Täällä kun on paljon petettyjen juttuja ja muutamia pettäjien juttuja, niin ajattelin että kait tänne eksyy joskus sellaisiakin, jotka harkitsevat tai pelkäävät pettävänsä.
Eli haritsetko kumppanisi pettämistä? Tai pelkäätkö sitä? Tuntuuko kielletyn hedelmän maku jo suussa, ja odotat vain tilaisuutta vai taisteletkö vielä mielessäsi sitä vastaan? Kuinka pitkään on tällaisia ajatuksia pyörinyt päässä? Oletko sitä mieltä, että homma jää ajatuksen asteelle, vai toteutatko joskus?
Eli haritsetko kumppanisi pettämistä? Tai pelkäätkö sitä? Tuntuuko kielletyn hedelmän maku jo suussa, ja odotat vain tilaisuutta vai taisteletkö vielä mielessäsi sitä vastaan? Kuinka pitkään on tällaisia ajatuksia pyörinyt päässä? Oletko sitä mieltä, että homma jää ajatuksen asteelle, vai toteutatko joskus?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Pitkän liitomme 30v. aikana en koskaan ole harkinnut pettämistä. Tosin se ollut monasti ajatuksena kun ei kotona ole seksiä saanut edes pyytämällä. Tilaisuuksien sattuessa kohdalleni olen kuitenkin aina kieltäytynyt. Mutta sitä ei koskaan tiedä jos ulkoiset olosuhteet tilanteessa olisivat jotkut toiset kun ovat olleet. Olen kieltäytynyt seksistä kulli seisten, siis kieltänyt itseltäni pettäjän nautinnon.
Kaikenlaiset firman juhlat ovat myrkkyä luottamukselliselle parisuhteelle. Olen sen varsin läheltä nähnyt. Känni syvenee, puheet ja eleet tulee ronskimmiksi ja lopuksi vähenevät vaatteet. Mulle riittäis seksi kotona, kun sitä vain sais tarpeeksi ja olis riittävän kiihkeää. En kuitenkaan kaipaa lahnaa sänkyyn jota väsyttää ja sen päätä usein särkee.
Itseäni on aikoinaan petetty ja se haava viipyy yhä sydämmessäni, vaikka olin silloin vasta poikanen.
Kirjoitit, ettet ole koskaan pettänyt. Siitä iso Plussa Sinulle.
Mutta väitetään, että miehessä on vika, jos vaimolta ei saa....
Ei tietenkään ole 100 % totuus, mutta aika pitkälti totta.
Itse tunnustan olevani "lahna"
Mistäkö johtuu.
Olen (tai ainakin tunnen olevani) käyttöesine, joka otetaan esiin silloin kun on tarve ja laitetaan taas kaappiin kun ei tarvita.
Tyhmä kun olen, voin vielä kysyä, mitä nainen
saa seksistä. Täälläkin puhutaan kauniita sanoja mutta mikä on totuus. Kun mies on itsensä kahden minuutin sessiossa tyhjentänyt, kääntää selkänsä ja jäljellä on vain tyhjä tunne.
En edes tiedä mitä nk. orgasmi on. En ainakaan mitään sellaista saa, mikä tuntuisi hyvältä.
Pitäisikö minun nyt itkien mennä toisen hakemaan toista miestä. Ei kannata. En usko että mitään eroa on. Samaa silkkoa sisältä, eri paketissa.
Sama varmaan pätee naisiin.
" En edes tiedä mitä nk. orgasmi on. "
Jokainen on vastuussa omasta orgasmistaan, ei se ole kumppanin vika ellet saa sitä. Ehkä kumppanisi ei osaa siinä sinua auttaa, mutta oletko edes pyytänyt?
Naiset näköjään yleisesti kuvittelevat että se(kin) on miehen aikaansaatava ja on pelkästään miehen taitojen varassa.
En ymmärrä mikä kumppaniani vaivaa. Haluaisin pitkiä esileikkejä, ne eivät kelpaa kun tosiaaan jos silloinkaan. Haluasin antaa hellyyttä ja koskettelua ja läheisyyttä, ei kelpaa. Kaksi kosketusta päivässä on maksimi ja jos on enemmän, niin saan kuulla päivän kiintiön jo olevan täynnä. Kaipaan sponttaanisuutta, mut turhaa on odottelua.
Eivät auta kotityöt, siivoamiset eikä ruuanlaitot.
Kaikki tyhjää odottelua.
Minulla asiat päinvastaisesti, kuin sinulla, mitä tulee lahnana olemiseen ;)
Meidän ongelma on se, että olen liian innokas sängyssä. Miehellä mennyt halut mun kanssa. Hän syytti mua aikansa seksuaalisesta ahdistelusta, kunnes lopetin täysin "aloitteen teon" seksiin. Sen jälkeen tilanne rauhoittui niin, että sekstaillaan ehkä 1-2krt/kk. Tämä tarkoittanee sitä, että max. saan seksiä kotona vain 24 krt/vuosi, mua ei paljoa naurata enää näin 10 vuoden suhteen jälkeen. Tiedän, tiedän, ei se määrä, mutta se laatu...mutta jos tekee mieli koko ajan??
Kyllä tässä pettäminen yhden jos toisenkin kerran on tullut vakavasti mieleen. Mitä teen siis, kun olen ollut jo yli 10 vuotta saman miehen kanssa, niin mistä saan sen "leikkivän ystävän"?
Tarkoitatko ulkoisilla olosuhteilla työelämään, politiikkaan tms. liittyvää asemaa? Vai mitä?
Ulkoiset olosuhteet ovat ne ettei ole ketään näkemässä, kuulemassa. Tietäähän sitä olevansa kuin varkaissa.
Pelkään ja harkitsen.Olen oikeastaan jo päättänytkin sen asian.
Olen jo reilut puolisen vuotta pitänyt peliä toisen miehen kanssa,kielletyn hedelmän maku todella maistuu suussa,ja elän jossain haavemaailmassa...
Suudeltu jo on,halailtu...
En todellakaan tiedä mitä tässä vielä tapahtuu,vetoa välillämme todella on...
En tiedä olisnko valmis vaihtamaan perheeni poikamieheen...
Voijeesus,koskaha sitä kasvaa aikuiseksi näissä asioissa????????????
Vaihda tosiaan, oothan sen jo mielessäsi tehnyt. Paluuta ei enää ole. Petit itsesi ja petit miehesi. Onko nyt hyvä olla. Toivottavasti suakin joskus petetään niin tiedät miltä tuntuu.
Olin aiemmin parisuhteessa mustasukkaisen ja omistushaluisen naisen kanssa. Menohalut luonnollisesti heräsivät heti, koska menemisiäni ja tekemisiäni vahdattiin. Suhde oli yhtä helvettiä, ja onneksi loppui pian. En voi sietää mustasukkaisia partnereita...
Nyt olen jo vuosikausia ollut parisuhteessa itsenäisen, terveen itsetunnon omaavan naisen kanssa, joka antaa minun itse tehdä päätökseni ja harkita tekemiseni (kuten minäkin annan hänen tehdä ja harkita). Ja kuinka ollakaan: viihdyn mainiosti, suhde toimii tasapuolisesti eikä ahdistavasta pakokauhusta ole tietoakaan. :)
Monesti (ei tietystikään aina) petettyjen naisten kannattaisi itse vilkaista peiliin. Moniongelmaisen ja huonon itsetunnon omaavan kumppanin kanssa voi olla hirvittävän raskasta elää, ja niinpä välillä voi alkaa tehdä mieli "raittiiseen ilmaan".
Olen täältä lukenut monia kirjoituksia, joissa tilaisuus varkaan tekee jne.. Mutta entäs sitten sellainen nainen, joka on päättänyt etukäteen laiva- tms. -reissulla käydä vieraissa?
Olen nyt sellaisen kanssa asunut yli 5 vuotta ja sama kuvio toistuu aina vaan. Se alkoi jo silloin, kun olimme melko tuore pari ja kaikki vielä uutta ja "ihanaa". Ja kyllä meillä seksi sujuu vieläkin, nainenkin on saanut orgasmin tai pari aina kun haluaa.
Valtakunnanoikeudessa pitäviä todisteita pettämisestä minulla ei ole, ei ole myöntänyt koskaan mitään. Ei vaikka fritsu kaulassa. Ensin ei myöntänyt edes sitä olevan!!
Sama kaava on nyt reissujen yhteydessä toistunut useamman kerran -ei tosin aina. Jos lähtö on lauantaiaamuna, murjotus tai naljailu alkaa keskiviikon paikkeilla. Ja kyllä siitä loppuviikoksi riidan saa aikaan, vaikka olen koittanut olla menemättä mukaan. Ärsyttää niin kauan vaikka miten, että räjähdän. Sitten onkin hyvä pettää, koska syy on "minun" ja omatunto ei niin vaivaa.
Aikaisemmassa avioliitossaan on myöntänytkin usein pettäneensä silloista miestään, mutta nyt on pulmunen. Me olemme avopari. Tällaista minä kutsuisin jotenkin patologiseksi tarpeeksi.
Taas tämä tapahtui, uhosi vielä vihapäissään lähtiessään menevänsä, nyt on sitten viikon ollut mielin kielin. Eipä tee mieli enää metrin kepilläkään kajota.
Minä en ole pettänyt, tilaisuuksia olisi kyllä näiden vuosien aikana muutamia ollut, ihan yrittämättä itse mitään. Mutta on ollut minulle moraalinen kysymys.
Voisihan tuon tietysti jättää, saa nähdä. Mutta moraalini on nyt kuitenkin muuttunut. Tulen käymään vieraissa, vain ajan kysymys. Ei tämä näin yksipuolista voi maailman tappiin olla.
Annan sitten jotenkin ymmärtää, mitä on tapahtunut, mutten ikinä myönnä mitään. Osaa olla kyllä mustasukkainen minusta, katsotaan muuttuuko ajattelu yhtään.
Kas, kas... joku muukin murjottaa ja naljailee ennen reissujaan. Taitaa olla patologisen pettäjän käyttäytymismalli? Murjottamista ja kiukuttelua päivätolkulla. Minä en enää lähde siihen mukaan, vaan lirkuttelen miehelleni vaikka se haistattelisi päin naamaa. Hieron vaan etumustaan ja sanon, että älä nyt kiukuttele.
Eivät näköjään myös myönnä mitään. Ilmeisesti se mitä ei ole ääneen tunnustettu ei ole tottakaan? Ei vaikka aviovuoteessamme on kondomi? Ei vaikka mies tulee reissustaan kalsarit veressä?
Jollet saa jätetyksi niin maksa samalla mitalla takaisin. Korkojen kanssa. Minä otin vakituisen rakastajan, jonka kanssa heilastelin toista vuotta. Kostoksi en koskaan tunnustanut yhtään mitään. Enkä koskaan tunnustakaan. Älä sinäkään.
Lopuksi, älä ole huomaavinasikaan hänen reissujaan, älä riitele niistä vaan anna hänen ymmärtää, että sinusta on tosi mukava saada vapaata itsellesi. Mutta älä sano sitä suoraan. Anna hänen vuorostaan epäillä, se on sille aivan oikein.
Jättää tai antaa omaa lääkettä. On oikeasti minulle kova kynnys lähteä tälle linjalle, mutta ei tällaista perkele kenenkään pää loputtomiin kestä.
Ei pelkästään kostosta ole kysymys. Jättämisessä on monta mutkaa, vaikkei meillä yhteisiä lapsia olekaan. Kyllä sitäkin moneen kertaan olen harkinnut. Ehkä sitä pystyy tähänkin, kun on omia virityksiä.
Ja sen kyllä tosiaan aion tehdä, että tieto periaatteessa on, mutta mitään en tule myöntämään. Samaa paskaa toisinpäin sitten. Miettiköön vaihteeksi itse.
Mites teillä, onko sinun toiminnastasi aiheutunut mitään ajatustoimintaan viittaavaa miehesi päässä?
mutta asiaa helpotti se, että tämä toinen mies piiritti minua varsin sinnikkäästi. Loppujen lopuksi ajattelin, että miksikäs ei. Olihan se seksi ainakin aluksi vaikeaa, koska rakastin miestäni hänen uskottomuudestaan huolimatta. En vain voinut tehdä enää mitään muuta selvitäkseni hengissä.
Uskottomuuteni ei ollut niinkään kostoa, vaan yritys hallita omaa elämääni. Ilman suhdetta en olisi voinut enää jatkaa suhdettamme. Ja kun sen (uskottomuuden)tekee, huomaa ettei se ole niin kummallista. Uskottomuus on kummallista näköjään vain sen petetyn mielestä, ei sen pettäjän. MUTTA jotain olet sen jälkeen iäksi menettänyt. Ei voi mitään. Uskottomuutta uskottomuuden lääkkeeksi voi suositella, jos pää on tarpeeksi vahva. Olisin pystynyt myös jättämään mieheni tuon toisen suhteen aikana. Käytännössä teinkin niin, mutta nyt mieheni aloitti piirityksen.
Kyllähän mieheni näyttää menettämisen pelossaan myös viisastuneen. Risteilyt ja muut aivan selvästi pettämismenot ovat jääneet puoli"pakollisiin" duunin reissuihin. En kysele mitä siellä tapahtuu, mutta täydellistä luottamusta ei tietenkään tule olemaan enää koskaan.
Jos pelaat korttisi rauhallisesti ja harkiten, voit voittaa patologisen pettäjänkin. Ainakin yhden erän.
se luottamuksen meno. Ei palaa koskaan täysin. Ja oma pettäminen muuttaa asioita varmasti myös.
Ja sille kyselijälle, että miksi jatkaa: Ikä ja elämänkokemus suurimmat syyt. Voi asia korjautua vuodeksi pariksi, mutta sitten se on taas edessä, valitettavan todennäköisesti. Kokemusta on. Ei tässä nelivitosena myöskään enää huvita aloittaa taas kerran alusta. Ja kyllä meillä hyvääkin paljon on, sovitaan yhteen. Tuo vieraissa käynti vaan nakertaa pohjaa pois. Ja ilmeisen selkeä suunnitelmallisuus on myöskin jotain, jota en ymmärrä. Kyllä ymmärtäisin paremmin vahingossa haksahtamisen, vaikka vaikeaa sitäkään olisi sulattaa, mutta tämä on kyllä kylmää kyytiä. Patologista, mitä muuta?
Ihan alussa muuten sovittiin, että muiden kanssa ei sitten olla. Hän itse otti asian puheeksi. Tuntuu, että silmään kustiin heti alusta asti.
Lisäksi nykyinen ilmapiiri on sellainen, että tässähän on aivan luuseri ja kummajainen, kun ei ole kuutta naista eri puolilla maata. En ihan ymmärrä.
Katsotaan nyt. Joka tapauksessa en enää jää peukaloitani pyörittelemään, kai sitä tarttee siirtyä enemmistön puolelle ja todeta, että elämähän on hauskaa, kun sen oikein oivaltaa.