Hot Stuff

Se on hupaisaa miten 1970-luvun lopun diskomusa alkaa vihdoinkin saada sitä arvostusta mikä sille kuuluu. Tehtiinhän silloin muutamia todella kovia biisejä, kuten Donna Summerin Hot Stuff, Chicin Le Freak ja Gloria Gaynorin I will survive. Ne pesee ihan mennen tullen kutakuinkin kaikki uuden aallon bändit (jotka nyt kuulostaa vanhanaikaisemmilta kuin mikään) ja muut rääkkyjät joista kaikki intoili vaikkei kukaan niitä oikeasti jaksanut kuunnella (edes silloin).
7883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

todella kovia biisejä? ;)
Mainitsemasi kappaleet ovat vain ylisoitettu pintaraapaisu 70-luvun disco-musiikkiin. Tuohon aikaan musiikin taso oli niin paljon korkeammalla kuin nykyään että hirveät määrät huippukappaleita jäi väkisinkin hittien jalkoihin ja unohtuivat.

Noista mainitsemistasi kappaleista ja artisteista on toki hyvä aloittaa disco-musiikkiin tutustuminen, mutta ne ovat vain jäävuorenhuippu! ;)

Äänestä
  • Olen sen verran nuori, että 70-luvulla en kuunnellut discomusiikkia, saati käynyt "diskoissa" tanssimassa. Radionauhurikin C-kasettien äänittämiseen saatiin vasta -75. Olen iloinen että Donna Summeria kuunteli joku kaveri, toi koulun käsityötunnille kasetin, ope antoi luvan. Muuten olisin vielä tietämättömämpi. Umberto Tozzi oli konekirjoitustunnilla keväällä -79 kova juttu, en silloin vielä oppinut kymmensormijärjestelmää, meni 20 vuotta aikaa, nyt olen siinä aika haka.

    Äänestä

  • mikset kertoisi meillekin kirjoitti:

    Olen sen verran nuori, että 70-luvulla en kuunnellut discomusiikkia, saati käynyt "diskoissa" tanssimassa. Radionauhurikin C-kasettien äänittämiseen saatiin vasta -75. Olen iloinen että Donna Summeria kuunteli joku kaveri, toi koulun käsityötunnille kasetin, ope antoi luvan. Muuten olisin vielä tietämättömämpi. Umberto Tozzi oli konekirjoitustunnilla keväällä -79 kova juttu, en silloin vielä oppinut kymmensormijärjestelmää, meni 20 vuotta aikaa, nyt olen siinä aika haka.

    Osoitteesta www.discosavvy.com löytyy joka vuosilta ne merkittävimmät disco-biisit. Sieltä vaan selaamaan. Ja kuten huomaatte, on olemassa muitakin disco-biisejä kuin La Freak, Hott Stuff, I Will Survive, Daddy Cool... ;)

    Esimerkkinä voin laittaa tähän nyt linkit muutamilta vuosilta:

    1977:
    http://www.discosavvy.com/disco77.html

    1978:
    http://www.discosavvy.com/disco78.html

    1979:
    http://www.discosavvy.com/disco79.html

    1980:
    http://www.discosavvy.com/disco80.html

    Äänestä

Sellaiset New Wave:a edustavat bändit kuten Yazoo ja Visage pystyvät kyllä kilpailemaan mainitsemiesi bändien kanssa suosiosta - jos vain otetaan huomioon muukin kuin USA. Varsinkin Yazoon Don't go ja Visagen Fade to grey ovat sellaisia kappaleita, että niitä on miksattu vähintään yhtä paljon kuin Donna Summerin I feel lovea. Puheet vanhanaikaisuudesta ovat siis täyttä pötyä.

Äänestä
  • uudella aallolla, vaan näitä Sex Pistolsia ym. punk-bändejä. Visagea en muista kuulleeni, Yazoon joku levy mulla joskus olikin, se taisi olla Upstairs at Eric's jolla on Don't go ja Only you - hienoja kipaleita, ja laulajalla on jännä ääni.

    Äänestä

  • Daddy Pop kirjoitti:

    uudella aallolla, vaan näitä Sex Pistolsia ym. punk-bändejä. Visagea en muista kuulleeni, Yazoon joku levy mulla joskus olikin, se taisi olla Upstairs at Eric's jolla on Don't go ja Only you - hienoja kipaleita, ja laulajalla on jännä ääni.

    Yazoo (tai Yaz, niinkuin nimi kirjoitettiin USA:ssa) oli aika kiinnostava bändi. Vain kaksi albumia, mutta hitin "Don't Go" takia jokaisen mieleen jäänyt.

    Laulajana Alison Moyet on huippuluokkaa ja Vince Clark (yksi Depeche Moden perustajajäsenistä) säveltäjänä on osoittanut olevansa muutakin kuin yhden hitin mies. Yhdistettyään voimansa 1985 Andy Bellin kanssa on hittejä tullut ulos Erasurelta tasaiseen tahtiin.

    Visage oli taas minusta yhden hitin bändi. "Fade to Gray" on edelleenkin upea biisi, mutta muita en juuri muista kuunnelleeni. Ehkä Midge Uren lähtö bändistä vei mielenkiinnon.

    Äänestä

  • Joe G. kirjoitti:

    Kosketinsoittaja Vince Clark oli toinen Erasuren perustajista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Daddy Pop kirjoitti:

Se on hupaisaa miten 1970-luvun lopun diskomusa alkaa vihdoinkin saada sitä arvostusta mikä sille kuuluu. Tehtiinhän silloin muutamia todella kovia biisejä, kuten Donna Summerin Hot Stuff, Chicin Le Freak ja Gloria Gaynorin I will survive. Ne pesee ihan mennen tullen kutakuinkin kaikki uuden aallon bändit (jotka nyt kuulostaa vanhanaikaisemmilta kuin mikään) ja muut rääkkyjät joista kaikki intoili vaikkei kukaan niitä oikeasti jaksanut kuunnella (edes silloin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu