Mun tarina

Halusin kirjoittaa ja kertoa oman tarinani vaikka tuntuu ettei mua enää kukaan pysty tässä tilanteessa auttaa. Ensinnäkin olen myös työssä käyvä ihminen,silti hoidan ihan kaiken kotiin ja lapseen liittyvän yksin,sekä viikolla että viikonloppuna.Mieheni juo n.3-4 kertaa viikossa ja jos yhdenkin poikkipuolisen sanan hänen juomisestaan olen nalkuttava huora,mielenvikainen,hoitoon sietäisi mennä. Tästä tilanne yleensä kehittyy siihen että alkaa tulla tappouhkauksia ja saan lähteä lapsen kanssa omasta kodistani,vaikka keskellä yötä,pakoon. Mieheni vankilataustasta johtuen en epäile yhtään vaikka joku kerta hän meidät löytäisi ja uhkauksensa toteuttaisi. Poliisilla olen uhannnut,siitä hän raivostuu vielä enemmän mutta narsistimaisen luonteensa ansiosta sanoo että minulla ei mitään todisteita ole ja vaikka vankilaan joskus minun takiani joutuisikin,tulee hän joskus sieltä takaisinkin.Erosta puhuessani hän raivostuu taas,ei suostu lähtemään,yrittää tehdä koko erosta niin mahdotonta että asian taas kerran unohtaisin.Oon nykyisin ihan hermoraunio,stressaan tulevia viikonloppuja jo keskiviikosta lähtien. Univelkaa on kertynyt paljon kun ei vloppuna uskalla nukahtaa kun ei koskaan tiedä koska tullaan ovesta tai ikkunasta läpi.En yksinkertaisesti uskalla lähteä..välillä sitä ajattelee että oliko elämä tässä. Muutto toiselle puolelle suomea on harkinnassa mutta en tahdo uskaltaa tehdä sitäkään,olen varma että pelkäisin siellä yhtä kovasti. Onko kenelläkään ollut samankaltaista tilannetta?
81389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Muuta pois, mahdollsimman kauas. Yritä hankkia poliisilta lähestymiskielto miehelle tai jopa turvakielto,jolloin kaikki yhteystietosi salataan jopa viranomaisilta yms. Paitsi poliisi ja verottaja saavat aina tietää yhteystietosi.

Ja tosiaankin, liikkeelle turvakodin kautta. Sieltä saat hyviä käytännön ohjeita. Mene taksilla turvakotiin, he maksavat laskun siellä turvakodissa. Onnea matkaan Sinulle !

Äänestä

1. hanki miehellesi lähestymiskielto

2. pakkaa kamat ja muuta, laita muuttoilmoitukseen osoitteen salaus.

3. hanki salainen puhelinnumero.

4. Älä ota enää rikollista äijää

5. hanki iso koira (vaikka suursnautseri/dobermanni/amstaffi) turvaksenne

6. älä pyöri pariin vuoteen 200km säteellä nykyisestä asuinpaikastasi

Miksi muuten alunperinkään otit tuollaisen hulttiomiehen?

Äänestä
  • Tuo ison koiran hankkiminen on todellä hyvä ajatus, jos vaan ei ole allergioita yms. Tuo turvaa ulkona ollesssa ja kotona.

    Kannatan myös sitä että vain lähdet menemään, erosta tuntuu olevan turha puhua. Ei sinun tarvitse olla tuollaisessa suhteessa vain siksi, että toinen osapuoli ei sitä haluaisi lopettaa. Tsemppiä ja kirjoittele tänne vielä tilanteestasi!

    Äänestä

On todella tutun kuulosta. Ota jalat alle heti kun mahdollista ja laita vireille lähestymis kielto.
Se on tosi hänen lupaa et saa lähtemiseen etkä sitä edes tarvii.

Kun hän on jossain poissa kotoa ota jalat alle ja juokse perkeleen lujaa jonnekin mistä hän ei sinua löydä. Sulje puhelimes vaihda numero.

Voi olla että nimen vaihto on hyvä idea.

Äänestä

Siis mitä tuo äijä vielä roikkuu kuvioissasi...? Kenkää tuollaiselle. Pärjäät paremmin yksin lastesi kanssa!

Äänestä

Tämän palstan monella naisella on ollut kuvaamasi kaltaista ties kuinka paljon.

Tarinasi ei ole ainutkertainen.
Minua vaan hämmentää, miksi sinä sanot, ettei sinua voi auttaa.... ja olet oikeassa... ei voikaan, jos et anna.

Mitäpäs jos kaivat nyt aikuisen sisimmästäsi esiin ja annat auttaa itseäsi. Lähde siitä turvakodista, josta sinulle edellä jo on kirjoitettu, jos tukiverkkosi ei ole riittävän vahva sinua ja lastasi suojelemaan.

Toimi nyt ja toimi heti. Älä epäröi, älä kyseenalaista, ota yhteyttä viranomaisiin, pyydä apua ja ota sitä vastaan.

Äänestä

On järisyttävää luettavaa, ilman muuta. Tuntuu pahalta puolestasi. Rakastathan itseäsi, rakastathan lastasi? Jos vastaat jompaan kumpaan kyllä, lopeta suhde ja lähde.

Itse seurustelin 9 vuotta joista 6 vuotta kului mieheni huumeiden käyttöön ja hänestä hoivaamiseen ja uhkauksien ja väkivallan vastaanottamiseen. Hän lupasi tappaa minut, uuden miesystäväni ja lopulta hän uhkasi tehdä itsemurhan jos lähden. Noh, kuten arvata saattaa mitä siitä mietin...Olen edelleen hengissä, vaikka hänet jätinkin. Älä alistu hänen sanoihinsa! Vankilataustan hän muistaa varmasti itsekin, enkä uskoisi hänen olevan kuitenkaan niin tyhmä, että palaisi sinne takaisin omasta halustaan. Taktiikka on selkeä ja helposti luettavissa: pelkäät ja sitä hän yrittää saada aikaiseksikin. On aika ottaa ohjat käsiisi ja päättää, että lähdet. Lopetat tämän pelleilyn! Et enää ota vastaan ainuttakaan haukkumista, et ainuttakaan väkivaltakohtausta. Olet vapautesi ansainnut. Tunnetko olevasi nyt elossa? Kuinka usein mietit, mitä voisit hänelle tehdä? Itse mietin sitä useastikin, suureen masennukseen asti. Helpoin tie on ovesta lähteminen. Hän ei sentään sinua vahdi koko aikaa, niin kuin osalla tilanne on.

Oliko elämäsi suunnitelmat tuollaiset lapsuudessasi? En usko näin, joten älä enää pelkää, pelkäät suhteessa jo enemmän kuin lähtö päätöstäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei enää koskaan kirjoitti:

Halusin kirjoittaa ja kertoa oman tarinani vaikka tuntuu ettei mua enää kukaan pysty tässä tilanteessa auttaa. Ensinnäkin olen myös työssä käyvä ihminen,silti hoidan ihan kaiken kotiin ja lapseen liittyvän yksin,sekä viikolla että viikonloppuna.Mieheni juo n.3-4 kertaa viikossa ja jos yhdenkin poikkipuolisen sanan hänen juomisestaan olen nalkuttava huora,mielenvikainen,hoitoon sietäisi mennä. Tästä tilanne yleensä kehittyy siihen että alkaa tulla tappouhkauksia ja saan lähteä lapsen kanssa omasta kodistani,vaikka keskellä yötä,pakoon. Mieheni vankilataustasta johtuen en epäile yhtään vaikka joku kerta hän meidät löytäisi ja uhkauksensa toteuttaisi. Poliisilla olen uhannnut,siitä hän raivostuu vielä enemmän mutta narsistimaisen luonteensa ansiosta sanoo että minulla ei mitään todisteita ole ja vaikka vankilaan joskus minun takiani joutuisikin,tulee hän joskus sieltä takaisinkin.Erosta puhuessani hän raivostuu taas,ei suostu lähtemään,yrittää tehdä koko erosta niin mahdotonta että asian taas kerran unohtaisin.Oon nykyisin ihan hermoraunio,stressaan tulevia viikonloppuja jo keskiviikosta lähtien. Univelkaa on kertynyt paljon kun ei vloppuna uskalla nukahtaa kun ei koskaan tiedä koska tullaan ovesta tai ikkunasta läpi.En yksinkertaisesti uskalla lähteä..välillä sitä ajattelee että oliko elämä tässä. Muutto toiselle puolelle suomea on harkinnassa mutta en tahdo uskaltaa tehdä sitäkään,olen varma että pelkäisin siellä yhtä kovasti. Onko kenelläkään ollut samankaltaista tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu