Jos saa kertoa

Mitä enemmän haluaa miesten ajatusmaailmaan päästä kiinni, niin sen sekavammaks menee. Ensin ollaan yhtä mieltä ja kohta mielipide muuttuu kun tuomiot hovissa. Tuntuu että perimmäisenä tarkoituksena päihittää nainen. Että pääsinpäs taas olemaan oikeassa. Olen puhunut.
6408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Me ollaan yksilöitä siinä kuin tekin, että yritä siinä sitten ottaa selvä miesten ajatusmaailmasta. Siinä sulle elämäntehtävä, ei tule aika pitkäksi, voin luvata.

Äänestä
  • Jälkeen en jaksa senkään vertaa enää kiinnostua. Eiköhän sitä parempiakin elämäntehtäviä löydy.

    Äänestä

oletsä ihan sekasin

Äänestä

Kysehän on oppimisesta. Toisin kuin nainen, mies oppii kokemuksistaan ja siksi mieli muuttuu.

Äänestä
  • Naiset puolestaan ovat oikukkaita tuuliviirejä, joitten mieli muuttuu joka asiasta, jos yksi asia huolettaa. Ts., jos nainen ei ole johonkin asiaan tyytyväinen, "kaikki" on väärin eikä mikään kelpaa. Tietystikään nainen ei voi suoraan sanoa, mikä häntä mättää, vaan jättää miehen tehtäväksi arvuutella, kunnes arvaa oikein.

    Koska naisen päässä hänen omat ajatuksensa ovat hänelle merkillisen logiikkansa mukaisesti selviä, hän vaatii miestä näkemään hänen päänsä sisälle ja ymmärtämään ajatusmallinsa, ongelmansa syyt ja ratkaisun jne.

    Nainen kokee sen suurena loukkauksena, jos mies ei vaivaudu hänen päänsä sisälle katsomaan. Viestimiseen ei tarvita puhetta, siellähän ne asiat ovat kuin tarjottimella, naisen omassa päänupissa.

    Äänestä

Vinkki sinulle; älä koskaan missään olosuhteissa sano miehelle: "tuntuu että perimmäisenä tarkoituksena..."

Älä tulkitse, kysy jos et tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oman mielipiteen kirjoitti:

Mitä enemmän haluaa miesten ajatusmaailmaan päästä kiinni, niin sen sekavammaks menee. Ensin ollaan yhtä mieltä ja kohta mielipide muuttuu kun tuomiot hovissa. Tuntuu että perimmäisenä tarkoituksena päihittää nainen. Että pääsinpäs taas olemaan oikeassa. Olen puhunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu