Jos sitten vain asiallisia vastauksi, kiitos :)
Palataanpas ekana vuoden takaisiin tapahtumiin; mies "käryää" ihastumisesta toiseen, seksiseuran hakemisesta (onneksi jäi vain sähköpostin kautta kirjoitteluun). Nää sit tietty jää kaihertamaan mun mieleen ja luottamushan siinä meni.
Nyt kesän, n.2kk ajan mies sitten kaljotteli, koko lomansa! Ei nyt joka ikinen päivä tai aina kaatokännejä mutta joi lähes joka päivä, vähintään muutaman oluen, yleensä humalaan saakka.
Samalla huomaan kuinka hiljalleen katoaa hellyys ja juttelut. Seksi menee siihen ettei esileikkiä ole lainkaan vaan heti asiaan ja heti kun mies laukeaa on hetki ohi. Hän ei edes yritä saada minua nauttimaan.
Ei suukkoja tai halauksia.
Illalla sänkyyn kaatuu hiljainen aviopari, ei sanojakaan.
Jokunen viikko sitten jäi seksikin pois. Hautaan unelman vauvasta jota yhteistuumin ollaan haaveiltu, en sano siitä sanaakaan. Selvennykseksi vielä että meillä on jo kaksi lasta, vauvaa ei ole tekemällä tehty vaan sovittiin että tulee jos on tullakseen.
Heinäkuu meni siinä että mies lähes joka päivä sanoi jättävänsä, haukkui minut. Sitten pyysi anteeksi ja sanoi rakastavansa.
Hiljalleen huomaan ettei mies edes noteraa sitä, etten sanokkaan sanaakaan kun hän tulee kotiin - huomaakoan se edes? Jos meillä on vieraita niin heille mies kyllä rupattelee suun täydeltä, minä saatan istua ihan hiljaa vaan.
Olen kokeillut antaa tilaa, tehd kaikki työt jotta meille jäisi yhteistä aikaa, puhua, anoa, kerjätä, suuttua, itkeä - kaikkea. Olen alkanut hoitamaan alpsetkin ihan yksin ettei miehen tarvitsisis "nähdä vaivaa".
Eräänä yönä alennuin tivaamaan miksi hän ei enää halua minua, seksiä kanssani. Suutuksissaan hän sanoi että syy on minun ulkonäössäni.
Kun hellyyden ja läheisyyden perään kysyn niin hän on ollut liian väsynyt. Aina.
Joinain öinä olen mennyt sohvaan nukkumaan kun on tullut tunen, etten kuulu miehen vierelle koska hän ei enää rakasta minua. Kertaakaan ei ole aamulla kysynyt miksi nukuin sohvassa.
Sairastan masennusta ja ennen kesää mieleni oli suht hyvä, miehen kauan odotettu loma alkaisi ja olisi minullekkin mahdollista lepäillä, nukkua vaikka aamulla pidempään. No en nukkunut, en saanut aikaa hengähtää ja "toipua" kuluneesta vuodesta jona itkin monet itkut miehen ihastuksen ja muiden töppäyksien vuoksi.
Mies tietää masennuksestani mutta koskaan sitä ei ole millään tavalla huomioinut, aina kun alan päästä ylös tuntuu että hän suorastaan painaa minut alas, takaisin masennukseen.
Mitä teen? Väsyttää nähdä kamalasti vaivaa suhteen eteen kun toinen ei tee mitään meidän eteen, vain itsensä :,(
Palataanpas ekana vuoden takaisiin tapahtumiin; mies "käryää" ihastumisesta toiseen, seksiseuran hakemisesta (onneksi jäi vain sähköpostin kautta kirjoitteluun). Nää sit tietty jää kaihertamaan mun mieleen ja luottamushan siinä meni.
Nyt kesän, n.2kk ajan mies sitten kaljotteli, koko lomansa! Ei nyt joka ikinen päivä tai aina kaatokännejä mutta joi lähes joka päivä, vähintään muutaman oluen, yleensä humalaan saakka.
Samalla huomaan kuinka hiljalleen katoaa hellyys ja juttelut. Seksi menee siihen ettei esileikkiä ole lainkaan vaan heti asiaan ja heti kun mies laukeaa on hetki ohi. Hän ei edes yritä saada minua nauttimaan.
Ei suukkoja tai halauksia.
Illalla sänkyyn kaatuu hiljainen aviopari, ei sanojakaan.
Jokunen viikko sitten jäi seksikin pois. Hautaan unelman vauvasta jota yhteistuumin ollaan haaveiltu, en sano siitä sanaakaan. Selvennykseksi vielä että meillä on jo kaksi lasta, vauvaa ei ole tekemällä tehty vaan sovittiin että tulee jos on tullakseen.
Heinäkuu meni siinä että mies lähes joka päivä sanoi jättävänsä, haukkui minut. Sitten pyysi anteeksi ja sanoi rakastavansa.
Hiljalleen huomaan ettei mies edes noteraa sitä, etten sanokkaan sanaakaan kun hän tulee kotiin - huomaakoan se edes? Jos meillä on vieraita niin heille mies kyllä rupattelee suun täydeltä, minä saatan istua ihan hiljaa vaan.
Olen kokeillut antaa tilaa, tehd kaikki työt jotta meille jäisi yhteistä aikaa, puhua, anoa, kerjätä, suuttua, itkeä - kaikkea. Olen alkanut hoitamaan alpsetkin ihan yksin ettei miehen tarvitsisis "nähdä vaivaa".
Eräänä yönä alennuin tivaamaan miksi hän ei enää halua minua, seksiä kanssani. Suutuksissaan hän sanoi että syy on minun ulkonäössäni.
Kun hellyyden ja läheisyyden perään kysyn niin hän on ollut liian väsynyt. Aina.
Joinain öinä olen mennyt sohvaan nukkumaan kun on tullut tunen, etten kuulu miehen vierelle koska hän ei enää rakasta minua. Kertaakaan ei ole aamulla kysynyt miksi nukuin sohvassa.
Sairastan masennusta ja ennen kesää mieleni oli suht hyvä, miehen kauan odotettu loma alkaisi ja olisi minullekkin mahdollista lepäillä, nukkua vaikka aamulla pidempään. No en nukkunut, en saanut aikaa hengähtää ja "toipua" kuluneesta vuodesta jona itkin monet itkut miehen ihastuksen ja muiden töppäyksien vuoksi.
Mies tietää masennuksestani mutta koskaan sitä ei ole millään tavalla huomioinut, aina kun alan päästä ylös tuntuu että hän suorastaan painaa minut alas, takaisin masennukseen.
Mitä teen? Väsyttää nähdä kamalasti vaivaa suhteen eteen kun toinen ei tee mitään meidän eteen, vain itsensä :,(
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pitääkö sitä kysyä, mitä tehdä? Minusta tilanne on ilmeinen - eroa.
Pitemmittä puheitta - taitaa olla eron paikka.
ÄLÄ AINAKAAN hanki enää uutta lasta tämän miehen kanssa! Sen luulisi tekevän eron entistä raskaammaksi ja sitä kautta olisi suuri riski sinun (ja lastesi) henkiselle hyvinvoinnille.
Eli jos vielä tulet harrastamaan seksiä miehesi kanssa, niin ehkäise.
Ero on vaikea asia, mutta hetken se vain kirpaisee, sitten voi alkaa toipuminen. Kun taas huonossa avioliitossa paha olo vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Kannattaa hakea ulkopuolista apua jos on masentunut, silloin ei jaksa huolehtia omasta eikä toisten hyvinvoinnista.yritä ajatella jotain mukavaa itsellesi hetkellistäkin mikä tuo iloa arkeesi.Monesti pienten lasten äiti etenkin jää elämään vaan lasten tai miehen kautta.
Se ei riitä täytyy olla omaa hyvää oloa tuottavia asioita ja yrittää niitä järjestää.Mies voi katsoa lapsia, menet lenkille, kirjastoon yms.
Mistä on iloa sinulle, se tuo uutta tarmoa taas siinä arjessa ja kohottaa itsetuntoa.Miehesi voi kipuilla ihan saman ongelman kanssa,mutta sinä voit aloittaa itsestäsi ja ehkä sitten voit myös miestäsi hoitaa hellyydellä ja välinne paranevat.
Arki on monesti ankeaa ja unohtuu oma ja toisen huomioiminen molemmin puolin.En nyt ekana alkais eroa hommata kuten ylläoleva kehoitti.
aika normaalissa suhteessa, vastaavaa haalistumista tapahtuu hyvin yleisesti. Varmaan yleisemmin kuin, ettei haalistumista tapahdu.
sinun ja miehesi reakoiti on myös hyvin tyypillistä joka johtaa vain tilanteen huononemiseen. Eli sinäkin näytät puuttuvan haalistumiseen vain vähentämällä kaikkea myönteistä kanssa kayntiä miehesi kanssa jopa tarkoituksella, ja tivaamalla arvostelevaan sävyyn syytä hänen käytöksestään, vaikka se johtuu siitä samasta syystä kuin mitä sinäkin koet, eli hän pitää selviönä sinunkin tunteiden haalistuneen, joten ei tunne enää tarvetta huomioida sinun tarpeitasi muuten kuin tyydyttämällä vain seksuaaliset perustarpeensa.
Mikä tietysti huonontaa tilannetta sinun kannaltasi katsoen huomattavasti.
Johtaen hyvin pikaisesti kaiken hellyyden ja seksin häviämiseen parisuhteesta. Esim. sinun keskittyminen entistä enemmin lasten hoitamiseen, ettei miehesi tarvitse siihen puuttua, johtaa vain miehesi näkevän tilanteen muuttumisen vain siten, että hän jää entistä enemmän perheen ulkopuolelle. Eikä niin, että hän kokisi sinun tekevän hänelle palveluksen sinun hoitamisella kaiken itse.
Eli teillä molemmilla on hyvin paljon tarvetta muuttaa tapaa, jolla olisi mahdollista tilannetta parantaa.
Aloittajan teksti tuntui koetulta ja aidolta sekä nuorelta. Elämässä on kausia. Muutaman kuukauden vuoksi ei kannata avioliittoaan hajottaa. Keskustelut ystävien kanssa, pariterapia(kin) sekä parin tunnin yhteiset kävelylenkit ovat nyt paikallaan.
Hei, teillä on nyt vaikea aika menossa. Mutta suuntaa nyt energiasi muualla, lapsiin ja itseesi, ystäviisi. Lähde harrastamaan, updeittaa ulkonäkösi ja vaatekaappisi sisältö. Onko liikakiloja tullut, pudota ne. Ajattele elämän hyviä puolia. Ole se nainen johon mies aikoinaan rakastui.
Anna miehen mököttää, älä sinä. Ehkä eroatte tai sitten löydätte toisenne uudelleen. Onnea!
Kolme neuvoa sulle;
1. lapsi ei ole ratkaisu.
2. sinä et ole miehesi äiti.
3. sinä läheisriiput hänessä.
Ehkä olisi aika miettiä omaa elämääsi ja mitä siltä haluat, vastentahtoisen aviomiehenkö?
Teidän olisi hyvä keskustella ja vakavasti.
Jos se ei auta, parisuhdeterapiaan, ehkä kolmas osapuoli voisi helpottaa keskustelemista.
Ja tietänet jatkon. Erotkaa ja jatkakaa tahollanne elämää. Ei ketään voi pakottaa suhteeseen.
Miehesi tarvitsee tietoa:
http://www.exposingchristianity.com/Inquisition.html
Entäs jos ottaisit ohjat käsiisi toisin tavoin? Pistät oman elämäsi kuntoon. Jos olet masentunut, hae apua. Varaa aikaa vaikka parisuhdeneuvojalle (terv.keskus tai seurakunnan parisuhdeneuvoja). Tekee mielelle ihmeen hyvää jo kun vain SAA puhua koko sielunsa kyllyydestä ja tyhjentää mieltä painavia asioita. Tämän jälkeen sitä pystyy jäsentämään omiakin ajatuksia toisin ja rakentavammin.
Tuntuu, että teitä on suhteessanne nyt kaksi väsynyttä ihmistä. Tämä yhtälö ei johda mihinkään. Pahimmassa tapauksessa se johtaa vain siihen, että hakeutuu suhteen ulkopuolelle hakemaan "ymmärtäjää".
Entäs jos ottaisit miehen istumaan pöydän toisella puolelle. Kerrotte molemmat miltä teistä suhteenne tuntuu, ilman syyttelyä, tietenkin.
Teillä on kuitenkin lapset, joiden hyvinvoinnin eteen kannattaa töitä tehdä. Olkoonkin, että liittonne ei voi nyt hyvin.Mutta niin kauan kun on vihan tai myötätunnon tunteita puolisoa kohtaan, sitä on tunteita. Ja silloin kannattaa yrittää. Mutta sen kolmannen lapsosen odottamista ehkä tässä vaiheessa kannattaisi jarrutella. Hoidatte ensin keskinäisen suhteenne kuntoon.
En tiedä enkä tunne miestäsi. Toiset osaavat keskustella. TOiset heräävät pienellä uhkailulla siihen, että voivat tosiaan menettää perheensä oman itsekkään käyttäytymisen myötä. Toiset omaavat sen kovan puupään, jonne ei uppoa niin minkäänlainen myötäelämsen taito.
Mutta. Mene ja hakeudu apuun. Miehellesihän sun ei tarvii näin alussa sitä edes kertoa. Jo sun oman elämäsi kannalta kannattaa töitä tehdä. Koko sydämestäni voin sanoa, että se kannattaa. Itsekin olen samansuuntaista joutunut suhteessani kokemaan. Ja tänään tiedän missä minä itse olen menossa. Elämä on opettanut. sanonta "mikä ei tapa, se vahvistaa" pitää paikkansa. Niin se vain on, että näiden ongelmien kautta sitä taas vain noustaan ja ollaan taas "vanhempia ja viisaampia".
Tsemppiä sulle sun elämään. Toivon sulle kaikkea parasta.
Tuo erolla uhkailu ja välinpitämätön käytös ja seuran etsiminen netistä on jo vakava merkki siitä, että miehesi on irtautunut liitostanne. Ehkä hän yrittää paskamaisella käytöksellä saada sinut tekemään ratkaisun säästyen näin itse siltä. Kaverilleni kävi juuri noin ja hän riutui kaksi vuotta ja kuunteli miehen erouhkailuja ja perumisia. Loputa tuli ero miehen sivusuhteen ansiosta (nainen tai naisia oli koko ajan kuvioissa ystäväni tietämättä ja siksi mies oli paskamainen kotona). Kahdenkymmenen vuoden kokemuksella parisuhteesta voin sanoa, että meillä ei ole kertaakaan uhattu erolla yms. Jos sen kerran kuulisin, niin homma olisi sillä selvä. En ymmärrä miten huonoissa liitoissa naiset kitkuttaa odottaen jotain ihmettä. Ihmettä ei tule.