Hei kaikille naisille.
Minua vaivaa epätietoisuus. Mistä voisi saada tietää oman tason ulkonäöllisesti? Siis tiedän että makuja on monia, mutta ei muutama mielipidekään haittaisi.
Kuvaa en halua laittaa mihinkään ulkonäön arvostelupalstalle, koska on vähintäänkin noloa tehdä niin, ja vielä noloa jos joku tuttu sen näkee :)
Tiedän, että en ole A luokan könsikäs, mutta sen tiedostettuani en tiedäkään mihin sijoitun. Voin olla omasta mielestäni mitä vain kohtuullisen hyvännäköisestä keskitasoa alempaan, riippuen päivästä tai mielialasta. Siis omasta mielestäni. Minussa on piirteitä, jotka häiritsevät itseäni suuresti, mutta voi olla että vain suurentelen niitä päässäni.
Ainoa keino kai on tarkailla naisten käyttäytymistä, mutta kun en minä raukka osaa sitäkään tulkita. Jos näen jonkun naisen katsovan minua, niin en yhdistä sitä hänen mahdolliseen ulkonäölliseen kiinnostukseensa. Ajattelen vain että se on sattumaa, taikka että hän näkee jonkun merkillisyyden tai ihmettelee jotakin. Tai vain katselee pää tyhjänä mihin sattuu, teenhän niin joskus itsekin.
Ymmärrän että keskivartalolla on juuri sen verran ylimääräistä että se ei ole plussaa, vaikka ulkonäköni hallitsevin piirre se ei todellakaan ole.
Eli kaiken tämän höpinän voitaneen kiteyttää siihen, että mikä on sellainen melko varma tai varma viite naisen kiinnostuksesta ulkonäkööni?
Siis jos sellaista onkaan. Joskus on kehuja tullut. Joskus jopa muilta kuin perheenjäseniltä, mutta niiden päälle en laske silti ollenkaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
koska jos mietin omaa käytöstäni kun näen hyvännäköisen miehen, niin en mä sitä mitenkään erityisemmin osaa sille miehelle viestittää, muutakuin sanomalla suoraan tai katseellani, mutta siitä katseestakaan ei voi oikein päätellä varmaan mitään, kun ihmiset nyt tosiaan katsoo ihan muutenkin toisiaan.
Jaa mutta yksi juttu on, meinaan naisen koskettelu. Miellyttäviä miehiä vaan haluaa koskettaa jollain tavalla tai haluaa olla muuten vaan lähellä. Eli todennäköisesti ainakin silloin nainen on viehättynyt sinusta sekä ulkonäöllisesti, että muutenkin.
Vaikeahan se on näkemättä sanoa, ihan oikeasti...
mutta sohaisen hieman aiheen vierestä. Olen itse kohtuullisen hyvännäköinen nainen. Ai mistäkö tiedän, no näen peilistä ja itsetuntokin on kunnossa, joten olen päättänyt että olen hyvännäköinen;) ja on sitä näköä kehuttukin.
Ja olen rakastunut mieheen, joka ei ilmeisesti kovin monen muun naisen mielestä ole hyvännäköinen. Hän on myöskin vähän keskivartalosta pehmeä, on hieman kaksoisleukaakin, ja hän on keskipituutta lyhyempi. Mutta minun silmissäni hän on upea! Siis todella, todella upea. Eksäni oli nk. "komea mies", tumma, hoikka ja lihaksikas. Eli juuri sitä miestyyppiä, jota yleensä pidetään komeana. Suhde häneen oli pitkä ja onnellinen, mutta se päättyi, koska minä tapasin tämän toisen, vähemmän komean.
Ulkonäöstähän tuo tutustuminen ja kiinnostuminen yleensä alkaa, mutta muista, "ulkonäkö" pitää sisällään myös olemuksen. Sinusta kertoo paljon se, miten olet pukeutunut, miten liikut, miten puhut. Ja kirjoituksesi perusteella minä ainakin arvioisin sinut fiksuksi kaveriksi, jolla on itseironinen huumorintaju ja supliikki kunnossa. Ja se on tärkeintä!
