Kiusaamisesta

Mitä tehdä kun työporukka sulkee ulos ja joutuu olemaan työssään yksin? Onko kysymyksessä mielestänne kateus paikanmenetyksen pelko vai miksi täytyy kohdella huonosti aina jotakuta työkaveria. Ennen minua on kyseisestä työpaikasta kiusattu ulos jo monia. Minulla loppuu kohta sopimus ja olen vain sijainen. En oikeasti halua koskaan kenellekään mitään pahaa. Esimiehet ovat asiasta hyvinkin tietoisia mutta eivät tee asialle yhtään mitään. Tämäkin työpaikka on hoitoalalla.
4501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän tuo kovaa työpaikkakiusaamista on. Johtunee huonosta työnjohdosta? Ilmeisesti tuntevat työpaikkansa uhatuiksi?
Eipä se muuten lopu, kun tarttumalla asiaan. Työsuojeluvaltuutetun tai luottamusmiehen tulisi asiaa hoitaa hienovaraisesti. Mutta jos sinulla on enää vähän työaikaa, niin kannattaa varmaan vaan niellä.

Äänestä
  • Kurjinta on tuo syrjintä. Ei oteta kimppaan ruokalassa tms. Mennään porukalla esim. oluelle ja puuhataan menoa isoon ääneen. Vain yhtä henkilöä ei sitten oteta mukaan. Niiltä kyllä kysytään ketkä eivät lähde muutenkaan mukaan, mutta minulta ei koskaan edes kysytä. Joitakin ihmisiä haukutaan vieläkin kovin sanakääntein vaikka eivät ole olleet siellä työssä pariin vuoteen. Paikkakunta on aika pieni ja tuo haukkuminen on varsin ikävää. Esimies-koulutukseen pääsee yksi nuori ja nätti, mutta aivan pahimmasta päästä solvaaja.

    Äänestä

  • lillemur kirjoitti:

    Kurjinta on tuo syrjintä. Ei oteta kimppaan ruokalassa tms. Mennään porukalla esim. oluelle ja puuhataan menoa isoon ääneen. Vain yhtä henkilöä ei sitten oteta mukaan. Niiltä kyllä kysytään ketkä eivät lähde muutenkaan mukaan, mutta minulta ei koskaan edes kysytä. Joitakin ihmisiä haukutaan vieläkin kovin sanakääntein vaikka eivät ole olleet siellä työssä pariin vuoteen. Paikkakunta on aika pieni ja tuo haukkuminen on varsin ikävää. Esimies-koulutukseen pääsee yksi nuori ja nätti, mutta aivan pahimmasta päästä solvaaja.

    No etpä jää paljosta paitsi jäädessäsi pois olutporukoista, jotka sitten jauhavat huuruissaan pelkkää paskaa. Onnittele itseäsi,että sinulla on parempaakin tekemistä.

    Äänestä

  • Karta tuollaisia porukoita kirjoitti:

    No etpä jää paljosta paitsi jäädessäsi pois olutporukoista, jotka sitten jauhavat huuruissaan pelkkää paskaa. Onnittele itseäsi,että sinulla on parempaakin tekemistä.

    Tuntuukin ihan siltä, että oli parempaakin tekemistä.
    Voi onnen päivää perjantaina! Perävalot vaan vilahtaa meikäläisestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lillemur kirjoitti:

Mitä tehdä kun työporukka sulkee ulos ja joutuu olemaan työssään yksin? Onko kysymyksessä mielestänne kateus paikanmenetyksen pelko vai miksi täytyy kohdella huonosti aina jotakuta työkaveria. Ennen minua on kyseisestä työpaikasta kiusattu ulos jo monia. Minulla loppuu kohta sopimus ja olen vain sijainen. En oikeasti halua koskaan kenellekään mitään pahaa. Esimiehet ovat asiasta hyvinkin tietoisia mutta eivät tee asialle yhtään mitään. Tämäkin työpaikka on hoitoalalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu