En oleta, että tällä palstalla käy kovinkaan moni oikeasti monikulttuurisessa suhteessa elävä. Varsinkaan tummaihoisen kanssa seurusteleva täällä tuskin pahemmin viettää aikaansa (kun saa p*skaa päällensä heti).
Kuitenkin, jos teitä täällä käy vierailemassa, kertokaapa millaista teidän arkenne on, rasismin kannalta? Mitkä ovat pahimmat loukkaukset joita olette saaneet kuulla? Ja missä päin ja minkälaisessa paikassa yleensäkin Suomessa asutte (onko paikkakuntakohtaisia eroja, tai eroja kylien ja kaupunkien välillä)?
Rakastan Suomea & rakastan kultaani, mutta vielä en ole häntä tohtinut tänne pitemmäksi aikaa pyytää. Haluan tietää minkälaista käytöstä voin pahimmillaan kohdata, jotta osaan siihen varautua. TOKI positiivisiakin kokemuksia olisi kiva kuulla.
Kuitenkin, jos teitä täällä käy vierailemassa, kertokaapa millaista teidän arkenne on, rasismin kannalta? Mitkä ovat pahimmat loukkaukset joita olette saaneet kuulla? Ja missä päin ja minkälaisessa paikassa yleensäkin Suomessa asutte (onko paikkakuntakohtaisia eroja, tai eroja kylien ja kaupunkien välillä)?
Rakastan Suomea & rakastan kultaani, mutta vielä en ole häntä tohtinut tänne pitemmäksi aikaa pyytää. Haluan tietää minkälaista käytöstä voin pahimmillaan kohdata, jotta osaan siihen varautua. TOKI positiivisiakin kokemuksia olisi kiva kuulla.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ei täällä pääkaupunki seudulla niin kauheen usein törmää ks ongelmaan, ihan mukavasti meidän elo täällä on ainakin sujunut, tietty joskus joku humalainen jotain sanoo töksäyttää mut ei olla moksiskaan, ei sellasille puheille pidä antaa arvoa ja merkitystä. ei kannata välittää. mutta jos menee tonne esim itä-suomeen ni huomaa kyllä eron, sinne en kuuna päivänä ukkoni kanssa muuttas.
Itä-Suomessa, eikä olla kertaakaan 2,5 vuoden aikana kohdattu rasismia (miehen ulkonäöstä huomaa selvästi, ettei hän ole suomalainen), joten taitaa olla hieman vanhentunutta tietoa Sinulla. Itse asiassa miehen Etelä-Suomessa asuvat kaverit ovat kokeneet paljon enemmän rasismia kuin me täällä.
meillä mulatti-poika, ei ikinään yhtään rasistista kommenttia,ihme kyllä. Päin vastoin ihmiset yleensä pitävät pörrö-päätä tosi söpönä; siis meidän poikaa.
Moi. Ei mitään isompaa ongelmaa, jos ei siksi lasketa ettei mies voi saada koulutustaan vastaavaa työtä. Toisaaltahan se on täysin normaalia koska ei puhu täydellisesti maan kieltä, "saa" siis siivota ja jakaa postia.
Joskus kuulee ikäviä kommentteja mutta hyvin harvoin. Omaa suomi-afrikkalaista nimeäni varmasti etenkin työasioissa ihmettelevät, ehkä paheksuvatkin, mutta en välitä siitä. Jokainen valitsee itse oman tiensä ja kun sen on valinnut ei muiden arvostelun pitäisi enää koskea. Jos et ole varma omasta valinnastasi niin katso peiliin. Jos olet niin varma, seiso ylpeänä miehesi rinnalla mitä koskaan vastaan tuleekin, Kaikkea hyvää teille!
Pääkaupunkiseudulla asutaan, eikä mitään erityisiä ongelmia. Mies itsekin sanoo, ettei ole pahempaa rasismia missään virallisissa piireissä. JOtain kauhistelua olen kuullut ja vastaillut avoimiin huolikysymyksiin (pakottaako huivin päähän, vieskö lapset jne.) kun kuulevat muslimi-miehestäni. Ei se musta ole rasisimia, vaan normaalia tietämättömyyttä ja ennakkoluuloisuutta. Vähän samaa, kun mä voisin kysyy joltain pohjoiskarjalaisen kanssa naimisissa olevalta, että käyks sen mies metsällä ja kalassa hankkimassa ruokaa, kun tiedän, että moni mies siellä metsästää. Varmaan yhtä nolo kysymys.
Oli tietysti mun miehellä kaikenlaista tappeluhässäkkääkin, silloin kun vielä pörräsi viikonloppuisin steissin ympäristössä. Mutta oma syy mun mielestä, kun lähti joka huutelijaa ojentamaan. Nyt itsekin naureskelee ajalle.
Oli tietysti mun miehellä kaikenlaista tappeluhässäkkääkin, silloin kun vielä pörräsi viikonloppuisin steissin ympäristössä. Mutta oma syy mun mielestä, kun lähti joka huutelijaa ojentamaan. Nyt itsekin naureskelee ajalle.
Niin, tämä kertoo kyllä paljon miehestäsi! naureskelee vaan kun mätti ihmisiä turpaan!..Ja varmastihan oli niin että miehessäsi ei ollut mitään vikaa tai syytä ns. huuteluihin, vai kuinka! Me suomalaiset ollaan vaan niin kauhea rasistisia, että ulkomaalaiset työtävieroksuvat "hengailijat" eivät saa toteuttaa ominta itseään..
Tiesitkö, että 24-9=15. Eli se siitä työn vieroksunnasta. 15 tunnissa ehtii monenmoista. ;) Ja lause "kun lähti joka huutelijaa ojentamaan" Teepä pieni lauseenjäsennys mielessäsi, niin selviää sulle kuka teki ensin ja mitä. Silloinen Suomi oli niin ahdistunut tummista, että pelkkä tummuus laukaisi rasistisen uhkauksen.
Mutta rauha sulle. En mä niitä aikoja ilolla muistele. Ja onneksi ei mun mies lähde kunniaansa nyrkein puolustamaan.
Siis, mätki kuitenkin innoissaan turpiin "niinä entisinä aikoina" kaikkia jotka kritisoivat miehesi elämäntyyliä.. No sehän kuuluu vaan hänen "kulttuuriin".. Voi hyvänen aika että olet ulkokultainen..
ei ole ollut mitään ongelmia... hän on kreikkalaiseksi hyvin vaaleaihoinen joten ei juuri erotu suomalaisesta massasta. Eikä ole sittenkään tullut ongelmia kun ihmisille selviää että hän on Kreikasta, ilmeisesti Kreikka, tai muutkaan Euroopan maat, eivät herätä samanlaisia tuntemuksia kuin Afrikan tai Lähi-idän maat.
Samanlaiset kokemukset mullakin. Kun ihmisille selviää että kreikkalainen ja vielä kotoisin suomalaisten suosimalta saarelta niin ei mitään ongelmia alun pienten ennakkoluulojen jälkeen.
Me olemme asuneet nyt vuoden verran pienessä kaupungissa. Pahaa rasismia emme vielä ole kasvotusten kohdanneet. Baarissa olimme kerran ja menimme yhteen pöytään istumaan niin joku kännisestä äijälaumasta sanoi kuuluvaan ääneen että noi somalit meni meidän pöytään. Niin siis emme ole tummaihoisia =) emmekä somaleita.
Viraston tahoilla käyttäytyminen on ollut sangen miellyttävää, ei suurempia valituksia. Englannin kielen taito on ruosteessa, vaikka yleisissä virastoissa pitäisi heidän jotain osata.
Lähinnä kadulla vain tuijotetaan kuin ennen ei olisi ulkomaalaista nähnyt, ehkä tälläisellä pikku paikkakunnalla ei ole liiemmin nähty..?
Ensin katsotaan miestä ja sitten huuli pyöreenä minua, "oho" ja kuunnellaan mitä me puhumme keskenämme. Kaipa ihan tavallista. Suuremmissa kaupungeissä on varmasti pahempaa.
