Jos sitten vain asiallisia vastauksi, kiitos :)
Palataanpas ekana vuoden takaisiin tapahtumiin; mies "käryää" ihastumisesta toiseen, seksiseuran hakemisesta (onneksi jäi vain sähköpostin kautta kirjoitteluun). Nää sit tietty jää kaihertamaan mun mieleen ja luottamushan siinä meni.
Nyt kesän, n.2kk ajan mies sitten kaljotteli, koko lomansa! Ei nyt joka ikinen päivä tai aina kaatokännejä mutta joi lähes joka päivä, vähintään muutaman oluen, yleensä humalaan saakka.
Samalla huomaan kuinka hiljalleen katoaa hellyys ja juttelut. Seksi menee siihen ettei esileikkiä ole lainkaan vaan heti asiaan ja heti kun mies laukeaa on hetki ohi. Hän ei edes yritä saada minua nauttimaan.
Ei suukkoja tai halauksia.
Illalla sänkyyn kaatuu hiljainen aviopari, ei sanojakaan.
Jokunen viikko sitten jäi seksikin pois. Hautaan unelman vauvasta jota yhteistuumin ollaan haaveiltu, en sano siitä sanaakaan. Selvennykseksi vielä että meillä on jo kaksi lasta, vauvaa ei ole tekemällä tehty vaan sovittiin että tulee jos on tullakseen.
Heinäkuu meni siinä että mies lähes joka päivä sanoi jättävänsä, haukkui minut. Sitten pyysi anteeksi ja sanoi rakastavansa.
Hiljalleen huomaan ettei mies edes noteraa sitä, etten sanokkaan sanaakaan kun hän tulee kotiin - huomaakoan se edes? Jos meillä on vieraita niin heille mies kyllä rupattelee suun täydeltä, minä saatan istua ihan hiljaa vaan.
Olen kokeillut antaa tilaa, tehd kaikki työt jotta meille jäisi yhteistä aikaa, puhua, anoa, kerjätä, suuttua, itkeä - kaikkea. Olen alkanut hoitamaan alpsetkin ihan yksin ettei miehen tarvitsisis "nähdä vaivaa".
Eräänä yönä alennuin tivaamaan miksi hän ei enää halua minua, seksiä kanssani. Suutuksissaan hän sanoi että syy on minun ulkonäössäni.
Kun hellyyden ja läheisyyden perään kysyn niin hän on ollut liian väsynyt. Aina.
Joinain öinä olen mennyt sohvaan nukkumaan kun on tullut tunen, etten kuulu miehen vierelle koska hän ei enää rakasta minua. Kertaakaan ei ole aamulla kysynyt miksi nukuin sohvassa.
Sairastan masennusta ja ennen kesää mieleni oli suht hyvä, miehen kauan odotettu loma alkaisi ja olisi minullekkin mahdollista lepäillä, nukkua vaikka aamulla pidempään. No en nukkunut, en saanut aikaa hengähtää ja "toipua" kuluneesta vuodesta jona itkin monet itkut miehen ihastuksen ja muiden töppäyksien vuoksi.
Mies tietää masennuksestani mutta koskaan sitä ei ole millään tavalla huomioinut, aina kun alan päästä ylös tuntuu että hän suorastaan painaa minut alas, takaisin masennukseen.
Mitä teen? Väsyttää nähdä kamalasti vaivaa suhteen eteen kun toinen ei tee mitään meidän eteen, vain itsensä :,(
Palataanpas ekana vuoden takaisiin tapahtumiin; mies "käryää" ihastumisesta toiseen, seksiseuran hakemisesta (onneksi jäi vain sähköpostin kautta kirjoitteluun). Nää sit tietty jää kaihertamaan mun mieleen ja luottamushan siinä meni.
Nyt kesän, n.2kk ajan mies sitten kaljotteli, koko lomansa! Ei nyt joka ikinen päivä tai aina kaatokännejä mutta joi lähes joka päivä, vähintään muutaman oluen, yleensä humalaan saakka.
Samalla huomaan kuinka hiljalleen katoaa hellyys ja juttelut. Seksi menee siihen ettei esileikkiä ole lainkaan vaan heti asiaan ja heti kun mies laukeaa on hetki ohi. Hän ei edes yritä saada minua nauttimaan.
Ei suukkoja tai halauksia.
Illalla sänkyyn kaatuu hiljainen aviopari, ei sanojakaan.
Jokunen viikko sitten jäi seksikin pois. Hautaan unelman vauvasta jota yhteistuumin ollaan haaveiltu, en sano siitä sanaakaan. Selvennykseksi vielä että meillä on jo kaksi lasta, vauvaa ei ole tekemällä tehty vaan sovittiin että tulee jos on tullakseen.
Heinäkuu meni siinä että mies lähes joka päivä sanoi jättävänsä, haukkui minut. Sitten pyysi anteeksi ja sanoi rakastavansa.
Hiljalleen huomaan ettei mies edes noteraa sitä, etten sanokkaan sanaakaan kun hän tulee kotiin - huomaakoan se edes? Jos meillä on vieraita niin heille mies kyllä rupattelee suun täydeltä, minä saatan istua ihan hiljaa vaan.
Olen kokeillut antaa tilaa, tehd kaikki työt jotta meille jäisi yhteistä aikaa, puhua, anoa, kerjätä, suuttua, itkeä - kaikkea. Olen alkanut hoitamaan alpsetkin ihan yksin ettei miehen tarvitsisis "nähdä vaivaa".
Eräänä yönä alennuin tivaamaan miksi hän ei enää halua minua, seksiä kanssani. Suutuksissaan hän sanoi että syy on minun ulkonäössäni.
Kun hellyyden ja läheisyyden perään kysyn niin hän on ollut liian väsynyt. Aina.
Joinain öinä olen mennyt sohvaan nukkumaan kun on tullut tunen, etten kuulu miehen vierelle koska hän ei enää rakasta minua. Kertaakaan ei ole aamulla kysynyt miksi nukuin sohvassa.
Sairastan masennusta ja ennen kesää mieleni oli suht hyvä, miehen kauan odotettu loma alkaisi ja olisi minullekkin mahdollista lepäillä, nukkua vaikka aamulla pidempään. No en nukkunut, en saanut aikaa hengähtää ja "toipua" kuluneesta vuodesta jona itkin monet itkut miehen ihastuksen ja muiden töppäyksien vuoksi.
Mies tietää masennuksestani mutta koskaan sitä ei ole millään tavalla huomioinut, aina kun alan päästä ylös tuntuu että hän suorastaan painaa minut alas, takaisin masennukseen.
Mitä teen? Väsyttää nähdä kamalasti vaivaa suhteen eteen kun toinen ei tee mitään meidän eteen, vain itsensä :,(
Vastaukset 5
Vanhimmat
No etköhän itsekin tiedä jo tätä kirjoittaessasi, ettei tuosta enää mitään tule. En näe teillä kyllä yhteistä tulevaisuutta. Jos mies käyttäytyy noin, hän yrittääkin saada sinut kauemmas itsestään, pois elämästään. Eiköhän sinullekin ole helpompaa kun eroatte.
Tunteettomassa ja ahdistavassa suhteessa ei oo mitään järkeä elää ja olla. Miksi otat vastaan tuon henkisen väkivallan, vittuilin ja typerän käytöksen? Kaikki on susta kiinni. Joko kestät ja kärsit koska et muuta uskalla, tai kävelet ylpeänä ja pystypäin ulos ovesta ja uuteen elämään.
Jos sinulla ei ole masennuslääkitystä, hanki sellainen.
Miehesi on luultavasti masentunut/ahdistunut ja yrittää purkaa sen juomalla. Lopeta sen juominen.
