron jälkeen "ystävinä", joka ei ole toistaiseksi koskaan onnistunut. Ystävät eivät kai kuitenkaan jaa samaa sänkyä keskenään... Pikkuhiljaa tapaamiset tihenevät ja hupsista, yhtäkkiä sitä taas syödään joka aamu yhdessä aamupalaa saman pöydän ääressä.
Jos tämän ihmisen voitan, pystyn varmasti mihin vaan. Monta laastarisuhdetta on mahtunut erojen välille, mutta eihän niistä mitään ehdi syntyä kun en koskaan ole lopullisesti päässyt hänestä yli.
Päädyin tänään poistamaan kaikki yhteystiedot tästä henkilöstä, kaikki vanhat valokuvat, lahjat - joka ikisen ilkeän muiston, jota en enää ikinä halua ajatella kaihoisasti. Joskus vaan on parasta ettei ole missään väleissä; puheet ystävyydestä on vaan pehmittelyä kovalle takapakille. En usko ystävyyteen kuitenkaan, miksi siis enää suostua.
Ensin tapaillaan eron jälkeen "ystävinä", joka ei ole toistaiseksi koskaan onnistunut. Ystävät eivät kai kuitenkaan jaa samaa sänkyä keskenään... Pikkuhiljaa tapaamiset tihenevät ja hupsista, yhtäkkiä sitä taas syödään joka aamu yhdessä aamupalaa saman pöydän ääressä.
Jos tämän ihmisen voitan, pystyn varmasti mihin vaan. Monta laastarisuhdetta on mahtunut erojen välille, mutta eihän niistä mitään ehdi syntyä kun en koskaan ole lopullisesti päässyt hänestä yli.
Päädyin tänään poistamaan kaikki yhteystiedot tästä henkilöstä, kaikki vanhat valokuvat, lahjat - joka ikisen ilkeän muiston, jota en enää ikinä halua ajatella kaihoisasti. Joskus vaan on parasta ettei ole missään väleissä; puheet ystävyydestä on vaan pehmittelyä kovalle takapakille. En usko ystävyyteen kuitenkaan, miksi siis enää suostua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
etpä oo ikään miestäs rakastanutkaan jos lyhyien erojes eikana heti on ollu jotain "laastarisuhteita" aika törkeetä.
iteltäni lähti rakas tyttöystävä juuri ja eipä tulis mieleen lohdutella itteensä kenenkään lähellä. kun satun rakastamaan ihan oikeesti häntä
hakea laastarisuhteita vaikka rakastaa. rakastaa niin pirusti. mutta ku se toinen ei, mutta nauttii jotenki kummallisesti siitä et saa roikotettua toista siinä mukana. oon itte eläny noin puoltoista vuotta samanlasta elämää ku tän alottanu. ku sitä paskaa saa niskaansa niin kauan, ni tajuaa jo ittekki ettei sellasta saa sietää, mutta ku rakastaa nii vitusti, ni ei kykene jättämään miestä. sitten ku tulee se ero, ni ajattelee et on saatava joku toinen mies, et pääsee siitä miehestä jota rakastaa eroon. mut ei se tietenkään auta, just sen takia ku ei oo vielä päässy eroon. sympatiat keskustelun alottaneelle. ehkä me vielä joskus kyetään siihen. hyviä jatkoja sinulle!
Otan osaa ja voin kertoa, että koville se ottaa, päästä kyseisenlaisesta on-off-suhteesta irti. Ja tosiasia on se, ettei mikään muu suhde toimi, ennenkuin olet edellisetä päässyt kunnolla irti. Itsellä on samanlaisesta rallista kokemusta ja se ei todellakaan ole kivaa. Jotkut ehkä pystyy oleen ystäviä, mutta olen itse todennut, etten voi tän ihmisen kanssa olla ystävä tai misään muussakaan tekemisissä tai lopputuloksena on taas yhdesäolo ja pettymys, kun kohta taas on ero. Jokaisen eron jälkeen sitä tuntee itsensä todella selkärangattomaksi ja tyhmäksi, että päästi taas homma tähän pisteeseen. Elämä ei etene mihinkään päin, vaan koko ajan junnaa samaa ympyrää. Itsellä nyt fiilis, että olen asian kanssa voiton puolella, ehkä päätä tullut hakattua tarpeeksi seinään tai jokin muu valaistuminen on tapahtunut. Töitä se homma vaatii ja paljon. Itse koin hyväksi kans laittaa kaikki muistot ja yhteystiedot mitkä mahdollista roskiin, mutta saa nähdä nyt lopulta, oliko hyvä vai huono ratkaisu.
Tsemppiä ja taistelumieltä, jotta saat homman pulkkaan. Älä kuitenkaan ole itselles liian ankara, jos lipsahdat.