http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Poliisi otti kiinni piraattiteatterin puuhamiehen/1135229553519
Vihervasemmistolaiset hanuripellet, "kaiken pahan käpitälismin ja sen sellasten markkinajuttujen vastustajat" eivät oikein näytä ymmärtävän, miksi piratismi on ei-hyväksyttävä ja siten rangaistava teko. Tässä laitonta kopiointia yrittää puolustaa em. artikkelin yhteydessä käytävässä keskustelussa nimim. "Petteri Piraatti":
"Kukaan ei todellakaan menetä olemassaolevaa omaisuuttaan kopioinnin seurauksena.
Jos taas viittaat potentiaalisiin myyntitappioihin, niin myös uuden kilpailevan tuotetteen markkinoille tuominen voi aiheuttaa potentiaalisia myyntitappioita olemassaolevalle toimijalle, mutta sillä perusteella ei kilpailuakaan ole kuitenkaan laittomaksi säädetty, joten sen ei pitäisi käydä perusteeksi tässäkään."
Kuvitellaan rocktaivaalle uusi kiintotähti Suomesta, MIH, keulakuvanaan Valle Vilu. MIH tekee keikkaa päät höyryten, myy levyjä ennätysmäisesti, sillä heidän musiikkinsa vain kolahti yleisöön. Joku äkkää keinon imuroida uudet biisit koneelleen ja jakelee biisejä kavereilleenkin. Tieto tästä "ohitustiestä" leviää laajalti ja MIH:in levyjen myyntiluvut ja rahallinen tuotto romahtavat, kun porukka on jo biisinsä saanut - ilmatteeks. Tämä on Petteri Punakuonon mielestä ihan ok, sillä sama asiahan hänen mielestään olisi, jos..
..rocktaivaalle nousisikin aivan uusi ilmiö, Dorli, viis apinapukuihin sonnustautunutta sulosointujen päästelijää. Dorlista tulee huippusuosittu ja MIH:n keikat vähenevät ja levymyyntiluvut pienenevät porukan nyt innostuttua Dorlista.
Rahallinen tuotto MIH:lle siis romahtaa kummassakin tapauksessa. Kuinka moni katsoo, että jälkimmäinen, realistinen ja laillinen kehityskulku antaa oikeutuksen ensin mainitulle toiminnalle, kun kuitenkin loppuvaikutus on sama?

Vastaukset 4
Vanhimmat
mun mielestä vanhaa on jo riittävästi.Jos esimerkiksi puhutaan.elokuvista ja musiikista ja ehkä peleistäkin.
On SE ettei talonvaltaaminen johda pidätyksiin, vaan joku vitun leffaesitys????????
Pitäisikö vallata presidentin linna että saataisiin hihhulit kuriin?
Leffojahan imuroi kaikki!
sitä mieltä että mistään ei pitäisi maksaa mitään ja muiden tekemät ovat kaikkien yhteistä omaisuutta vaikkeivät ole pistäneet tikkua ristiin sen tekemiseen. Se on siis vanhaa kolhoosimeininkiä. Ajatus menee harhaan siinä että eletään vuotta 2007 ja kolhooseja ei enää ole. Vanhemmat eivät ole opettaneet pikku mamiksilleen ettei toisen omaa saa ottaa. Tällä samalla periaatteella toimisi myös naapurin ruohonleikkurin omavaltainen lainaus eli selvemmin varkaus.
Mielestäni ei ole eroa sillä onko tekijänä iso yritys vai pieni yksityinen. Varkaus mikä varkaus. Huuhaakerho Piraattiyhdistys on kai täynnä näitä mamiksia.
Onhan uudessa tekijänoikeulaissa idioottimaisiakin kohtia kuten että joku biisi on vapaasti käytettävissä vasta 50v säveltäjän kuoleman jälkeen. Käsittämätöntä. Perikunnalleko halutaan tulot ohjata? Miksi? Ovatko osallistuneet teoksen tekemiseen?
Voisi olla vaikka niin että 30v teoksen tekemisen jälkeen olisi vapaasti käytettävissä ja katsottavissa. Suotaisiin kulttuuria kaikille, tuon ajan jälkeen teokset ovat jo muuttuneet kulttuuriksi.
ettei toisen tekemästä hyödyykkeestä noin vain voi itte hyötyä ilman seuraamuksia,