Oman ulkonäön arvosteluun laittaminen (etenkin nettiin) on hieman arveluttavaa touhua. Joskus se on kuitenkin ainoa keino, jos tahtoo todella kuulla raa'an totuuden. Kannattaa muistaa, että netissä, rate my-sivuilla ja gallerioissa saa kuulla arvioinnin VAIN ulkonäöstä. Jos tapaat ihmisiä livenä, vaikeuttaa ulkonäkösi objektiivista arvioimista se, että persoonallisuutesi paistaa läpi ja saatat olla jonkun mielestä kertakaikkiaan NIIIN ihana, että arviointia pyytäessäsi saat kymppi plussan ;)
...ihan niinkuin minun tarinani. Olin pitkään suhteessa miehen kanssa, joka oli komea, urheilullinen, sopivasti lihaksikas, ja kaikinpuolin vastasi ulkonäöllisesti miesihannettani. No se suhde sitten kariutui muista syistä.
Nyt olen ollut jo muutaman vuoden miehen kanssa, joka ei kaiketi objektiivisesti katsottuna ole mitenkään komea. (Jotkut yltiörehelliset kaverit on jopa kyselleet, että miten sä TON kanssa olet :) Mutta hän vaan vei jalat totaalisesti alta asenteellaan ja valloittavalla persoonallisuudellaan. Ja itse tietenkin pidän häntä maailman hyvännököisimpänä miehenä!
Eli sanoisin, että niin kauan kuin ulkonäkö on välillä "superhyvännäköinen" ja "ihan ok" (jolla tarkoitan sitä että peiliin on silloin tällöin vilkaistu ja hlökohtainen hygienia on kunnossa), niin sillä ei ole suurtakaan merkitystä. Eli uskon, että jokainen voi olla vaikka maailman hyvännäköisin henkilö, kun vaan asenne on kohdallaan.
Nii-ih.
Ihmisen rakkauden kohde ei ikinä voi olla muuta kuin kaunis/komea.
Ja kyllähän jotkut "rumat" elukatkin osaavat olla rakastettavia. Niissä pitkälti vaikuttaa vain niiden persoona.
Mutta ihminen on ihminen.
100v taaksepäin ei ollut mediaa tekemässä ihmisille mielikuvia millainen täydellinen ihminen tuli ulkoisesti olla. Eikä murheita ollut.
-Mies 23v HML
katsojan silmässä, naisilla on niin uskomattoman erilaiset miesmieltymykset. Monet kaverini pitävät miehistä, jotka ovat ns. kiiltokuvapojuja, mutta itse en yleensä pidä heidän suosikkejaan kovinkaan kiinnostavan näköisinä. Ja tiedän, että omaa miestäni kaverini eivät selvästikään pidä hyvännäköisenä. Mieheni on kaljuuntuva, hänellä on kaksoisleuka, vino nenä ja prominentit kulmakarvat. Hän on hyvin karvainen, karvaa on selässä ja takapuolessakin runsaasti :D Lisäksi hänellä on runsaat 20kg ylipainoa. Eli löytyy puolia joita ei yleisesti kai pidetä komeina. Toisaalta hänellä on valtavan kiva katse, pitkät ripset ja söpöt korvat! Ja karvoja on kiva silitellä, lisäksi minusta on paremman näköistä jos miehellä on hieman painoakin, ettei ole mikään luuviulu. Parasta kaikessa, hänen ominaistuoksunsa on aivan mahtava ja tekisi mieli kiehnätä koko ajan hänen kyljessään. Itse olen pitkäsäärinen, hoikka, vaaleahiuksinen nainen ja tietääkseni kauniina pidetty :)
Pointtina on, jokaiselle miehelle löytyy varmasti useita eri näköisiä naisia, jotka ovat juuri hänen ulkonäöstään (tai tuoksustaan!) viehättyneitä.
Naisten kiinnostustestin voit muuten tehdä itsekin: mene ensin kävelylle vilkkaalle kadulle, jossa tulee paljon naisia vastaan, tosi rähjäisen näköisenä. Hiero hiuksiin rasvaa, näytä mieluiten krapulaiselta, laita ryttyyntynyt verkkatakki ja ruttuiset likaiset farkut päälle. Tämännäköinen mies herättää yleensä vähemmän naisten mielenkiintoa. Sitten käy suihkussa, laita parhaan näköiset ja tyylikkäimmät vaatteet päälle mitä sinulla on ja mene uudestaan kävelylle. Jos naiset tiirailevat sinua enemmän ja ottavat katsekontaktia, ja ehkä vielä hymyilevätkin, he ovat panneet komean ulkomuotosi merkille.