millaista haluttomuutta pillerit teillä aiheuttaneet?

Kiinnostaisi tietää, millaista pillereiden aiheuttama haluttomuus teillä on ollut? Kun mietin, että mistä oma haluttomuuteni johtuu...pillereistä, miehestä vai olenko vaan syntynyt haluttomaksi. Itselläni seksiä ei tee oikeastaan koskaan mieli. Kuitenkin itse tilanteessa nautin tosi paljon ja saan orgasmin joka kerta. Mietin jopa lähes aina, miksemme harrasta seksiä useammin. Kuitenkin silloin, kun seksiä ei ole, sitä ei tee yhtään mieli ja pärjään varsin hyvin ilmankin. Limakalvojen kuivuus on tietysti yksi syy, miksi seksi on hankalampaa.
Kertokaapas kokemuksianne!
ps. Suhteen alussa mieheni kutsui minua seksihulluksi, mutta nyt olen hänen silmissään frigidi (kolmen vuoden pillereiden syönnin jälkeen).
6705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ite käytin pillereitä 3 vuotta ja en tosiaankaan ollu mitenkään erityisen halukas... Mieheni teki lähes aina aloitteen enkä itse tilanteestakaan kovin paljoa välittänyt. Nyt jouduin lopettamaan pillereiden syönnin epäillessäni olevani raskaana (mitä en sitten ollutkaan), ja nyt haluni on ihan huipussa! Tää tunne on mahtava, en oo tän 3 vuoden aikana ikään tuntenu tällä tavalla! Olen päättänyt etten enää pillereitä ala käyttään, vei multa näköjään halut ihan tyystin. Mul kans toi kuivuus oli ongelma, mutta ei enää!

Äänestä

piti ihan miettii tätä lukiessa että oonko ite käyny kirjottaa :) miulla oli tilanne tismalleen sama. seksi oli aina kivaa mut koskaan sitä ei tehny mieli. ei sitten ikinä! olin itekki ollu aika kyltymätön parisen vuotta sitten. lopetin pillerit n. 6 kk sitten ja oon saanu halut takasin potenssiin 10!! mahtava tunne tosiaan! en oikeesti suosittele kenellekkään pillereitä ehkäisykeinoks.

Äänestä
  • Kuulkaa etsiä se juuri itselle sopiva merkki. Jos ilmaantuu sivuvaikutuksia mm. just noi haluttomuus ja limakalvojen kuivuminen ni laittakaa merkki vaihtoon. Pillerit on ihan hyvä keksintö kunhan vain sen oikean löytää.

    Äänestä

  • touhukastyttö kirjoitti:

    Kuulkaa etsiä se juuri itselle sopiva merkki. Jos ilmaantuu sivuvaikutuksia mm. just noi haluttomuus ja limakalvojen kuivuminen ni laittakaa merkki vaihtoon. Pillerit on ihan hyvä keksintö kunhan vain sen oikean löytää.

    mikaan hormonaalinen ehkaisy....

    Äänestä

Pillereiden lopettamisen jälkeen halut kaikonneet täysin :/ Kuivuus tosin ei enää onkelma, mutta muuten kaikki, kun mikn ei tunnu miltään! Orgasminkin sain pilsujen kanssa paljon helpommin.. Ihan outo olo, onkohan oma hormonitoiminta käynnistynyt lainkaan ?!?!? :´(

Äänestä

sen että seksiä ei yksinkertaisesti tehnyt mieli - ei yksin eikä yhdessä. Kroppa ei "hyrähtänyt" käyntiin, eikä seksi käynyt edes ajatuksissa. Lisäksi limakalvot kuivuivat, enkä enää kostunut helposti niin kuin ennen.

Kun jätin pillerit pois, kropan toiminnot palasivat normaaliksi. Kostun helposti, ja välillä tekee mieli ja välillä ei.

En tosin syönytkään pillereitä kuin vajaan puoli vuotta. Eikä ole ollut niitä ikävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluton kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, millaista pillereiden aiheuttama haluttomuus teillä on ollut? Kun mietin, että mistä oma haluttomuuteni johtuu...pillereistä, miehestä vai olenko vaan syntynyt haluttomaksi. Itselläni seksiä ei tee oikeastaan koskaan mieli. Kuitenkin itse tilanteessa nautin tosi paljon ja saan orgasmin joka kerta. Mietin jopa lähes aina, miksemme harrasta seksiä useammin. Kuitenkin silloin, kun seksiä ei ole, sitä ei tee yhtään mieli ja pärjään varsin hyvin ilmankin. Limakalvojen kuivuus on tietysti yksi syy, miksi seksi on hankalampaa.
Kertokaapas kokemuksianne!
ps. Suhteen alussa mieheni kutsui minua seksihulluksi, mutta nyt olen hänen silmissään frigidi (kolmen vuoden pillereiden syönnin jälkeen).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu