Me päädyimme yli kaksi vuotta sitten asumuseroon:
päätös oli minun: miehen loputtoman alkoholin käytön, yöjuoksujen ja muiden lieveilmiöiden jälkeen
hän vihdoin tajusi, mitä oli menettämässä ja rauhoittui. Tästä sitten tuli klassinen tapaus ja minä sain kuitenkin tarpeekseni ja muutin ensin eri asuntoon ja sen jälkeen hain avioeroa.
Mies tunsi itsensä petetyksi, jota tunnetta tietenkin lisäsi se, että juttelin myös muiden miesten kanssa, flirttailinkin hieman.
Mieheni löysikin heti muutaman kuukauden jälkeen naisen, ja kulki hänen kanssaa julkisesti, yöpyi hänen luonaan. Itse en noin pitkälle kuitenkaan ollut valmis menemään kenenkään kanssa.
Kun itse tajusin, mitä olin menettämässä, pitkien keskustelujen jälkeen palasimme jälleen yhteen.
Kaikki oli--- taas hyvin, klassisesti vähän aikaan. Parisuhdekurssit auttoivat alkuun, mutteivät loputtomasti.
Nyt meillä on talo, autot ja työ, lapsethan olikin tehty jo aiemmin. Mutta kuinka ollakaan, miehelläni on täysi luottamuspula minua kohtaan: puhuu koko ajan että hän jää tähän, jos erotaan.
En tunnu millään tavoin hänelle riittävän. Ja päätökseni ovat aina vääriä tai vähintääkin idiotteja. Työstäni hän on ylpeä, mutta jaksaa muistuttaa, että vaikka hän tekeekin lyhyempää päivää, hän elättää meidät.Kotitöitä en tee tarpeeksi, ja siivousjälkenikin on huonoa.
Itse sairastuin lievään masennukseen talvella, epäilin lisääntyviä vastuitani työelämässä, sekä vapaaehtoistyössä. Nyt en enää tiedä; ahdistuskohtauksia ei ole kuin kotona.
En uskalla suhteesta lähteä, pelkään, että täydellinen mieheni saa lapset; onhan hänelle parempi palkka, hän jaksaa leikkiä lasten kanssa ja voi sumplia työaikojaan. Minulla kun tuntuu aika menevän kotitöihin, paperitöihin ja kaiken juoksevan hoitoon.
Mitä tehdä? Olisiko kellään hyviä parisuhdeterapeutteja pk-seudulla suositella?
Vai jatkanko näin. Onko vika minussa?
päätös oli minun: miehen loputtoman alkoholin käytön, yöjuoksujen ja muiden lieveilmiöiden jälkeen
hän vihdoin tajusi, mitä oli menettämässä ja rauhoittui. Tästä sitten tuli klassinen tapaus ja minä sain kuitenkin tarpeekseni ja muutin ensin eri asuntoon ja sen jälkeen hain avioeroa.
Mies tunsi itsensä petetyksi, jota tunnetta tietenkin lisäsi se, että juttelin myös muiden miesten kanssa, flirttailinkin hieman.
Mieheni löysikin heti muutaman kuukauden jälkeen naisen, ja kulki hänen kanssaa julkisesti, yöpyi hänen luonaan. Itse en noin pitkälle kuitenkaan ollut valmis menemään kenenkään kanssa.
Kun itse tajusin, mitä olin menettämässä, pitkien keskustelujen jälkeen palasimme jälleen yhteen.
Kaikki oli--- taas hyvin, klassisesti vähän aikaan. Parisuhdekurssit auttoivat alkuun, mutteivät loputtomasti.
Nyt meillä on talo, autot ja työ, lapsethan olikin tehty jo aiemmin. Mutta kuinka ollakaan, miehelläni on täysi luottamuspula minua kohtaan: puhuu koko ajan että hän jää tähän, jos erotaan.
En tunnu millään tavoin hänelle riittävän. Ja päätökseni ovat aina vääriä tai vähintääkin idiotteja. Työstäni hän on ylpeä, mutta jaksaa muistuttaa, että vaikka hän tekeekin lyhyempää päivää, hän elättää meidät.Kotitöitä en tee tarpeeksi, ja siivousjälkenikin on huonoa.
Itse sairastuin lievään masennukseen talvella, epäilin lisääntyviä vastuitani työelämässä, sekä vapaaehtoistyössä. Nyt en enää tiedä; ahdistuskohtauksia ei ole kuin kotona.
En uskalla suhteesta lähteä, pelkään, että täydellinen mieheni saa lapset; onhan hänelle parempi palkka, hän jaksaa leikkiä lasten kanssa ja voi sumplia työaikojaan. Minulla kun tuntuu aika menevän kotitöihin, paperitöihin ja kaiken juoksevan hoitoon.
Mitä tehdä? Olisiko kellään hyviä parisuhdeterapeutteja pk-seudulla suositella?
Vai jatkanko näin. Onko vika minussa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
KESKITTYISIT VAIKKA HOITAMAAN LAPSIA,JOTKA TUNTUVAT KIRJOITUKSESTASI PÄÄTELLEN OLEVAN SIVUSEIKKA."LAPSETHAN OLIKIN TEHTY JO AIEMMIN"
että miehesi "saa lapset". Nykyisin melkein kaikilla on yhteishuoltajuus ja viikko-viikko syhteemi toimii hyvin monilla. Jos haet eroa, sopikaa lasten huoltajuudesta ja vanhemmuutenne mahdollisimma hyvästä jatkamisesta.
Teillä tuntuu olevan aika keskeisessä roolissa tuo palkka-asia ja tärkeää se kuka elättää ketä. Jatkuva epäsopu ja luottamuspula on pitemmän päälle hyvin uuvuttavaa. Pysyt suhteessa vain koska pelkäät. Jos miehesi jää asuntoonne, hän maksaa sinulle kuuluvan osan ja olette sen jälkeen kumpikin omillanne. Ota selvää asioista ja uskalla!
RAKKAUS JA EPÄITSEKKYYS. Rakkaudella en tarkoita sitä maailmassa suosittua ns. romanttista rakkautta, vaan periaatteeseen perustuvaa rakkautta (kreik. Agape), jota osoitetaan toista kohtaan sillonkin kun toinen ei sitä ansaitsisi. Epäitsekkyyden osoittaminen ja toiselle anteeksiantaminen: pyrittävä antamaan anteeksi aina 77:än kertaan asti. Ja luku seitsemänhän tarkoittaa täydellisyyttä... Jos molemmat pyrkisivät aidosti noudattamaan tätä yksinkertaista ohjetta, olisi lopputuloskin ihan eri.... Kirjassa "Perheonnen salaisuus" on ohjeita mm. parisuhteen menestykselliseen ylläpitoon ja onnellisuuteen...... Nimim. Kokemusta on.
Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi, että onkohan miehesi alkoholiongelma myös jatkunut, todennäköisesti. Hän syyllistää sinua. Et itse ollut muiden kanssa, silloin kun asuitte erillänne, mutta miehesi oli ja on ollut myös aikaisemminkin. Pystytkö oikeasti hyväksymään sen, että miehesi on sinua pettänyt. Oman mielenterveytesi vuoksi sinun kannattaa vakavasti harkita lähtemistä tästä liitosta. Ei miehesi niitä lapsia saa kokonaan itselleen. Teidän täytyy sopia lasten huoltajuudesta. Eikä huoltajuutta ratkaistaessa merkitse tulot. Arvosta itseäsi ja mieti, mikä olisi sinun kannaltasi paras ratkaisu.