Ollaan oltu yhdessä kohta 2 vuotta joista n. 1,5v asuttu yhdessä. Arki tullut suhteeseemme jo kauan aikaa sitten. Alussa mies oli ihana, kosketteli, kehui osoitti huomiota, sanoi ensimmäisenä rakastavansa minua. Hän sai käytöksellään ja luonteellaan minut rakastumaan itseensä. Suhteemme edetessä tietenkin tuli mieheni huonotkin puolet tutuiksi mutta niihin olen jo aika hyvin tottunut. Kihloissakin ollaan oltu vuoden verran ja olenkin ajatellut että tässä tämä minun elämäni mies on. Viime kuukausina olen vain huomannut muutoksen miehen käytöksessä, varmaan arjesta johtuen. Tiedän hänen edelleen rakastavan(?) minua mutta..... Hän enää harvoin koskettaa minua, jos ei oteta lukuun kahmaisua tisseistä tai perseestä. Pusun saan aamulla ja töistä tullessa. Hän ei ole moneen kuukauteen sanonut rakastavansa, jollen minä ole sanonut ensin, eikä välttämättä silloinkaan. En edes muista koska hän on viimeksi kehunut minua, sanonut kauniiksi tai ihanaksi. Alussa aina muisti sanoa nuo asiat. Hellyys ja huomioiminen on jäänyt hänen osaltaan tosi minimiin. Itse pusuttelen ja halailen ja muutenkin koskettelen häntä monta kertaa päivässä. Joskus se ahdistaa häntä, saattaa kääntyä pois tai ihan suoraan sanoa että älä lääpi. Olen sellainen että pidän läheisyydestä ja haluan koskettaa toista ihmistä koska hän on ihana ja rakastan. Olen miettinyt että tässäkö tämä nyt on? Haluaisin enemmän. Tiedän että suhteen alku on eri kuin miksi se kehittyy mutta kaipaan enemmän hellyyttä, kosketuksia ym.! Ei auta asiasta sanominen, muutosta ei tule. Hänen kanssaan on muutenkin vaikea keskutella vakavasti, jos se onnistuu lainkaan. Olen miettinyt jopa eroa vaikka rakastankin... Löydänkö itselleni ´paremman´suhteen jonkun toisen kanssa vai ´tyydynkö´tähän? En tiedä mitä tehdä..... Tuntuu että tämä ei vain riitä minulle.... Vaikka rakastankin en ole silti varma pitäisikö minun jäädä tähän suhteeseen....
En tiedä
mitä tehdä....
91295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miehesi on väsynyt?
Meilläkin oli alkuun paljon koskettelua ja hellimistä.. Jossain vaiheessa mieheni ilmeisesti väsyi työssään ja muutenkin koskettelu väheni silloin.
Kyllä se koskettelu tulee takaisin vielä, meillä ainakin tuli. Jaksat vaan itse helliä ja kosketella miestäsi.. Sellaisia hetkiä tule parisuhteessa.. Ylämäkiä ja alamäkiä. Elämä vaan on sellaista.
Välillä tuntuu ettei jaksa enää edes rakastaa, mutta aika muuttuu ja ajat vaihtuu..
Koeta nyt vielä seurata vähän. Älä eroa ota, jos rakastat.
Keskustelkaa ja kerro olevasi huolissasi, voihan olla että miehesi elämässä ei kaikki ole hyvin ja hän ei ole siitä sinulle raaskinut kertoa.
Mies pussailee ja halailee, mutta itsäni ei kiinnosta enää ollenkaan. Ensin luulin että on jotain ohimenevää, mutta nyt jatkunut jo pitkään.
Mun tunteet on vaan viilentynyt, en taida enää rakastaa. Pakko ruveta kohta puhumaan, mut sais vaan jostain voimia siihen! Me oltu reilut 3 vuotta yhdessä...
kyllä se siittä en ainakaan jaksa aina olla ystävällinen avo vaomolleni ja hänen muksulleen
yleensä olen kiltti mut aina ei jaksa....
yritystä pliis... sinne päin ei se muuten onnistu. tkari
...niinkuin kaikille.
Ei kuuma huuma voi jatkua ikuisesti.
Silti rakkaus voi säilyä ja syventyä.
Kaikki puhuvat varsin liioitellusti rakastuneena, koska tuntevat niin aivan oikeasti.
Miestä voi jälkeenpäin jopa hävettää miten lälläri sitä on tullut oltua. Se suinkaan tarkoita sitä, että tunteet eivät olisi aitoja.
Moni mies vain ei pysty puhumaan ääneen rakkaudesta vaikka olisi kuinka rakastunut.
Älä vaadi tai kerjää mieheltä lepertelyjä. Lyöttäydy kainaloon puhumatta mitään niin miehelle ei tule pakokauhua. Anna hänen osoittaa rakkautensa sanoitta, jos niiden puhuminen tuottaa hänelle vaikeuksia.
On aika ihme mies jos ei pidä naisesta joka tulee liki eikä vaadi mitään.
Kyllä se rakkauden tunnustus sieltä tulee muodossa tai toisessa, karkean miehekkäästi ilmaistuna.
Älä missään nimessä jätä miestä joka ei lässytä lemmestä vuosikausia. Sellaista ei olekann, joka sitä ikuisesti jatkaisi.
Kyllä se arki on tullut meille jo kauan aikaa sitten ja se on ok, pakostihan se tulee jossain vaiheessa. Vaan miksei voi edelleen osoittaa välittävänsä pienillä teoilla, sanoilla? Joskus menee päiviä kun pähkäilen että tykkääköhän se vielä kun ei sitä mitenkään osoita. En mielestäni pyydä liikaa jos haluan enemmän hellyyttä ja huomiota arjesta huolimatta. Jaksanhan ja haluanhan minäkin sitä hänelle osoittaa vaikka olisin väsynyt tai huono päivä töissä. Ja monesti, ei aina, kun menen häntä pussailemaan tai halaamaan, menee naama norsun vitulle ja viesti on silloin ihan selvä: mene pois. Se että arki tulee suhteeseen ei tarkoita sitä että kosketusten pitäisi loppua. Olethan edelleen sen saman ihmisen kanssa johon rakastuit ja jota rakastat!
Olen kerran miehelleni sanonut että olisi kiva jos koskettaisi enemmän, en siis ole vaatinut. Enkä tarvitse mitään lepertelyjä, jos kerran kuussa sanoo rakastavansa, olen tyytyväinen.
Itse ajattelen ihan samanlailla, tosin meillä arki ei vielä ole vastaan tullut ja saan vielä kuulla näitä ihania sanoja ja kosketuksia (7kk yhdessä). Pelottaa vaan se päivä, kun ne sit loppuu. Nimittäin mä tarvitsen tosi paljon hellyttää, oon just sellanen ihminen:) Ollaan puhuttukin poikaystävän kanssa näistä asioista jo valmiiksi...mikä on ihan hyvä...
Rupeen heti varmasti ajattelemaan että eikö toi enää välitä musta kun ei otakaan mua kainaloon enää niin usein..jne.
En osaa kyllä sua auttaa mitenkään, mut kyl mä puhuisin ainakin asiasta sille. Sano että se vaivaa sua todella paljon. Ja kerro miltä se tuntuu kun se kattoo sua sillä ilmeellä että "mee pois".
Kyllähän se arki pakostikin vastaan aina tulee, mutta samoilla linjoilla oon että ei sen kosketuksen ja kivojen sanojen silti tarvi kokonaan loppua. Väheneehän ne, mutta haluaahan sitä vielä tuntea itsensä rakastetuksi, jne.
Ite en varmaan kauaa pystyis tollasessa suhteessa edes olla, jos en sais tuntea itseäni tärkeeks. Se on nimittäin todella tärkeetä saada tuntea se, että siinä suhteessa viihtyy.
Kyllähän se on niin että jos mies ei ala vastata millään muotoa läheisyyteen yms. täytyy ruveta kyseleen että mikä mättää.Jos se toisen koskettelu ja hyvänä pitäminen suorastaa tympi,ei ole asiat ja tunteet miehel kohillaan.Ajoittaista väsymystäkin voi olla mutta ei siinäkään toista tylysti pois työnnetä,nukkukoon väsymyksensä!!! Positiivisissa toiveajattelussamme emme huomaa että syy ei olekkaan mikään väsymys vaan tunteitten viileneminen!! Arjenkin keskellä kiireisinä aikoina sentään ehditään ainakin nukkua yhdes ja silloinhan on ainakin yksi mahdollisuus osoittaa puolin jatoisin läheisyyttä ja välittämistä.On ihan perseestä väittää ja uskotella itselle jotain muuta.Eikös sitä juuri kehoteta hoitamaan parisuhdetta,no miten se muka onnistuisi jos toinen ei halua etes että kosketaan!!!Otappa ja kysy mikä mättää ja sano että nyt on viileää kautta ilman selitystä jatkunut riittävästi ja on aika päivittää tiedot,mis mennään!!!
myös se vaihe, että suhteen sisällä "itsenäistytään", eikä olla niin lähellä toista. Eli etsitään oma tila ja paikka. Harvoin nämä vaiheet sattuvat täysin yhtä aikaa molemmille ja siksi siitä enemmän läheisyyttä kaipaavalle aiheutuu tuskaa.
Ei sitä arkea onneksi kukaan yksin tuo suhteeseen, joten koittakaa antaa ajan kulua ja löytää suhteessa tasapaino.
Hei vain!
Äläs sure!
Olen asunut avokkini kanssa vuoden ja 2kk. Mekin olemme kihloissa.
Meilläkin oli pitkään niin että mies ei kertonut rakastavansa. vastasi kyllä jos sanoin ensin rakastavani, mutta muuten ei. Ei tullut pusuja. Ei haleja. Itse kyllä tykkäsin vaikka telkkaria katsellessa kiehnätä kyljessä.
Yritin asioista ensin mainita vaivihkaan, mutta ei tullut tulosta. Tuntui että hän mieluumin katsoi televisiota tai pelasi pelikoneella kuin hellyysteli kanssani.
Kerran hänen vahdatessaan televisiosta jotain mielestäni turhanpäiväistä ohjelmaa, menin ja sammutin television ja käskin hänet keittiöön.
Ensin hän tykkäsi huonoa, mutta sitten huomasi topakan ilmeeni ja tuli perässäni keittiöön. Käskin hänen kuunnella minua hetken. Kerroin hänelle tunteistani. Kerroin siitä että haluaisin häneltä enemmän hellyydenosoituksia jaksaakseni elää tässä parisuhteessa ja pystyäkseni olemaan varma hänen tunteistaan.
Aluksi hän koitti sanoa että kyllä hän rakastaa ja ajattelee hyviä asioita minusta ja kaikkea... Mutta sitten sanoin että se ei riitä minulle, jos hän ei sitä koskaan osoita mitenkään.
Sen keskustelun jälkeen asiat ovat muuttuneet ja mies on sanonut mm. että olisi kiva jos joskus vain menisin hänen kainaloonsa ja pidettäisiin toisista kiinni.
Hänkin on oppinut arvostaan sitä! :)
Helposti käy niin että toinen alkaa pitämään toista vähän niinkuin itsestään selvyytenä eikä ajattele että sitä tykkäämistä kannattaa välillä myös jotenkin osoittaa toiselle ettei ne asiat pääse unohtumaan!
Puhumalla näistä selviää kun jaksaa yrittää! :)
Tsemppiä sinulle!