sain hiljan kuulla, että minua epäillään työpaikkakiusaamisesta. Menin täysin pois tolaltani ja olin täysin yllättynyt. Olen yrittänyt olla työssäni ja viesteissäni mahdollisimman kliininen, joskus en ole uskaltanut puhua tai minulla ei ole ollut asiaan kommenttia, joskus olen tosiaankin pisteliäänpuoleisesti vastannut. En kuitenkaan koskaan ole tarkoittanut mitään pahaa enkä ole saanut aikaisemmin tietää loukanneeni ketään. Nyt koko käyttäytymiseni, jopa hiljaisena oloni, on tulkittu potentiaaliseksi kiusaamiseksi.
Totesimme kiusattuna olevan kanssa, että olemme ilmeisesti molemmat tulkinneet väärin asioita, mutta nyt joka tapauksessa olemme sovitteluprosessissa, josta en ole saanut sen kummempaa tietoa.
Olen edelleen täysin poissa tolaltani, etenkin, kun olen itse joutunut kiusatuksi jo pitkään aivan toiselta taholta. Olen kasvanut ympäristössä, jossa on opetettu hoitamaan omat asiat, hoitamaan omat ristiriidat. Siksipä en ole pystynyt itseäni vakuuttamaan (kirjallisista uhkailuista huolimatta), että minä pystyisin saamaan tukea - siis kiusattuna. Kiusattuna ja potentiaalisena kiusaajana tunnen nyt siis molempia puolia asiasta. Nyt vain en tahdo jaksaa ja ajatukset pyörivät koko ajan siinä, mitä ihmettä olenkaan mahtanut tehdä ja mitä minä olen sellaista sanonut toistuvasti, että joku väittää minua kiusaajaksi.
Totesimme kiusattuna olevan kanssa, että olemme ilmeisesti molemmat tulkinneet väärin asioita, mutta nyt joka tapauksessa olemme sovitteluprosessissa, josta en ole saanut sen kummempaa tietoa.
Olen edelleen täysin poissa tolaltani, etenkin, kun olen itse joutunut kiusatuksi jo pitkään aivan toiselta taholta. Olen kasvanut ympäristössä, jossa on opetettu hoitamaan omat asiat, hoitamaan omat ristiriidat. Siksipä en ole pystynyt itseäni vakuuttamaan (kirjallisista uhkailuista huolimatta), että minä pystyisin saamaan tukea - siis kiusattuna. Kiusattuna ja potentiaalisena kiusaajana tunnen nyt siis molempia puolia asiasta. Nyt vain en tahdo jaksaa ja ajatukset pyörivät koko ajan siinä, mitä ihmettä olenkaan mahtanut tehdä ja mitä minä olen sellaista sanonut toistuvasti, että joku väittää minua kiusaajaksi.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kiusaaminen on henkistä väkivaltaa, jolla pyritään tuhoamaan toisen ihmisen maine, asema ja työura. Onko sulla tähän joku motiivi???
Kun kirjoittelet tänne, voisin arvella, että varsinainen action kohdistuukin sinun työuaasi, asemaasi ja tulevaisuuteesi.
Kyllä kiusaamisella AINA jokin motiivi on. Esim. kateus.
siinäpä se, minulla ei todellakaan ole pienintäkään halua ja intressiä vaikuttaa negatiivisesti kenenkään uraan, privaattielämään eikä muuhunkaan. Päinvastoin!
Työpaikallahan on aina silloin tällöin jonkinasteisia konfliktitilanteita, mutta olemme omalla työpaikallamme tähän saakka asiat selvittäneet heti ja on osoittautunut, että kyse on vain ollut vääristä tulkinnoista. Tässäkin valossa tilanne tuntuu niin kovin absurdilta.
Kiitos kommentistasi, se antoi minulle uuden näkökannan asiaan.
Eikös tämänkin voisi selvittää keskustelemalla kun kerran aiemminkin on näin tehty? Yleensä ottaen kaikki työpaikan ihmissuhdeasiat pitäisi keskustella avoimesti. Vaikeneminen ja ongelman vähättely johtavat koko työyhteisön ilmapiirin tuhoutumiseen kuten niin moni esimerkki tälläkin palstalla paljastaa.
Avointa keskustelua!
Juuri näin, että avointa keskustelua, pahan puhumiset, toisen mitätöimiset, ja väärälle kaistalle ohjattu työtoveri, niin kuin minulle kävi.
Ystävälliseksi heittäytynyt työtoveri neuvoi väärin ja kun kysyin neuvoja, niin vei ylemmälle tasolle tietoa "heikkolahjainen" työntekijä.
Sitten kuntoutustutkimukset ja eläke, mulla oli niin paha juttu etten voinut enää palata työhöni. Onneksi se kidutus loppui. Itsetuntoni meni ja en aina kykene ottamaan edes kotitöitä hanskaan.
Hyvän neuvon annan, jos teitä kuntoutustutkimuksiin pakotetaan, niin pyytäkää miksi? kirjallisena. Se jäi multa tekemättä. Siitä oli hyötyä korvauksina raastuvassa.
Selviää monen pomon käytös, vähän lievempi muoto narsismi. Psyköpaatti syyllistää kohteensa, tekee itsestään uhrin yms yms yms
minäkin olisin odottanut, että asia olisi otettu puheeksi ja keskusteltu, kuten yleensä asiat työpaikalla hoidetaan, mutta näin ei vain nyt käynyt. Asia meni työsuojeluvaltuutetulle ja heitettiin silmilleni täysin ilman ennakkovaroituksia. Nyt siis olemme ns. sovittelumenettelyssä, jossa ulkopuolinen henkilö neuvottelee kanssamme erikseen. Ehkä sitten saan tietää, mistä minua syytetään ja mitä olen tehnyt. Tähän mennessä minulle on vain selitetty, että olen ollut negatiivinen ja kommentoinut sarkastisesti. Varmasti olen sitten niin tehnyt, jos joku niin kokee. Mietin vain kuumeisesti, mitä uskallan hänelle tai muille tällä hetkellä puhua ja vastata, koska ilmeisesti kaikki, mitä sanon tai teen, koetaan negatiivisena etenkin, jos satun olemaan toista mieltä. Niin, negatiivisena on ilmeisesti koettu myös hiljaisuuteni, vaikka minulla ei olisi mitään kommentoitavaa ollutkaan.
Ei tarvi kuin yksi persoonallisuushäiriöinen kiusaamistilanteessa,niin ns. tavallisilla opeilla ei tee mitään. Eivät kertakaikkiaan päde!
Avoin puhuminen auttaa, jos on pulma ja molemmilla osapuolilla on tahtoa saada homma toimimaan.
Kiusaamistilanteessa kiusattu on se 'pulma' ja se pitää saada eliminoitua. Mieluummin kun tappais itsensä tai katoais maan päältä, niin onni laskeutuisi kiusaajien planeetalle.
Kiusaajat valehtelevat ja rikkovat sopimukset.Oikeutetusti. Koska ovat määritelleet kaikki omat vaikeutensa tästä kiusatusta aiheutuviksi. Silloin saa löydä, puukottaa selkään ja pyrkiä toisen totaaliseen tuhoon.
Ja menee ylemmille pomoille kuin häkä päähän.
Toisen määritteleminen sairaaksi ja tekemällä itsestään uhrin kuuluu persoonallisen häiriöisen narsistin tai psykopaatin toimintamalliin. Luonne on muotoutunut 0-18kk ikäisenä kun ei ole saanut normaalia laosen tarvitsemaa huomiota osakseen
Narsistinen persoonallisuushäiriö on sen luokan häiriö, että kokemukseni kolmesta em häiriöisestä on vakuuttanut minut siitä, että yksinkertaisesti nämä lahjakkaat puhujat saastuttavat koko ympäristönsä ja heille ei yksittäinen ihminen voi mitään. Pelottavia. Olen juuri saanut kokea sen miten ylin johto ostaa nämä tarinat. Uskomattomia juttuja. Olen jopa viemässä pomon paikkaa???
Jos et kuulu hoviin ja toimit jotenkin fiksusti, olet ilmiselvä uhri narsistille.
Toisaalta, ei se välttämättä sinusta johdu. Narsisti tarvitsee draamaa, hyvän ja pahan taistelua, ja se kyllä keksii sen pahan.
Usko huviksesi, että entiset työkaverisi ovat hiljaa ja kiitollisia, etteivät joudu kohteeksi.
Kohteelle se on usein peli, jossa ei ole mahdollisuutta voittaa. Jos vetäydyt, olet omituinen jos puolustat itseäsi,olet hankala. Lopputulos on sama, olet yksin.
Tsemppiä,tiedän tunteen.
Niin totta tuo kaikki! "Jos vetäydyt, olet omituinen jos puolustat itseäsi, olet hankala".
Manipulaation mestari eli pers.häiriöinen poikkeaa "tavallisesta" kiusaajasta selkeästi juuri siinä, että hän hoitelee johtajat sekä mahdolliset muut auktoriteetit, kuten ylipäätään kaikki haluamansa henkilöt, aina puolelleen saaden uhrinsa näyttämään mielenvikaiselta, jota ei olisi koskaan pitänyt palkata. Pers.häiriösten puhe- ja vaikutustaidot ovat todellakin yliluonnollisella tasolla!
Täsmennän ja korostan vielä, että uhrissa ei tarvitse olla muuta vikaa kuin , että hän on hyvä työssään, eikä hän taivu jäseneksi narskua palvelevaan hoviin. Tottahan sellainen alkaa "syljettämään". ((Olen tekemisissä p-häiriöisen kanssa, joka joskus raivon puuskaan joutuessaan ottaa vihaisesti askeleen minua kohti ja aivan konkreettisesti tekee sylkäisyeleen edessäni - vain erite puuttuu. Että sellaista viihtyvyyttä työssä ;)
Perheettömyys, tunneköyhyys, eleettömyys, tyhjä katse yms puutteet hämäävät. Ei heterokin voi olla miellyttävämpi esimies kuin persoonallisuushäiriöinen pomo. Valtion yrityksissä kun mittamies opiskelee tuotantoinsinööriksi normaali työn haku jää pois. Huonoillakin arvosanoilla voi nousta vaikka tuotantopäälliköksi. Iltakoulut on monesti pyrkyreitä varten. Parhaat johtajat tulee organisaatioon ulkopuolelta.
Edelläkuvatut tilanteet ja kokemukset on hyvin kuvattu, mutta tässä Suomen mielenterveyskeskustelussa aina häiritsee yhden diagnoosin propleema, eli milloin on joka puolella läheisriippuvaisia, milloin narsisteja tai psykopaatteja. Eikö lie työpaikkojen kiusaajat usein katkeria ja kateellisia yksilöitä, ja usein voi olla ero ihan itse työhön suhtautumisessa ja työtavoissa mitä paisutellen saadaan aikaan mahtavaa draamaa.
Koska itse olen jo silmätikkuna työpaikallani ja melko hyvä verbaalisesti, yritän olla mahdollisimman hiljaa jotta kukaan ei väittäisi, että siinä taas narsisti/psykopaatti kerjää itselleen huomiota ja tekeytyy uhriksi. Toisaalta, jos tekee vaiteliaana työnsä niin hyvin kuin teen, siitäkin kai joku voi saada narsistisen kuvan: tyyppi metsästää vain gloriaa itselleen. Parhaiten pärjäävät mahdollisimman mauttomat ja hajuttomat, muiden kohdalla mitkä ansiot tahansa voi aina kääntää viaksi.
Ok, voit ollakin, en tiedä. Valehteletko ihan pikkuasioissakin ( jos et jää kiinni),vaikuttaaksesi kaikkein fiksuimmalta? Oletko aina niiden kaveri, joista on sinulle kulloisessakin tilanteessa jotain hyötyä? Heitätkö käytön jälkeen nurkkaan niinkuin navettarukkaset? Uskotka, että kaikki ovat sinua tyhmempiä,eivätkä voi tajuta sitä kuinka suuremmoinen olet? Oletko kokoajan keskellä kriisiä, joka johtuu siitä, että sinua ei arvosteta riittävästi? Ovatko sinusta ihmiset ja kalusteet ihan samanarvoisia, vaihtokamaa ja vanhanaikaiseksi käyviä?
Joo, kyllä niitä on ja vallan kanssa reagoidessaan muodostuu myrkyllinen ilmapiiri. Usko huvikses.
Jossain oli tutkimus, jonka mukaan näitä persoonallisuushäiriöisiä ei ole kuin 1-1,5 % väestöstä, mutta työyhteisöongelmissa heillä olisi 40% osuus. En tiedä miten mitattu, en tiedä on ollenkaan luotettavaa, mutta tuulimyllyjä vastaan taistelleena tiedän että tässä on jotain perää. Valitettavasti.
Hurmaavat vielä omaa kyvyn manipuloida pomojaan, oikeuslaitosta, tiedekuntia,viranomaisia. Ja valta maistuu makealle.
Se, että sivulliset epäilevät uhrin todellisuudentajua, on olennainen osa tragediaa, johon hän on joutunut. Pirullista, mutta helvetin totta.
Miten tutkimustulos siitä, että personallisuushäiriöisiä on vain 1% väestöstä mutta aiheuttavat suurimmat työpaikkaongelmat mahtaa ruokkia sitä käsittääkseni melko yleistä kiusaamisen kaavaa, että ongelmat aiheutuvat yhdestä (usein uudesta) työntekijästä. Ennen häntä kaikki oli hyvin, kunnes häirikkö sotki kaiken minkä vuoksi hänet voidaan eristää, voidaan juoruta mielenterveydestä jne?
hakekaa vaikka helsinkiin työnjohtajaksi ja kertokaa vuoden päästä miten kävi turpaan tulee niin että tukka lähtee ja ratakyrpää pomolta
Tää mistä puhuit, on aika tavanomaista työyhteisöissä, siellä on 'me' ja sit joku joka ei kuulu joukkoon. Jos työyhteisön pitää olla helvetin hyvä, pitää olla myös syntipukki, josta kaikki vika löytyy työpaikan ongelmiin. Tää on työhäirintää, porukan yhtenäisyys vaatii, ettäon joku hampaissa. Jos se lähtee, otetaan toinen.
Persoonallisuushäiriöiset voivat olla niitä karismaattisia johtajia tai 'johtajia', joista ei oikeastaan uskoisi mitään pahaa. Taitavia manipuloijia, teettävät työnsä muilla, välttävät vastuuta viimeiseen saakka. Mutta taustalla pelailevat omia pelejään.
Niillä työpaikoilla ollaan apaattisia ja hiljaa,hallitaan pelolla. Jos pääsee, kannattaa lähteä pois. Jos puhut jollekin viranomaiselle, sinua ei kukaan usko ja kohta huomaat olevasi työpaikkalääkärillä saamassa 'hoitoa' burnouttiin, stressioireisiin ja mielenterveydenhäiriöihin.
Ihan kauhuleffa-ainesta.