Olen huomannut että ei näy rasismin häivääkään kunhan se ulkomaalainen lyö euroja tiskiin vähintään neljän tähden edestä. Myös kalliin näköinen pukeutuminen noteerataan, silloin sitä ulkomaalaista jopa ihan ujostellaan uhoamisen sijaan. Sen verran ulkokultaista meininkiä tuo rasismi ;-)
rasismi on typerää touhua!
Meille ei ole sattunut juuri mitään rasistisia kohtaamisia muiden kanssa. Asutaan etelä-suomessa. (kouvola)
Korkeintaan ensin sukulaisten kanssa oli hieman "hampaiden kiristelyä" kun ihmettelivät et, miten sä nyt oikein ulkomaalaiseen ihastuit ku on täällä suomalaisiakin tarjolla. Mutta mitä ovat oppineet tuntemaan ja jutelleet, ovat hyväksyneet erittäin hyvin. Ja jankuttavat aina sitä, että silloin ku mä olen onnellinen, niin hekin ovat onnellisia.
No, yksi kaveri on hieman eri mieltä ja sanoo asiasta aina silloin tällöin, mut en välitä siitä. Ja useimmiten hänkin naureskelee mukana jos ollaan porukassa ja pidetään hauskaa.
Onneksi kaveriporukassa muillakin tytöillä on ulkomaalaiset miehet,joten voidaan jakaa aina kokemuksia (lähinnä kulttuurierot) =)
"Onneksi kaveriporukassa muillakin tytöillä on ulkomaalaiset miehet"
eli toisin sanoen sulla ei ole mitään muita ystäviä kuin jostain etnoyhdistyksestä hankitut kohtalotoverit :) ja äijäthän ei varmasti mitään ruudinkeksijöitä ole nekään.
valaisevasta kommentista. Nyt voimme nukkua yömme rauhassa, kun tiedämme, että joukossa on ihmisasiantuntija ja selvännäkijä, joka kertoo meille kuinka asiat oikeasti ovat ;)
Toki sinä ja ystäväsi siellä Kouvolassa olette maamme naisten ehdotonta eliittiä ja hankkineet miehenne Euroopan ulkopuolelta vain siksi, koska ette kotimaasta tarpeeksi hyviä miehiä löytäneet. ;)
Puolisoni ei ole niin eksoottisen näköinen että hänelle sen vuoksi missään mieltä osoitettaisiin. Sen sijaan yksi meidän tummaihoinen kaveri Saksasta kävi Suomessa pitkällä lomalla. Tämän kaverin isä on karibialainen, poika on ihan isänsä näköinen, mutta saksalaisen äitinsä luonteinen.
Hänestä on yhtäkkiä päältäpäin vaikea sanoa mistä maanosasta on kotoisin, onpahan vain tummaihoinen ja käkkärähiuksinen nuorimies. Häneen suhtauduttiin tosi kivasti. Olimme viihteellä ja laivalla ja myös suomalaiset miehet juttelivat hänen kanssaan baaritiskillä reiluun sävyyn ja utelivat mistä kaveri on kotoisin. Kaikki yllättyivät aina kun kuulivat hänen olevan syntyperäinen saksalainen, mutta ei kukaan hänelle sitä ennen tai sen jälkeenkään vi****ut, edes kännissä. Olen itse suurimman osan aikaa ulkomailla työkeikoilla ja kaveripiiristä on muodostunut melko värikäs, jos nämä tutut käyvät Suomessa vierailulla niin mielestäni heitä lähinnä vähän ujostellaan.
Vihamielisyyteen törmää lähinnä tällä palstalla. Kovimpina kiekujina on ne onnettomat jotka muun elämän puutteessa sekaantuvat negatiiviseen sävyyn joka ikiseen keskusteluun Kosovon lennoista kiinalaisen vaimon kautta venäläiseen ruokakulttuuriin...
Vaalea on sentään aina vaalea ja muut värit mustia.