Kaukosuhde ja luottamusongelma

Älä tee asiasta ongelmaa. Tyttöystäväsi ei ole koskaan pettänyt ketään. Miksi hän tekisi niin jatkossakaan? Opiskelijaelämästä voi nauttia muutenkin. Vaikka muut pettäisivätkin ja olisit sitä joutunut näkemään, ei se anna aihetta epäillä tyttöystävääsi.

Tunnistan itseni tyttöystäväsi kuvauksesta. Olin etenkin opiskeluelämän alkaessa erittäin sinisilmäinen enkä koskaan ymmärtänyt miesten haluavan jotain muuta kuin kaveruutta. Suuri syy siihen oli se, että seurustelin enkä itse ajatellut miehiä muuten kuin kavereina. Paljon kiusallisia tilanteita syntyikin, mutta niistähän aina selviää :)

Elin koko opiskeluaikani kaukosuhteessa. Kertaakaan en pettänyt millään tavalla, vaikka niitä yrittäjiä ympärillä pörräsikin. Itsestähän se on kiinni mitä tekee. Jos suhde on kunnossa, ei pettäminen tule edes mieleen olipa kyseessä sitten opiskelijabileet tai firman pikkujoulut.

Luottamus todellakin syntyy askel kerrallaan, mutta jos ei ole syytä olla luottamatta, ei niin myöskään pidä tehdä. Suhteessa, ja etenkin kaukosuhteessa, on oltava luottamusta puolin ja toisin. Ei toista pidä muiden ihmisten löysän moraalin takia epäillä.

Rakastamaansa ihmiseen täytyy vain yksinkertaisesti voida luottaa. Itselläni on nyt alkanut kolmas vuosi suunnilleen saman välimatkan päässä asuvaan poikaystävääni.

Aluksi en kyllä osannut itsekään luottaa, varsinkin kun poikaystäväni elämään kuului melko tiheä alkoholinkäyttö. Sittemmin hän kuitenkin lopetti melkein kokonaan, ja luottamuskin parani. Nyt luotan häneen täysin, en voisi kuvitellakkaan, että hän minua pettäisi.

Niin. On totta, että ei saa olettaa toisesta omien kokemusten perusteella. Se ei vaan ole helppoa.

Oon itse ehkä jollain lailla "vanhanaikainen". En itse pidä vaikeista tai kiusallisista tilanteista, joihin itsekin joskus joudun. Ajattelen, että ne tilanteetkin vois jo välttää. En halua rajoittaa tyttöystäväni elämistä mitenkään, mutta nämä ajatukset on myös pakko purkaa keskustelemalla. Ne saattavat taas johtaa tilanteeseen, jossa toinen kokee olonsa rajoitetuksi, vaikka mitään ei tavallaan kielletä toiselta suorin sanoin.

Luotan tyttöystäväni siten, että en ajattele hänen tekevän mitään "yhden illan harha-askelta" baarista. Enemmän mua laittaa ajattelemaan ne kaikki saman henkiset ihmiset ja sellainen vakavanpi ihastuminen, ts. hyvästä kaverista ja hyvästä meiningistä ihastumiseen. Kaukosuhde on niin erilainen. Vaikka miten asiaa ajattelisi, se on oppimista elämään erillään, ei elämään yhdessä. Kuitenkin ihmiset kaipavat läheisyyttä ja "normaalia" suhdetta, jossa ollaan yhdessä juuri yhdessäolon varsinaisessa merkityksessä.

Ajatuksia herättää myös tytöystäväni opiskelupaikka. Pieni yksikkö on aina todella tiivis yhteisö, jossa tapahtu oikeita ihastumisia huomattvasti helpommin. Omaa oloa ei helpota myöskään asiat, joita on kuullut kyseisestä laitoksesta ja sen meinigistä.

Yhtä kaikki. Tiedän, että omalla ajattelulla ja omalla tsemppaamisella on suuri merkitys kaiken onnistumisessa. Mieltä painaa kuitenkin edellisen suhteen epäonnistuminen pitkien erilläänoloaikojen takia.

Kaikki tuntuu niin vaikealta. Meillä ei ole mahdollisutta nähdä kovin usein (ehkä kerran ennen joulua ja joulukin erllään...). Myös oma jaksaminen mietityttää. Läheisyden tarve on niin kova...

Olis tosi kiva kuulla mielipiteitä, miten voisin kehittää ja kasvattaa itseäni luottavaisemmaksi. En näistä olotiloista nauti ja toivon todella, ettei päässäni liikkuisi tällaisia asioita. Tuntuu vain niin ahdistuneelta kun ei löydä ulospääsyä näistä ajatuksista vaikka haluaisin.