graafisella alalla

Olen ollut viisi vuotta saman työnantajan palveluksessa graafisella alalla ja kertaakaan en ole saanut palkankorotusta. Onko se normaali käytäntö graafisella alalla?
2790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä, tuntuu olevan normaali käytäntö graafisella alalla. Miksei kukaan nosta suurempaa möykkää graafisen alan palkkauksesta, työajoista yms. epäkohdista? Veljen vaimo ollut Erkon orjatyöleirillä yli seitsemän vuotta (!?!) äitiyslomansijaisena, liksanlisäys kuulemma mahdotonta, ketkut vetoavat juuri tähän sijaisuuteen.

Äänestä
  • Itse olen ollut saman työnantajan palveluksessa jo 15 vuotta. Töitä tehdään selkä märkänä, mutta meille maksetaan alimpia taulukkopalkkoja. Työskentelen siis kirjapainossa. Viime vuonna toteutettiin graafisella alalla palkkauudistus. Meidänkin työpaikalla monen työntekijän palkka nousi taulukkopalkkojen mukaisiksi. Työnantaja korotti palkat taulukon alarajalle pitkin hampain. Graafisella alalla on ylitarjontaa työntekijöistä, ainakin koulutuspaikkakunnilla on alan ammattilaisia paljon työttömänä. Raju rakennemuutos on aiheuttanut sen, että työntekijöitä tarvitaan vähemmän kuin aikaisemmin. Palkkojen pienuuteen on osaltaa vaikuttanut myös kirjapainojen ylikapasiteetti sekä kova keskinäinen kilpailu pitää katteet matalina. Graafisen alan palkat ovat noin 20–30 prosenttia matalammat kuin teollisuudessa keskimäärin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin meillä kirjoitti:

Olen ollut viisi vuotta saman työnantajan palveluksessa graafisella alalla ja kertaakaan en ole saanut palkankorotusta. Onko se normaali käytäntö graafisella alalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu