Hirvakselta avoimesti kysyn

sinun ja Uskova yhden iankaikkisen piinan kannattajiin, vaan tietää että Jumala on OIKEUDENMUKAINEN siinäkin, ja maksaa kullekkin vain tekojensa mukaan, kuten tervejärkinen sen raamatustakin voi lukea. Tajuaahan sen jo tyhmempikin, ettei Jumala ole mikään sadisti, vaan rakastava Isä!

Tuo kysymys oli suunnilleen samaa kaliiperia kuin joku kysyy että "oletkos jo lakannut hakkaamasta vaimoasi"... vaikkei toinen ole vaimoaa edes hakannut..

Hirvas on ymmärtänyt sellaisia asioita joista sinulla Antti ei tunnu olevan aavistustakaan, vaikka ne ovat niin yksinkertaisia asioita että lapsikin ne ymmärtää..

lyhyesti.

Rukoukset Isälle, ja jos anon jotakin, sen osoitan Jumalalle Jeesuksen kautta.

Tietysti joskus "vanha Aatami" saattaa nostaa päätään, mutta ei minulla ole syytä kirota ketään - paitsi perkelettä.

No sielunvihollista pitää komentaa Jeesuksen nimessä, tottapahan sitten jättää rauhaan.

Näin lyhyesti.

Meinasi mennä kysymyksesi ohi, kun oli tuo Hirvas osoitteena.

Yleensä rukoilen Isää Jeesuksen Kristuksen nimessä tai sitten Jeesusta.

Raamatun mukaanhan uskovakaan ihminen ei voi lähestyä Isää suoraan, koska hänessä on vielä tuo syntinen liha ja Jumala vihaa syntiä. Isää ei voi edes kiittää ilman, että se menee Jeesuksen kautta "Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät." (Heb 13:15)

Isä katsoo meitä uskovia Jeesuksen läpi, Niinpä meidän rukouksemme ja kiitoksemme menevät Kristuksen kautta Hänelle ja silloin rukoukset saapuvat Isälle niinkuin kristus itse pyytäisi niitä synnittömänä Jumalan poikana. Niinpä me saamme hyväksemme Kristuksen ansaitseman mielisuosion, jonka Hän ansaitsi meidän puolestamme.

Mutta elämänsä aikana voi päästä niin täydelliseen yhteyteen Jumalan kanssa, että voi rukoilla suoraan Isää: "Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne; sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä." (Joh 16:26-27) Mutta tuota minä en ainakaan itsestäni vielä uskalla sanoa, ehkäpä vielä joskus.

Heittelen myös huudahduksenomaisia rukouksia ihan minkä touhun keskellä tahansa.

Usein vain seurustelen Jeesuksen kanssa eli vietän yhteistä aikaa ja siinä ei niin välttämättä sanoja ole mukana ollenkaan, vaan yhteisyyttä ja ystävyyttä, rakkautta sanoisin, jollei sitä sanaa niin tällä palstalla väärin käytettäisi. Joskus jopa Pyhällä Hengellä täyttymistä lämpimänä taivastuntemuksena.

En kiroa muuta kuin pahoja henkiä lähettämällä ne meren syvyyteen Jeesuksen Kristuksen nimessä sidottuina, etteivät voi takaisin tulla (siksi myös paastoan silloin tällöin Mark 9:29). Avainten valta on sitten erikseen, jota voi käyttää paatuneisiin ihmisiin, mutta en muista olenko sitä toistaiseksi käyttänyt (Matt 18:18).

Katkeruus on kadottava synti, koska niinkuin me annamme anteeksi niin Jumalakin antaa meille anteeksi. Katkeruudesta olen joutunut tekemään parannusta uskossaoloaikanani, kun sain opetuksen oikein kantapään kautta, joten olen sitä oppinut valvomaan ja tekemään vilkkaasti parannusta aina kun siihen huomaan langenneeni.

Minulla ei ole parantamisen armolahjaa, mutta olen rukoillut sairaiden puolesta silloin tällöin ja jotkut ovat parantuneet. En ole käskenyt.

Nimistä - Isä, Jeesus, Jeesus Kristus - nuo yleensä. Kielillä rukoilen kyllä, mutta hyvin harvoin saan selityksen siihen, eli rukoilen vain yksin ollessa.

Niin ahdistushan tulee aina omasta synnistä. Harvemmin kauan uskossa olleena ja kaitaa tietä kulkeneena selkeistä Raamatussa mainituista synneistä, vaan siitä että ei ole seurannut johdatusta, tuota tuulen hyminänä juuri ja juuri kuultavaa (paitsi että minä en kuule vaan näen kirjoitettuna tekstinä) Pyhän Hengen ääntä.

Tai sitten on uskonut ihmistä enemmän kuin Jumalaa. Ei välttämättä graavilla tavalla sitä, mitä hän sanoo (nuo pahojen rutiinisyyllistykset: sinussa ei ole lainkaan rakkautta, ei saa tuomita tms), vaan sitä mitä syyllistävää ilmapiiriä hänestä erittyy hänen omien syntiensä takia ja alkaa sitten luulla itsellään olevan jotain pielessä. Ja tuo ei olekaan niin viaton synti kuin äkkiseltään voisi ajatella (syyllistyminen väärin toisten synneistä, ikäänkuin se olisikin toisen syytä), vaan se on epäjumalanpalvelusta; uskoa jotain muuta tahoa enemmän kuin Jumalaa.

No noista juttua riittäisi, mutta oliko tässä vastausta tälle yölle.