Mä pelkään, että jos sä nyt menet, että sä menet sitten loppuiäksi, mä pelkään, että se oli sitten siinä ja lopullisesti. Etten näe sua enää koskaan ja että kaikki jäi niin alasrevittynä niin rumasti kuin vain olla vain tähän. Ja tajuatko sä, että mä katkerana puren hammasta välillä ja nielen karvaita kyyneliä sun vuoksi, että miks miks miks sen pitää olla niin, että miks säkään et voinut tehdä asialle mitään. Inhoan sua välillä sen vuoksi niin paljon, koska tarvisin sua, enkä saa, enkä saa edes haluta. Et voinut ees pistää sille mitään pistettä, minkä olisit voinut tehdä montakin kertaa, mutta miksi sä et ees sitä mulle voi antaa, olisko se ollut liikaa vaadittu.. Mitä mun olis pitänyt tehdä, että olisin saanut sulta edes pakit, mutten kai ollut edes sen arvoinen sulle.
Säälittävää tiedän, että haluta edes pakkeja, että tästä joskus johonkin eteenpäin pääsisi rämpimään mutta kun ei, niin ei. Susta ei ota kirveelläkän selvää, ei hyvässä eikä pahassa. En minä ymmärrä vihjeitä. Sä kuitenkin rehellisesti loppujenlopuksi tiedät, ettet olisi voinut mua enempää loukata sillä, että olisit kerrankin ilmaissut selkeesti, että mun pitää lopettaa, kuin sillä, että ei mitään, ei yhtään mitään.. Mitä mun olisi pitänyt mistään ymmärtää?
Tai toisaalta sitten olit niin epäuskoinen, ettet olis voinut luottaa mun syvimpiinkään tunteisiin, vaikka olisin tehnyt mitä. Tuntuu, että vaikka mitä olisin tehnyt, niin voi olla, ettet sä kuitenkaan olisi uskonut ikinä.. Aivan yhtä turhauttavaa.. Vaikka jos olisit ollut musta kiinnostunut, niin et sittenkään olis luottanut ehkä millään, että mä olin tosissani. Se on yhtä turhauttavaa.
Sä olisit voinut lopettaa tämän monta kertaa, sinä tiesit ja tiedät kuitenkin mun tunteista, muttet sä sitäkään tehnyt, etkä tuu tekemäänkään koskaan. Se olis ollut helpoista asioista helpointa, mutta kun susta ei ole siihen. Sä olet tasan niin selkärangaton kuin minäkin. Et pysty antamaan edes pakkeja, ja minä toinen selkärangaton, en pysty päättämään, että sen vuoksi saa nyt olla jo. Sä et myöskään tee tälle asialle mitään, että se menisi eteenkäänpäin. Sitäkään et tehnyt, sulla oli ja on siihenkin mahdollisuus. Minä koitin tehdä asialle jotakin. Olin rehellinen itselleni edes. Mutta tulos on plusmiinusnolla joka kerran. Sama kuin päätään seinään hakkaisi. Olo on kuin suossa tarpoisi, ei huku, muttei pysy pinnallakaan. Ei mulla riitä keinot enää. Miks mä en saa tälle hommalle koskaan pistettä, en edes pilkkua..
Eihän tää tietysti sulle kuulu yhtään. Eikä sun tietysti tarvitse mitään, miksi pitäisi, ja tuskin voisi vähempää edes kiinnostaa. Oma ongelmahan se on, että mulla on sydän särki ja oon sisältä tunteissa hajalla sun vuoksesi.
En vaan jaksa enää mitään. Miks sen piti olla näin? Mikset sä voinut yhtä ainoaa kertaa pitää mua sen arvoinsena, että olisit voinut ilmaista esimerkiks ettet halua mitään. Mä tunnen itseni niin arvottomaksi ja niin mitättömäksi ja niin epäonnistuneeksi, etten itse enää osaa itseäni auttaa. Mulla on olo, että sä pistät mut vielä polvillani kerjäämään sulta edes niitä pakkeja.
Vihaan sua ja rakastan aina.
Säälittävää tiedän, että haluta edes pakkeja, että tästä joskus johonkin eteenpäin pääsisi rämpimään mutta kun ei, niin ei. Susta ei ota kirveelläkän selvää, ei hyvässä eikä pahassa. En minä ymmärrä vihjeitä. Sä kuitenkin rehellisesti loppujenlopuksi tiedät, ettet olisi voinut mua enempää loukata sillä, että olisit kerrankin ilmaissut selkeesti, että mun pitää lopettaa, kuin sillä, että ei mitään, ei yhtään mitään.. Mitä mun olisi pitänyt mistään ymmärtää?
Tai toisaalta sitten olit niin epäuskoinen, ettet olis voinut luottaa mun syvimpiinkään tunteisiin, vaikka olisin tehnyt mitä. Tuntuu, että vaikka mitä olisin tehnyt, niin voi olla, ettet sä kuitenkaan olisi uskonut ikinä.. Aivan yhtä turhauttavaa.. Vaikka jos olisit ollut musta kiinnostunut, niin et sittenkään olis luottanut ehkä millään, että mä olin tosissani. Se on yhtä turhauttavaa.
Sä olisit voinut lopettaa tämän monta kertaa, sinä tiesit ja tiedät kuitenkin mun tunteista, muttet sä sitäkään tehnyt, etkä tuu tekemäänkään koskaan. Se olis ollut helpoista asioista helpointa, mutta kun susta ei ole siihen. Sä olet tasan niin selkärangaton kuin minäkin. Et pysty antamaan edes pakkeja, ja minä toinen selkärangaton, en pysty päättämään, että sen vuoksi saa nyt olla jo. Sä et myöskään tee tälle asialle mitään, että se menisi eteenkäänpäin. Sitäkään et tehnyt, sulla oli ja on siihenkin mahdollisuus. Minä koitin tehdä asialle jotakin. Olin rehellinen itselleni edes. Mutta tulos on plusmiinusnolla joka kerran. Sama kuin päätään seinään hakkaisi. Olo on kuin suossa tarpoisi, ei huku, muttei pysy pinnallakaan. Ei mulla riitä keinot enää. Miks mä en saa tälle hommalle koskaan pistettä, en edes pilkkua..
Eihän tää tietysti sulle kuulu yhtään. Eikä sun tietysti tarvitse mitään, miksi pitäisi, ja tuskin voisi vähempää edes kiinnostaa. Oma ongelmahan se on, että mulla on sydän särki ja oon sisältä tunteissa hajalla sun vuoksesi.
En vaan jaksa enää mitään. Miks sen piti olla näin? Mikset sä voinut yhtä ainoaa kertaa pitää mua sen arvoinsena, että olisit voinut ilmaista esimerkiks ettet halua mitään. Mä tunnen itseni niin arvottomaksi ja niin mitättömäksi ja niin epäonnistuneeksi, etten itse enää osaa itseäni auttaa. Mulla on olo, että sä pistät mut vielä polvillani kerjäämään sulta edes niitä pakkeja.
Vihaan sua ja rakastan aina.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mun elämästä, mun suulla.
se olis mikään yllätys. Hän on ainoa ihminen, joka oikeesti on osannut lukea jopa mun ajatuksiakin. Ties vaikka olis vieläkin se taito tallella.
näköjään taas monta samassa junassa..
No niin on! Ap:n purkaus oli aivan kuin minun suustani, totta tosiaan.
Juna kulkee ja moni jää asemallekin...
Oletten kaikki samassa junassa.
Itse en kuljeksi junilla.
"Olemme kaikki samassa junassa", on SANONTA!
Etkö ole sitä kuullut?
Tää on just oikea paikka purkaa itseään ja tuntojaan, kun sydän on särjetty. Kummastuttaa, mikä ihmeellinen halu osalla ihmisistä tuntuu olevan käväistä tässä foorumissa rääpimässä toiselle, jolla muutenkin on kurjaa ??? Ehkä siitä sitten joku nautintoa saa, johonkin muuhun omaan tuskaansa ???? Tiedä häntä, mutta kummastuttaa kuitenkin....
Tämä "rääpiminen" on niin yleistä vaikka millä palstalla. Aina haukutaan, vinoillaan ja ollaan inhottavia. Toisen surusta ja ikävyyksistä naureskellaan ja iloitaan. Tyypillistä...joillekin!!!!
Niinpä, taitaa olla toisille se vahingonilo, paras ilo. Jospa joku sit jotkut sävärit saa sillä, että toisen tuskaa pääsee lisäämään....
mulla vahän sama tilanne
kuin piti antaa vastaus oli samassa pöydässä toinen nainen joka oli myös kiinostunut musta.ja vähän niinkuin diplomatian takia ei ollut mahdollista sanoa mitä oli mieltä. elämä on joskus ajotus kysymys. minä olisin antanut mitä vaan, KAIKEN jos olisi ollut kaksin SINUN kanssasi. et saanut vastausta julmaa
Yritetään sopeutua ja sopeuttaa herkkä mielikin raiteilla pysymiseen. Ei olla yliampuvan itkuherkkiä ja haavoittuvaisia. Samassa junassa körötellen matkakin taittuu nopeammin iloisessa seurassa. Joka ei ota "ei niin henkilökohtaisesti" aloituksia ja muita heittoja, selviää ehjänä perille.
Lojaali kaikille?
Olipa hyvä että pidit suusi kiinni!!
Olisithan julmalla vastauksellasi saanut toisen
nolostumaan ja itsellesi tietysti hyvän mielen.
Voisitko kertoa tämän minulle suoraan?
Tai lähetä sähköpostilla tämä tieto.
Tai sitten edes kerrot vihjeitä, kenelle tämä oli.
Miksi vain sinulle?
Kaikille tasapuolisesti sama sähköpostaus,
ollaan sentään osallisena keskustelussa,
joka voi koskettaa jokaista.
Voisitko siis lähettää tämän meille kaikille sähköpostilla yleisön pyynnöstä.
Minkäikäinen olet? Mies vai nainen?
Tämä juttu taitaa sopia aika monelle, vaikka mullekkin. Mutta tuskimpa, siitä on jo aikaa paljon.