Pelätään omien kasvojen menetystä jossei saa vastakaikua. Mutta voiko ihastumisen osoituksella kasvonsa menettää, oikeasti?
Voiko toisesta ihmisestä pitäminen olla noloa?
Voiko toisesta ihmisestä pitäminen olla noloa?
Miksiköhän
iskeminen on niin vaikeaa
6798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on?
Minä en usko, että iskeminen on naisille keskimäärin sen vaikeampaa kuin miehillekään. Todellinen syy siihen, että mieheltä odotetaan aloitetta, on halu pitää valta itsellä. Ainahan se on helpompaa, kun toinen tulee kiemurtelemaan eteen ja itse ei tarvitse muuta kuin sanoa kyllä tai ei.
On tietysti oikeasti ujoja naisia, mutta on sellaisia miehiäkin. Jos ujo mies ei pysty tekemään aloitetta, naiset eivät varmasti tule häntä vastaan, olkoon yksin, jos on niin heikko. Tuota kylmyyttä kutsutaan naiselliseksi empatiaksi.
Ei mun mielestä ole mitenkään noloa jos toinen ei olekaan samalla aaltopituudella. Voi olla, että tällöin se ihastuksen kohde ei ole ehkä edes tajunnut, että olet ihastunut häneen tai jos on, niin eikös ihmiset nyt yleensä ota sen vaan positiivisena asiana. Omassa päässä ne ajatukset tuppaa vaan kasvaa suhteettoman isoiksi. Vaikka eka ajatus on sellainen ala-astetyylinen, että ihastusta ei saisi näyttää, niin ei ihastumisessa mitään pahaa ole. Vaikeampi tilanne on varmaan sillä, joka joutuu ne pakit antamaan. Eli vastaus kysymykseesi, mielestäni kasvoja ei voi tolla tavalla oikeesti menettää jos muuten toimii fiksusti. Toisesta ihmisestä pitäminen ei ole noloa.
Voisiko näin kummallinen asia olla mahdollinen, eli ihminen ei pelkää torjunanssa eniten sitä että tulee torjutuksi. Hän ei pelkää sitä tilannetta, ei häpeä tai tunne huonommuutta, koska ei kelpaa tälle nimenomaiselle ihmiselle.
Ihminen pelkää sitä, että tieto tästä turhasta yrityksestä kiirii kolmansien osapuolien korviin ja että häntä alettaisiin pitämään sen takia nolona tai tyhmänä, kun on vaikkapa yrittänyt liian "tasokasta" tai ollut naurettava tavassaan tuoda asia julki ihastukselleen.
Eli voisiko olla niin yläastemaista että suurin este, ainakin joissain tapauksissa, on toisten ihmisten naurun pelko? Ulkopuolisten.
En siis todellakaan käy väittämään että joka kerta olisi näin. Mutta toisinaan?
Noin se ainakin omalla kohdallani menee. Eniten pelkää juuri
sitä, että toinen torjuu minut, en ole tarpeeksi hyvä hänelle.
Kun ei yritä iskeä, ei tule torjutuksi. Lisäksi voi ehkä elätellä
pientä haavetta, että kelpaisi sille ihmiselle jos yrittäisi.
Jos yrittää ja saa pakit, se haavekin on murskana.
Itsetunto ei ole muutenkaan missään pilvissä, joten torjumisia
yrittää välttää. Normaali ihminen varmaan unohtaa torjumisen
melkein heti ja yrittää seuraavaa, minä otan siitä itseeni
ja kammoksun entistä enemmän iskemistä.
Sinänsä hullua, että jos ei edes yritä, niin ei voi myöskään
onnistua. Täytyisi vaan pakkejenkin uhalla yrittää, tai
ainakin oppia suhtautumaan pakkeihin kevyemmin.
En minä siitä enää murehdi, vaikka joku minun epäonnistuneesta
iskuyrityksestäni kuulisi. Enemmänkin se on juuri tuo hylätyksi
tulemisen pelko. En tiedä sitten onko tuossa takana joku
lapsuuden trauma :)
noissa edellisissä kirjotuksissa... Mulle tulee lähinnä mieleen se, että kun on ajatellut toista usein jopa päivittäin ja haaveillut tilanteista hänen kanssaan niin totuus siitä, jos hän ei olekaan kiinnostunut samalla tavalla kirpaisee ja jäljelle jää pettymys. Pettymys siitä, että ne unelmat ja toiveet täytyy lopettaa. Totuus on pelottavaa ja saa sydämen särkymään.
Eli se, että mitä se pakit antava ajattelee (tod.näk. ei edes pidä nolona) ei tee minua ainakaan noloksi vaan juuri tuota em. eli pelkään sitä pettymystä, joka pakeista seuraa.