Alkakaa harrastaa liikuntaa yhdessä, liikakilot karisee, kunto paranee ja mieliala nousee.
Ja mikä tärkeintä, yhdessä tekemällä parannatte parisuhteenne.
"Alkakaa harrastaa liikuntaa yhdessä". Voi hyvää päivää, tuoko on sinun neuvosi asioihin jotka ovat todella pahassa jamassa tuossa suhteessa.. Ja "lopeta sen juominen". Huoh. Varmasti asiat ei tuolla lailla tapahdu, sormia napsauttamalla.
ettei ne asiat ihan noin helpolla hoidu. Itsekin sairastan masennusta ja lääkitys on, mutta huonosti voivaa parisuhdetta pilleritkään eivät paranna.
Toinen tuntuu ihan kuin pelkäävän, että paranen, voimistun ja vahvistun - tulisiko minusta liian voimakas hänelle?
Saattaisin olla jotakin mieltä, olla päättäväinen ja määrätietoinen, iloinenkin. Kamalaa.
Tai sitten ei vaan osaa/halua tukea ja ottaa sairauttani huomioon. Enkä todellakaan nyt tarkoita sitä, että minua pitäisi jotenkin paapoa tai holhota. Riittäisi kun ymmärtäisi, miksi joskus tuntuu vaikealta vieläkin. Ja etten oikein itkunpuuskassani ole oma itseni.
Voin hyvin kuvitella miten pahalle tuollainen tuntuu - selvitä kaikesta ilman tukea ja rakkautta. Ja masennusta sairastavan ulkonäön arvosteleminen on mielestäni jo ala-arvoista kerta kaikkiaan! Muutenkin on itsetunto kärsimässä ja vaikea olo.
Olet ottanut paljon vastuuta, paljon enemmän kuin itse esimerkiksi tässä tilanteessa pystyisin. Onneksi meillä ei ole lapsia. Kukahan niistäkin huolehtisi.
Jossain tuolla on varmasti mies, joka tukisi sinua paremmin ja ymmärtäisi tarpeesi ja toiveesi. Kerää rohkeus ja tee mitä täytyy.
Toivotan sinulle hirveästi jaksamista ja tsemppiä!
Mulla oli vähän samanlaista joskus. Ei suukkoja ja hellyyttä, paitsi juovuksissa. Itse olen kova halaan ja osoittaan hellyyttä.Kestin 25v, siihen mahtuu kaikkee. Näin jälkikäteen ajateltuna, olin tyhmä, kun en lähtenyt jo aikaisemmin. Tytär oli jo aikuinen ja yhteistä omaisuutta ei ollut. Asuimme avoliitossa, kun lapsen isä ei halunnut naimisiin aikoinaan. Sanoin, että on parempi erota.Samana iltana minut ja koira ajettiin pihalle vaikka oli yhteinen vuokra-asunto. Olin evakossa tyttären ja vanhempieni luona kaksi kuukautta, vuoronperään. Se oli pitkästä aikaa ihanaa aikaa, mutta silti rasittavaa olla kuorsaavan äidin vieressä yötä. Onneksi löysin oman asunnon, siitä on nyt aikaa kaksi vuotta. En ole katunut hetkeäkään. Muuten, lähdettyäni, mies alkoi pyytämään takaisin. Olisi mennyt jopa naimisiin kanssani. Hellyyttä olisi nyt löytynyt.Hah... Nyt seurustelen tai asun itseäni 13 v nuoremman miehen kanssa. Itse olen 48 v mies 35 v ja hyvin menee.Ajattelen aina että ihmisellä on vaan yksi elämä eikä sitä saa tuhlata muiden takia. Siitä on nautittava niinkuin itse haluaa. Kyllä sunkin elämä vielä kirkastuu, otat vaan itsesi omaan puhutteluun, että mitä haluat elämältä. Jos minä tunnen näin vanhempana, että elämä on edessä, niin sulla sitä on vieläkin enemmän koska olet paljon nuorempi.