Takana 8 v avioliitto ja kaksi lasta 3v ja 6v. Arjen tultua kaikki vaikutti hyvältä. Työstressi, kolmivuorotyö, erilaiset harrastukset ym ym alkoi kuitenkin syödä tunteet. Enää ei edes vaimon mahdollinen syrjähyppy vaikuttaisi mitenkään. Vielä 2 vuotta sitten olisin välittänyt. Miksi liekki sammui en osaa sanoa. Ehkä en enää jaksanut yrittää, olla se aktiivisempi suhteessa. Vaimolle sellainen platooninen suhde riittäisi aivan hyvin. Tämän hän sanoi kun keskusteltiin noin 1v sitten. Sitten tapasin 25v naisen töissä. Täynnä elämää, hauska, samalla aaltopituudella, kaunis ja kiinnostunut. Sitten tapahtui se mitä ei pitänyt tapahtua. Rakastuin tähän naiseen. Kemia meidän välillä on aivan uskomaton. Onko tämä vain hassu ihastumisen tunne joka häviää vaiko todellinen elämän suurin rakkaus? Vaimo sanoi et jos tekee mieli lähteä, lähde mut etten saisi nähdä lapsia. Lapset tietysti todella tärkeitä mulle. Kuitenkin puhuin tämän täydellisen naisen kanssa et minun täytyy yrittää vaimon kanssa vielä. Ehkä tein elämäni suurimman virheen. Vai teinkö? Kertokaa muut jos te olette olleet samassa tilanteessa.
Elämä on raakaa
Mies 33v
183424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kerro tuolle naiselle totuus. Tiedätkös, on mahdollista, että hän rakastaa myös sinua.
Et varmaan halua hänen kärsivän? Siellä hän istuu ja ihmettelee kysymyksineen, joihin ei saa vastausta.
On mahdollista, että tilanteenne avioliitossanne selkenee jonain päivänä. Silloin olet vapaa palaamaan naisesi luokse. Jos hän on kasvattanut sinua kohtaan vihaa ja katkeruutta, et tule häntä koskaan saamaan. Et varmaan sitä halua?
Jätä nainen niin, että hän tietää sinun rakastavan häntä, mutta myös lapsia.
mihin perustuu tuo vaimosi kiristys lasten tapaamisella. Ei hän voi lapsia itselleen omia (elleivät ne ole hänen edellisestä avioliitostaan etkä sinä niiden isä).
Ellet ole väkivaltainen, juoppo tai pedofiili, vaimosi ei luultavasti saa heidän yksinhuoltajuuttaan vaan teille määrätään yhteishuoltajuus. Ihan varmasti saat tavata lapsiasi. Otapa asiasta selvää.
rakastunut, uusi nainen tietysti tuntuu ihanalta ja on kaikin puolin unelmiesti nainen. Joka suhteessa tulee kuitenkin arki ja "ihanuus" karisee. Kannattaa harkita tarkkaan, jos päätät erota, ja varmistua, että tämä rakkautesi kohde on myös valmis sitoutumaan sinuun ja lapsiisi. Niin kuin edellinen kirjoitti, varmaan saatte yhteishuoltajuuden, siitä tuskin tulee ongelmia.
Omasta kokemuksesta tiedän, vaikka itse lähdin uuden rakkauden perään, ero on aina henkisesti raskas, eikä exän kanssa ainainen riitely lapsesta ole mukavaa! Vaikka olenkin tyytyväinen nykyiseen elämääni, olen silti todennut, että rakkauden tuntemus kummasti hiipuu...
avioliitto voi olla ap:llä se pointti.
Jos se ihastus ei olekkaan se Oikea, niin näyttäis siltä, että ei se Oikea taida se vaimokaan olla. Eli sit se Oikea on joku kolmas tyyppi.
Mitään oikeaa, kahden ihmisen romanttista rakkautta ei ole olemassakaan. Ihmiset vain ihastuvat ja sitten sitoutuvat. kyllästyvät ja taas ihastuvat ja kyllästyvät. Luonto on tehny kaksi eri sukupuolta vain lisääntymistarkoitukseen. Ihastuminen vastakkaiseen sukupuoleen, on vain se väline joka voi johtaa lisääntymiseen.
Rakkautta ei ole olemassa. On vain tottumista toiseen ihmiseen. Totutaan olemaan yhdessä. Ihastusta kestää yleensä 2-6 kk. Tuon ajan jälkeen suhde on vain ystävyyttä. Rakkautta on vain saduissa ja romanttisissa elokuvissa, mielikuvituksessa.
Äidin ja lapsen välillä on jotain, jota voi kutsua oikeaksi rakkaudeksi. Tää on fakta!
Ihmettelin minäkin mitä se rakkaus oikein on kun siitä toiset puhuivat. Ei rakkautta tuntunut olevan olemassa. Olin kyllä ollut naimisissa yli kymmenen vuotta, muttei sitä rakkautta siinä liitossa koskaan vaimon puolelta tullut.
Rakkautta ei voi vaatia, ei sitä puhumalla saa eikä tekemällä. Lakkasin jo etsimästä rakkautta, kun se minulle annettiin. Ikävä kyllä nainen josta löysin elämäni naisen ei ollut silloinen vaimoni. Esineellinen omistus/hyväksikäyttösuhde paljastui minulle (siis miestäkin voidaan käsitellä kuin esinettä), erosin todettuani heittäneeni vuosikymmenen elämästäni ihan hukkaan. Rakkaudettomuus on ihan turhaa aikaa. Tuskaisa aika on eron jälkeen johtui puhtaasti vuosikausien kostosta.
Tuo eläessä koettu helvetti, perättömine syytekirjelmineen, vain testasi ja "valaisi" aidon rakkauden. Miksi elämä ei tuonut häntä luokseni aiemmin? - toisia hyväksikäyttäviä ihmisiä vaan on huomattava osa porukasta. Pyyteettömiä rakkauteen kykeneviä ihmisiä ei vain usein ole vapaana, koska heitä on helpoin hyväksikäyttää. Kusipäitä idiootteja sen sijaan löytyy ihan etsimättä pilvin pimein, siksi iluusio rakkauden olemattomuudesta on vahva.
Voin todistaa elämästäni vain sen, että romanttista rakkautta on olemassa. Kun se löytyy sen tietää löytäneensä ja siitä osaa pitää kiini vaikka läpi helvetin sais mennä. Kun ero oli selvä menimme me romanttisesti rakastuneet suoraan yhteen. Neljäs vuosi menossa, talo rakennettu, pienokaisen yöhuutelut koettu. Eikä pienintäkään ryppyä ole koettu rakkaudessa.
Rakkaus on elämä
Hukkaan heitit 10 vuotta..??? sanoit..?
Siis, ellet miellä tuota "menetettyä" kymmenvuotista aikaa opetukseksi nykyisen suhteen arvostukseksi ja rakkautesi vaalimiseksi, en löisi vetoa tämänkään ajan tarkoituksenmukaisuudesta..
Ota hyvä mies opiksi tuo aika ja RAKASTA nykyistä puolisoasi..
Rakkauden lähteestä ammentava ei koskaan janoa.
Siperia opettaa, mutta rakkaus on ikuista.
Vaihtaisin mielelläni hukkaan heitetyn vuosikymmenen rakkauden hetkeen ... hänen vierellään olla ja katsoa käsikkäin kohden ikuisuutta.
Sori hukaan meni tämäkin teksti, et kumminkaan ymmärrä ... :)
sinunkin elämäsi eikä vaimosikaan taida sinua enää rakastaa jollet sinäkään vaimoasi. Tottakai lemmen liekki hiipuu seuraavassakin suhteessa, selvähän se. Kaikki rakastumiset tuntuu elämän rakkaudelta alussa. Vaimo ei voi määrätä lapsistasi eli tietysti saat tavata lapsiasi. Joskin seuraava elämäsi rakkauskin saattaa haluta itsekin lapsia, koska ikää on mittarissa vasta 25 vuotta. Ja saattaapa käydä niinkin, että nuori neiti kyllästyy sinun alta aikayksikön. Teet niin tai näin, kaikkea et voi saada.
En ole samassa tilanteessa ollut, mutta kirjettäsi lukiessani tuli mieleen, että mikä on avioliiton merkitys, jos sen platonisuus ei haittaa, vaikka se jatkuisi lopun elämää. Miten vaimo voi sanoa, että on periaatteessa ihan sama lähdetkö vai et. En rehellisesti sanottuna ihmettele yhtään, että olet "ajautunut" ihastumaan toiseen!
Tokihan kuivat kaudet on yleisiä monille, näin myös omassa liitossani välillä stressin ym. johdosta, mutta kuitenkin rakastan miestäni, ja hänen lähtönsä ei todella olisi yhdentekevää!
Olette vaimosi kanssa todella liitossanne kuilun partaalla, jos hän näin ajattelee, enkä sinuna moista hyväksyisi, mutta älä eroa liitostasi sen takia, että sinulla on mahdollisuus johonkuhun toiseen vaan jos eroat niin eroa siksi, ettei sinulla ole enää mahdollisuutta vaimoosi!
P.S. Ei mikään suhde ole loppuunasti alkuhuumaa, tuskin olisi uusi suhteesikaan, mutta alkuhuuman jälkeenkään ei onnellisuus sais kadota. Voimia sinulle mihin päädytkin!
Avioliitto arkistuu n. 7 vuodessa ja sitten monille tulee tuo ilmiö, että rakastutaan kun satutaan törmäämään johonkin "uskomattomaan tapaukseen". Mieti mitä tunsit vaimoasi kohtaan suhteenne alussa. Jos koit silloin, että hän oli elämäsi nainen, niin silloin voi ihan hyvin olla niin että tästä uudesta tuttavuudesta tulisi myös vuosien kuluessa ei-elämäsi nainen... Vanhasta suhteesta ei kannata lähteä toisen ihmisen takia (suhde tuohon uuteen naiseen voi kaatua vaikka parissa viikossa, jos huonosti käy), ainoastaan silloin, jos yksin eläminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin yhdessä jatkaminen.
Se on hienoa, että yritit (vuosi sitten) keskustella vaimosi kanssa suhteen tilasta. Suosittelen uusimaan keskustelun. Sinua ei tyydytä platoninen suhde (eihän parisuhteen sellainen kuulukaan olla) ja vaimoasi ei seksi kiinnosta. Pyydä vaimoasi lähtemään jollekin parisuhdeleirille tai avioliittoneuvontaan. Jos vaimoltasi ei löydy edes yritystä, on mielestäni turha jatkaa kuollutta suhdetta.
Väestöliiton sivuilla kirjoitetaan avioliiton vaiheista ja parisuhteen hoitamisesta, asiasta on myös olemassa paljon kirjoja. Suhde ei pysy hyvänä, jos sitä ei hoida (vaikka sitä onkin vaikea uskoa, ei se uusikaan suhde, mihin sinä haikailet), joten niitä parisuhdetaitoja olisi hyvä alkaa jo opetella... Lasten syntymä on yksi suurimmista kriisitekijöistä perheessä ja silloin erityisesti pitäisi panostaa suhteeseen.
Järki sanoo et pitää kokeilla vielä vaimon kanssa. Arki tulee joka liittoon, se on selvää. On kuitenkin tullut luvattua papin edessä vaalia avioliittoa silloinkin kun on vaikeata. Mutta silti tuntuu kun olisin tehnyt elämäni suurimman mokan. Vaimon kanssa oltiin kauan hyvin samalla aaltopituudella. Nyt tuntuu kuitenkin siltä et olisin löytänyt 99% juuri sen oikean. Mutta niin kun joku totesi 25v on paha ikä. Harva tietää oikeasti mitä haluaa siinä iässä, enkä sit haluaisi olla jarruna.
höpinää, että et saisi tavata sun lapsia. Tottakai saat. Sun vaimo ei sitä asiaa päätä. Viimeistään sosiaaliviranomaisten päätöksellä saat tapaamisoikeuden. Ja käytännössä sä rakennat lapsiisi aivan omannäköisen suhteen eli riippuu siitä miten ja millälailla olet yhteydessä lapsiin ja lapset sinuun. Ja mieti sitäkin, että lapset on loppujen lopuks vaan vähän aikaa siinä "avuttomassa" iässä eli kiinni vanhemmissaan. JNykyään jo 12 vuotiailla on kännykät sun muut ja yli kymmenen vuotiaat suhaa kavereillaan kylässä...eli vaimon talutusnuorassa lapset ei olisi käytännössä kuitenkaan kauhean kauaa, jos tapaamiset hankaloituu.
Epäilen kuitenkin, että vässykkä vaimon kuvitelmat siitä, että sulle myös riittää tyhjempi liitto, alkaa horjua ja vaimo veti siksi kovimman aseensa käyttöön.
Kummallista muuten, että se joka ei viitti sitä suhdettaan hoitaa, viittii sitten nostaa metelin kun toinen on ehkä lähdössä. Katsois vaan peiliin ensin...!
Aika hurjaa on tämä nykyinen meno... Kannattaisi alkuperäisen kirjoittajankin miettiä, että miksi vaimoa ei enään seksi huvita, miksi olette etääntyneet toisistanne. Miehinen ratkaisu on aina tuo "toinen nainen". Aina. Olen niin usein ympärilläni tämän saman kuvion nähnyt toistuvan. Sysäät vaimon niskoille teidän liiton ongelmat ja mainitset suurimmaksi syyksi seksittömyyden. Jos teillä on joskus seksi maistunut, niin pitäisi miettiä miksi ei enään vaimoa huvita? Onko hänellä liikaa vastuuta perheen arjesta, lapsista, kodista jne. Jos hän tuntee olevansa yksin ja esim. sinusta ei ole apua (en tiedä, voithan olla kovakin kotitöiden tekijä), niin voin naisena sanoa, että seksihalut siinä hiipuu. Mies on vain yksi vaatija ja mankuja muiden vaatimusten joukossa. Kannattaisi vielä kotona yrittää ja lyödä hanskat tiskiin vasta kaikkenne yrittäneenä. Jos kuvittelet nyt uuden onnen alkavan 25-vuotiaan kanssa ja käytät häntä pelastusrenkaana, niin voin vanhempana ja viisaampana sanoa, että metsään menee. Vaatii häneltä aikamoista kypsyyttä hypätä uusioperhehelvettiin ja haluatko sinä hänelle sitä? Hän on nuori ja hänellä on oikeus oman perheen perustamiseen ja omista lapsista huolehtimiseen. Sinun pitäisi kypsempänä tajuta olla vaatimatta edes työkaveriltasi mitään vakavampaa. Jos päätät perheesi hajoittaa, tee se siksi, että mitään toivoa ei enään ole, ei siksi, että sinulla on uusi "rakas". Ihastuksia tulee ja menee, et voi tietää työpaikkaromanssin perusteella onko tyttö sinulle se oikaa tai sinä hänelle.
No kolmivuorotyötä tekevälle kyll aika lailla kotitöitä tulee. Sanotaan et 50-60% menee jako. Lisäksi mulla lumityöt, autojen pesut ja huollot, pyykki, ruoanlaitto ym ym ym. Eniten suhde kärsii kolmivuorotyöstä. Koeta nyt sumplia, laatuaika lasten, vaimon ja itsensä kanssa=(harrastukset)kanssa niin et kaikki olisi tyytyväisiä. Se et yrität kovasti ja toinen vaan valittaa väsymystä ja on ärsyyntynyt niin ei auta. Toki se on mahdollista. Se miksi ei oikein homma toimi on liian pitkä juttu. ehkä tein virheen silloin aikoinaan. Tosin en olisi nyt kuka olen. Elämä on liian lyhyt, virheisiin ei ole varaa. Ollaan työkaverin kanssa käyty tämä läpi. Hän tietää et nyt ollaan vain ystäviä, ja et se ehkä siihen jää. Sanoin et lasten takia yritän vielä. Mutta miten voit olla 100% mukana kun ajatus on siinä toisessa naisessa. Tuntuu että alitajunta sanoo jotain tahattomasti jotta saa aikaan pienen kinastelun vaikka järki sanoo et niele mies asia ja sano se rakentavammin. Tosin sekin aiheuttaa sanaharkkaa.
No elämän kulkua ei voi ennustaa. Sehän kuitenkin on se joka elämässä viehettää eniten.
että sinulla on näin läheinen ystävyys työkaverisi kanssa?Luulenpa että parasta on että vaimosi tietää,eli tuli reaktiona mitä vaan niin parempi se kuitenkin että olet rehellinen ja kerrot.Siitä voi alkaa moni vyyhti aukeamaan ja vaimosikin alkais miettiä haluaako oikeasti menettää sinut,vai voisko liitolle tehä jotain.
Se on mielettömän upea juttu että jaksat hoitaa kodin ja perheen asioita ja niin se kuuluukin.Itsellä kun mies jättää kaiken mulle niin en voi kun ihailla vastuullisia miehiä.
Kriisin paikka se tulee olemaan jos vaimosi tajuaa että liitto vetelee viimeisiään ja mitä oikeasti olet miettinyt,mutta siitä on sitten tie kahteen suuntaan ja parhaassa tapauksessa se lähtee kaartamaan parempaanpäin.Monen vuoden päästä voi sitten todeta että kuinka vähällä olitte luopua siitä mitä olitte jo saanut aikaan.Niin meillä kävi ja vaikka ei vieläkään paras suhde ole niin silti kiitän monesti sitä ettei tullut luovutettua...Lapsille on kuitenkin paras kun saa elää molempien vanhempien kanssa,jos ei perheessä ole väkivaltaa/alkoholismia tms...
Älkää luovuttako jos ei pakko ole.Se kierre alkaa monella siitä ja sitten hypätään suhteesta toiseen...
sulla on OIKEUS.....
Liitto joko toimii tai ei toimi,joko pystytään selvittään asiat tai ei,mutta lapsilla ei saisi koskaan kiristää.Lapset kuitenkin ovat osapuolille tärkeät ja niitä on helppo käyttää asioiden perille viemiseen,mutta MILLÄ hinnalla.
Sydämmessään sen tuntee kun aikansa miettii mitä pitäisi tehdä.Sen sanon että meillä on vain YKSI elämä,miten ja kuinka onnellisena sen haluamme viettää,jos suhteessa on toivoo niin kannattaa yrittää=)
Päätös on aina oma=)