toivottoman ihastunut

Miten voin yhtäkkiä olla näin toivottoman ihastunut? Koko kesän olen nähnyt häntä, tervehtinyt ja katsonut silmiin kun kohdataan, ilman mitään sen kummenpaa pohdintaa. Vasta muutama päivä sitten tajusin, kuinka komea, sloinen, miellyttävä ja hurmaava hän onkaan. Sen jälkeen kohteliaat aamutrvehdykset ovat saaneet minut tärisemään, hikoilemaan ja huokailemaan.

Kuvittelen, että hän on kiinnostunut minusta, vaikka hän ei ole tehnyt muuta, kun ollut kotelias ja kasonut muutaman kerran hiukan pidempää. Hassua miten ihastuminen saa kaikki merkit näyttämään erilaiselta.

Toisaalta, vaikka olisinkin oikeassa ja hän oilisikin kiinnostunut, niin kuinka aitoina voin omia tunteitani pitää? Olen kokenut kovia rakkaudessa ja ollut sen johdosta pitkään masntunut. Tämä on ensimmäinen tunne, joka todella on saanut minusta vallan moneen vuoteen.

Ja onko hän edes oikeasi ihastukseni kohde, vai onko hän vain välikappale purkaa omia tunteitani? Hän on yksi niistä erittäin harvoista norehkoista miehistä ukkovaltaisella työpaikallani, hän on korkeammassa asemassa, muutaman vuoden minua vanhempi ja oikeastaan ainot kohde, johon minulla on ollut pitkään aikaan edes mahdollsuus ihastua. Näillä perusteilla ihastukseni kuulostaa melko pinnallisilta...

Toisaalta, miksi en saisi unelmoida hänestä ja piristää näin omaa elämääni? En tosissani kuvittele meille mitään elämän kestävää suhdetta tai suurta lapsikatrasta. Kummasti vaan töihin meno ei enää tunnukaan niin ikävältä ja viikonlopun alku niin mukavalta. Tylsää vaan, että kohta pitää palata koulun penkille ja vähentää töiden määrää.

Toisaalta minulle riittä, kun näen hänen hymyilevän ja katsovan silmiini edes kerran viikossa. Jo se saa unelmani kantamaan seuraavaan viikkoon.

Kiitos hänelle, joka piristi syksyäni. Ja kiitos teille, jotka jaksatte lukea joutavia tekstejäni:)
21202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Satunnainen lukija kiittää mukavasta tekstistä. En sittenkään ole ainoa joka alkaa kuvitella kohteliaista tervehdyksistä molemminpuolista kiinnostusta...

Äänestä
  • Tuo teksti varaankin kuvasi ihanasti kymmenien tuhansien suomalaisten elämää töissä... itsekin menen huomenna iloisena töihin ajatellen ettei unelmissa ole mitään pahaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesätyttö... kirjoitti:

Miten voin yhtäkkiä olla näin toivottoman ihastunut? Koko kesän olen nähnyt häntä, tervehtinyt ja katsonut silmiin kun kohdataan, ilman mitään sen kummenpaa pohdintaa. Vasta muutama päivä sitten tajusin, kuinka komea, sloinen, miellyttävä ja hurmaava hän onkaan. Sen jälkeen kohteliaat aamutrvehdykset ovat saaneet minut tärisemään, hikoilemaan ja huokailemaan.

Kuvittelen, että hän on kiinnostunut minusta, vaikka hän ei ole tehnyt muuta, kun ollut kotelias ja kasonut muutaman kerran hiukan pidempää. Hassua miten ihastuminen saa kaikki merkit näyttämään erilaiselta.

Toisaalta, vaikka olisinkin oikeassa ja hän oilisikin kiinnostunut, niin kuinka aitoina voin omia tunteitani pitää? Olen kokenut kovia rakkaudessa ja ollut sen johdosta pitkään masntunut. Tämä on ensimmäinen tunne, joka todella on saanut minusta vallan moneen vuoteen.

Ja onko hän edes oikeasi ihastukseni kohde, vai onko hän vain välikappale purkaa omia tunteitani? Hän on yksi niistä erittäin harvoista norehkoista miehistä ukkovaltaisella työpaikallani, hän on korkeammassa asemassa, muutaman vuoden minua vanhempi ja oikeastaan ainot kohde, johon minulla on ollut pitkään aikaan edes mahdollsuus ihastua. Näillä perusteilla ihastukseni kuulostaa melko pinnallisilta...

Toisaalta, miksi en saisi unelmoida hänestä ja piristää näin omaa elämääni? En tosissani kuvittele meille mitään elämän kestävää suhdetta tai suurta lapsikatrasta. Kummasti vaan töihin meno ei enää tunnukaan niin ikävältä ja viikonlopun alku niin mukavalta. Tylsää vaan, että kohta pitää palata koulun penkille ja vähentää töiden määrää.

Toisaalta minulle riittä, kun näen hänen hymyilevän ja katsovan silmiini edes kerran viikossa. Jo se saa unelmani kantamaan seuraavaan viikkoon.

Kiitos hänelle, joka piristi syksyäni. Ja kiitos teille, jotka jaksatte lukea joutavia tekstejäni:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu