GALLUP:

Olisitko valmis kustantamaan hoito- ja opetusalan palkankorotukset omasta pussistasi niin, että veroäyri nousisi? Sanotaan nyt vaikka, että jokaiselta veronmaksajalta menisi about 400-1200 euroa keskimäärin eri tuloluokissa per vuodessa palkankorotuksiin (yksi lehti oli laskenut summan)?
18798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Veronmaksajathan ne palkat on tähänkin asti maksaneet.

Äänestä

kuin muilla tai enemmän kuin kuntien tulot kasvaa nykyisellä verotasolla, niin silloin on leikattava hoitajien määrää. Näin se menee muillakin aloilla, kun palkat nousee niin väkeä vähennetään, paremmin palkatuilta vaaditaan enemmän tehokkuutta.
Eikä sairaanhoitajilla ole edes mitään tarvetta ylimääräisiin korotuksiin, kunta sektorilta löytyy pahemmassa palkkakuopassa oleviakin. Opettajienkin palkka aivan kohdallaan työn keveyteen ja lyhyeen työaikaan nähden.

Muukaan kuka ei ole itse juuri niissä hommissa !! Aivan älytöntä touhuu !! Palkat on jo yläkanttiin muutenkin !

Äänestä

Kunnallisilla työntekijöillä on todella pitkät lomat. 15 vuoden työkokemuksella, ei tarvitse olla kunnallista kokemusta, saa 38 lomapäivää eli 7 viikkoa ja 3 päivää. Yksityisellä puolella lomaoikeus on 5 viikkoa. Lisäksi kuntapuolella on käytössä ns. lyhyt toimistotyöaika 7 h 15 min, sisältäen ruokatauon. Yksityisellä puolella työaika on 7 h 30 min + ruokatuonti 30 min.
Kun huomioidaan, että opettajilla on oikeasti lomaa 12 viikkoa vuodessa. Vai kuka uskoo siihen, että koululaisten kesäloman aikana (10 vko) opettajat pitäisivät oikeaa lomaansa 5 viikkoa ja suunnittelisivat seuraava lukuvuotta 5 viikkoa...

Eikö tämä lyhempi vuotuinen työaika, joka pahimmillaan on 270 tuntia lyhempi, pitäisi ottaa huomioon palkkavertailuissa?? Hoitajat ja opettajat eivät varmasti "paljasta" parempia etuisuuksiaan. Puhuvat muutenkin vain peruspalkasta alle 2000 (hoitajilla). Tietysti unohtavat kertoa että kokemuslisiä karttuu 10% 15 työkokemuksen jälkeen. Tällaisista kokemuslisistä ei yksityisellä puolella ole tietoa.

Äänestä
  • Ja siihen kun vielä lisää että hoitajien lomanlaskupäiviin ei kuulu lauantait ,mitkä yksityisellä kuuluu tulee lomapäiviä jo 7 lisää /vuosi.
    Minusta kokemuslisiä tulee enemmän 5-v. ja 5% ja 10-v. 10%...

    Äänestä

Ovat muutenkin hyvätuloisia. Ja valtiolla sekä kunnilla paremmat lomaedut, opettajien lomat eivät ole tästä maailmasta. Ja vaativat vielä "raskaan" työn lisiä.

Äänestä
  • Yksi pienen pieni kysymys.Miten ihmeessä Palkankorotusasiat ja vuosiloma-asiat liittyvät toisiinsa?Minä en ainakaan yhdistäisi niitä mitenkään toisiinsa.Niillä on samanlainen ero kuin yöllä ja päivällä.
    PS.Kateus on yksi ihmisen perisynneistä.Eikö?

    Äänestä

  • Akateemisesti koulutettu kirjoitti:

    Yksi pienen pieni kysymys.Miten ihmeessä Palkankorotusasiat ja vuosiloma-asiat liittyvät toisiinsa?Minä en ainakaan yhdistäisi niitä mitenkään toisiinsa.Niillä on samanlainen ero kuin yöllä ja päivällä.
    PS.Kateus on yksi ihmisen perisynneistä.Eikö?

    Ja kyllähän se liittyy siten, että opettajille maksetaan 2kk enemmän palkkaa verovaroista joutenolosta kuin muille.

    hyvä tähän paljonko maksetaan/oikeasti tehty työtunti. Jonkun mielestä opettajan palkka voi vaikuttaa pieneltä koulutukseen nähden, mutta kun ajatellaan että työpäivät on heillä lyhyet ja lomat pitkät, niin ei se palkka enään pieneltä tunnukkaan.

    Äänestä

  • Palkan"laskija" kirjoitti:

    hyvä tähän paljonko maksetaan/oikeasti tehty työtunti. Jonkun mielestä opettajan palkka voi vaikuttaa pieneltä koulutukseen nähden, mutta kun ajatellaan että työpäivät on heillä lyhyet ja lomat pitkät, niin ei se palkka enään pieneltä tunnukkaan.

    Yleensä palkka on suhteutettu työaikaan.

    Äänestä

  • perisynti? kirjoitti:

    Ja kyllähän se liittyy siten, että opettajille maksetaan 2kk enemmän palkkaa verovaroista joutenolosta kuin muille.

    Huomaan että et tiedä opettajien lomaraha-asioista pajoakaan.Vaikka opettajilla on halutessaan koko kesä vapaata niin ei opettajille kumminkaan makseta koko tuolta ajalta ns.lomarahaa.Lomaraha muodostuu ihan samalla tavalla kuin kunta-alan Tes:n on kirjoitettu.Opettajille siis maksetaan kesälomasta aivan samanlailla kuin muillekkin kunta-alan työntekijöille.Se on sitten aivan oma asia kuinka kesän muuten viettää.Opiskellen opettaen tai tekemällä "kesätöitä" jossain muualla kuin kouluissa.

    Äänestä

  • Bilsanope kirjoitti:

    Onhan tästä lehdissä kirjoitettu, että vakinainen opettaja palaa "töihin" kesälomaksi, ja näin sijainen menettää lomarahansa.

    Äänestä

  • Soopaa kirjoitti:

    Onhan tästä lehdissä kirjoitettu, että vakinainen opettaja palaa "töihin" kesälomaksi, ja näin sijainen menettää lomarahansa.

    Sijaiset eli määrä-aikaiset ovat eri asia kuin vakituiset.Määrä-aikainen työntekijä saa yleensä rahana lomarahat kuin työsopimus päättyy.Määrä-aikaiset eivät ole yleensä kesäisin töissä koulussa.Kannattaisi katsoa opettajien TES:iä.Siellä nämä asiat ovat kaikki ylhäällä kirjoitettuna.

    Opettajien vuosipalkat eivät ole pieniä ja lomat ovat pitkät. Olet samanlainen saivartelija kuin muutkin pienistä palkoista ja "raskaasta" työstä narisevat opettajat.

    Äänestä

  • olis kirjoitti:

    Opettajien vuosipalkat eivät ole pieniä ja lomat ovat pitkät. Olet samanlainen saivartelija kuin muutkin pienistä palkoista ja "raskaasta" työstä narisevat opettajat.

    vuosipalkka jaettuna työtunneilla on todellakin kohdallaan tällä alalla, en vaihtaisi missään tapauksessa muihin hommiin.

    Äänestä

kun nyt täällä jo pitää mennä yksityiselle ja yleensä ne nostaa heti hintoja.
Se hyväpuoli että hoitajat on ystävällisempiä kun jossain terveyskeskuksessa.
Tosin johtuu varmaan siitä että heille on selvää asiakas on se joka minunkin palkkani maksaa.
Eikä talossa ole turhaan erikseen sairaanhoitajia jakamassa pillereitä vaan kaikki tekee kaikkea.

Äänestä

tässä muiden matalapalkkojen alojen pitäisi maksaa muiden korotuksista,mitä häh?tässä ei omiakaan palkkoja saada korotettua ja sympatiat pitäisi jakaa vielä muualle!hoitsut vielä menisi mutta opetusala,voihan ):,kaikkea vielä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

gallupgallup kirjoitti:

Olisitko valmis kustantamaan hoito- ja opetusalan palkankorotukset omasta pussistasi niin, että veroäyri nousisi? Sanotaan nyt vaikka, että jokaiselta veronmaksajalta menisi about 400-1200 euroa keskimäärin eri tuloluokissa per vuodessa palkankorotuksiin (yksi lehti oli laskenut summan)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu