Onkos olemassa

mutta alle 35-vuotiasta, joka unelmamiehen ominaisuuksia ajatellessaan miettii ensimmäiseksi luonnetta ja persoonaa?

En tarkoita että ulkonäöllä ei saisi olla väliä.

Ja arvostaako kukaan ns. toisinajattelijaluonnetta, kriittistä, sarkastista, muttei itsetarkoituksellisen negatiivista tyyppiä (tai muutenkaan hirveän negatiivista)?

Ominaisuuksiin kuuluu myös se, että mies ei tunnustaudu minkään ismin kannattajaksi, eli ei sen enempää porvariksi, viherpiipertäjäksi, vasuriksi tai miksikään muuksikaan?

Tuntuu että kaikenlainen kriittisyys ja omien arvojen määritteleminen on hirveän huonossa huudossa tällä hetkellä (tai varmaan aina ollutkin).
5717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä (N-28) ainakin arvostan sukupuoleen katsomatta ihmisissä juuri kriittisyyttä sekä sellaista asennetta, että ei mennä joka asiassa massan mukana tai pohdita, mitä muutkin siitä ajattelevat, jos teen näin tai noin. En silti tarkoita, että pitäisi ylilyöntejä harrastaa. Elämässä on oikeasti aika pirun paljon mielenkiintoisempiakin asioita kuin raha ja ulkonäkö.

Mitä vielä tulee ulkonäköseikkoihin, niin sillä ei ole mulle merkitystä, minkälaisen geeniperimän ihminen on sattunut saamaan, kun siihen ei ole voinut itse vaikuttaa. On kuitenkin positiivista, jos henkilö arvostaa itseään sen verran, että viitsii nähdä vähän vaivaa kroppansa terveydentilan eteen, mutta mikään himoliikkuja tai terveysintoilija ei todellakaan tarvitse olla.

No jaa, minutkin kaiketi leimataan sen verran omalaatuiseksi ihmiseksi, että olen usein vähän liikaa ns. normaaleina itseään pitäville ihmisille (ihmisten lokerointi milloin milläkin perusteella on tosin melko naurettavaa), eikä kukaan onneksi pelkän ulkonäköni perusteellakaan musta kiinnostu, kun en sitä kaikkein naisellisinta tyyppiä edusta.

Äänestä
  • että tämän palstan näkemys kiinnostavasta miehestä on absoluuttinen totuus. Ei pitäisi antaa palstan sumuttaa, mutta niin lähestulkoon jo tapahtui.

    Äänestä

  • aloin jo pelätä kirjoitti:

    että tämän palstan näkemys kiinnostavasta miehestä on absoluuttinen totuus. Ei pitäisi antaa palstan sumuttaa, mutta niin lähestulkoon jo tapahtui.

    Et voi olla kovin kriittinen, jos tän palstan juttuja alat uskomaan.. :D :D

    Äänestä

  • asdasdwer kirjoitti:

    Et voi olla kovin kriittinen, jos tän palstan juttuja alat uskomaan.. :D :D

    Touche!

    Mutta ymmärsin kuitenkin viime metreillä ihan ilman apuja että tämä palsta ei edes viittaa totuuteen päin.

    Onhan se selvä että täällä on edustettuna ryhmä joka on melko homogeeninen.

    Äänestä

kyllä semmosiakin löytyy. ainakin minä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yli 25-vuotiasta naista kirjoitti:

mutta alle 35-vuotiasta, joka unelmamiehen ominaisuuksia ajatellessaan miettii ensimmäiseksi luonnetta ja persoonaa?

En tarkoita että ulkonäöllä ei saisi olla väliä.

Ja arvostaako kukaan ns. toisinajattelijaluonnetta, kriittistä, sarkastista, muttei itsetarkoituksellisen negatiivista tyyppiä (tai muutenkaan hirveän negatiivista)?

Ominaisuuksiin kuuluu myös se, että mies ei tunnustaudu minkään ismin kannattajaksi, eli ei sen enempää porvariksi, viherpiipertäjäksi, vasuriksi tai miksikään muuksikaan?

Tuntuu että kaikenlainen kriittisyys ja omien arvojen määritteleminen on hirveän huonossa huudossa tällä hetkellä (tai varmaan aina ollutkin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu