Luin tänään pitkästä aikaa jonkun nuoren tytön kirjoittaman tositarinan lähdestä. Lehdessä tyttö kertoo kuinka paljon ongelmia hänen perheellään oli. Hän koitti keksiä keinon pahan olon poistamiseksi ja löysikin sen. Kuoleman.
Mietin tämän jälkeen omaa menneisyyttäni tämän vuoden alulla. Tyttö oli koittanut tappaa itsensä samoin kuin minä, mutta onneksi ei ollut onnistunut siinä vaan uskoi Hänen pitävän huolta kun muut eivät pitäneet. Kun olen nyt jotenkin päässyt yli monista tuskistani niin ne kaikki tulevat takaisin mieleen kuin salama jonka jälkeen alan taas miettiä kaikkia niitä surullisia asioita mitä minulle on käynyt.
Aina kun luen jotakin surullista niinkuin tältä keskustelu palstalta luen niin mietin ain kaikkea sitä että miten pärjään jos menetän jonkun vielä. Viimevuonna yksi suhteeni loppui vappuna joka oli minulle kolaus. Kaksi viikkoa eron jälkeen silloinen paras ystäväni kuoli lääke-alkoholimyrkytykseen.
Nykyään huoleni kääntyyn nykyiseen poikaystävääni jolla on aika riskialtis harrastus hänelle. Nimittäin moottoripyöräily. Aina välillä tulee viesti: "joo tuli kaaduttua pyörällä, jalka varma murtunut mut älä huolehdi". Ihme kun hän on vielä hengissä. Aina sitä vain miettii että milloin tulee soitto että hän onkin lähtenyt täältä. Mitä sitten tekisin? Eikä hän usko millään vaikka sanookin että ajaisi nätisti niin ei. Kaikista moottori ajoneuvista pitää otta kaikki ilo irti. Tänäkin kesänä tuli ajettua poikakaverin isän auto ryttyyn. Yllättävästi tien ainoat kivet hyppäsivät meidän eteemme ojassa. Suistuimme sinne ojaan sen takia kun poikakaverini rämppäsi jotakin uutta cd-soitintia autossa jonka oli juuri laittanut siihen eikä katsonut tielle. Itse makasin sen takia sitten yhden päivän sairaallassa. Miksi tämä ei voi uskoa että kaiken minkä sanon hänelle on vain sitä että välitän hänestä niin paljon enkä halua menettää häntä.
Tämä teksi on kyllä aika lailla sekava mutta en ole mikään hyvä äidinkielessä. Aihe pomppii edes takaisin ja jopa aivan toiseen. Mutta kirjoitin nyt kuitenkin. Koska sanotaan että kirjoittaminen auttaa... Lukisen joku tai ei..
Mietin tämän jälkeen omaa menneisyyttäni tämän vuoden alulla. Tyttö oli koittanut tappaa itsensä samoin kuin minä, mutta onneksi ei ollut onnistunut siinä vaan uskoi Hänen pitävän huolta kun muut eivät pitäneet. Kun olen nyt jotenkin päässyt yli monista tuskistani niin ne kaikki tulevat takaisin mieleen kuin salama jonka jälkeen alan taas miettiä kaikkia niitä surullisia asioita mitä minulle on käynyt.
Aina kun luen jotakin surullista niinkuin tältä keskustelu palstalta luen niin mietin ain kaikkea sitä että miten pärjään jos menetän jonkun vielä. Viimevuonna yksi suhteeni loppui vappuna joka oli minulle kolaus. Kaksi viikkoa eron jälkeen silloinen paras ystäväni kuoli lääke-alkoholimyrkytykseen.
Nykyään huoleni kääntyyn nykyiseen poikaystävääni jolla on aika riskialtis harrastus hänelle. Nimittäin moottoripyöräily. Aina välillä tulee viesti: "joo tuli kaaduttua pyörällä, jalka varma murtunut mut älä huolehdi". Ihme kun hän on vielä hengissä. Aina sitä vain miettii että milloin tulee soitto että hän onkin lähtenyt täältä. Mitä sitten tekisin? Eikä hän usko millään vaikka sanookin että ajaisi nätisti niin ei. Kaikista moottori ajoneuvista pitää otta kaikki ilo irti. Tänäkin kesänä tuli ajettua poikakaverin isän auto ryttyyn. Yllättävästi tien ainoat kivet hyppäsivät meidän eteemme ojassa. Suistuimme sinne ojaan sen takia kun poikakaverini rämppäsi jotakin uutta cd-soitintia autossa jonka oli juuri laittanut siihen eikä katsonut tielle. Itse makasin sen takia sitten yhden päivän sairaallassa. Miksi tämä ei voi uskoa että kaiken minkä sanon hänelle on vain sitä että välitän hänestä niin paljon enkä halua menettää häntä.
Tämä teksi on kyllä aika lailla sekava mutta en ole mikään hyvä äidinkielessä. Aihe pomppii edes takaisin ja jopa aivan toiseen. Mutta kirjoitin nyt kuitenkin. Koska sanotaan että kirjoittaminen auttaa... Lukisen joku tai ei..
Vastaukset 4
Vanhimmat
lohduttaakseni sinua.olen pahoillani että sinulle on tapahtunut paljon vaikeita asioita.elämän raadollisuuden tajuaa vasta silloin kun itse menettää jotain niin tärkeää ja kallisarvoista kun ystävän tai rakkaan.kuolema on aina pysäytys jossa elämänarvot laitetaan uusiksi.niin minulle ainakin kävi.siksi hieman kauhistuin sinun kirjoituksessasi osaa jossa kerroit makaavasi sairaalassa.ymmärrän toki huolesi poikaystävästäsi mutta eikö hän tajua sitä että joskus voi tapahtua niin että onni ei olekkaan onnettomuudessa mukana?en tiedä voisinko arvostaa ja rakastaa ihmistä joka vaarantaisi henkeni samalla tavalla.puhu hänelle,ehkä saat hänet tajuamaan jollakin konstilla.toivon todella että herääminen ei tapahdu koskaan onnettomuuden seurauksena jossa voi mennä jonkun henki.uskon että kaikella on tarkoituksensa mutta oma piittaamattomuus toisista ja omasta hyvinvoinnista on aika paha asia.toivottavasti en loukannut sinua tällä tekstillä.tässä vain yksi ajatus ja yhdenlainen ihminen ajatteli.
Et suinkaan loukannut. Kiitos sanoistasi. En tiedä enää miten hänelle sanoisin että ajaisi kunnolla mutta hän sanoo vain että koittaa eikä se riitä... Sanoi myös että nyt hän alkaa ajamaan kunnola sen yön jälkeen kun onnettomuus tapahtui. Sanat taisivat pitää paikkansa tasan päivän kun taas piti mennä kaverin kanssa ajelemaan... Siitä ei tullut taas mitään kun hänen kaverinsa yllytti poikaystävääni ajamaan nopeampaa ja tekemään mitä käskettiin niin kyllähän tämä tekee.. Monesti on ollut läheltä piti tilanteita. Tämä oli nyt toinen vakavampi että onko se kolmas kerta toden sanoen sitten viimeinen kerta?
eivät koskaan tule oppimaan ja tajuamaan että heidän teoillaan on merkitystä muihin ihmisiin.ennen kuin jotain niin pahaa voi tapahtua että sitten vasta tajuaa.mutta kuka haluaisi odottaa sitä pahaa tapahtuvan.jokainen meistä jotka arvostavat elämää yrittää varmasti tehdä kaikkensa että läheisillä olisi hyvä olla.
ethän halua odottaa että kolmas kerta toden sanoo?tee asialle jotain.et kuitenkaan voi olla aina se joka yrittää puhua järkeä poikaystävällesi.jos hän ei piittaa mielipiteistäsi ei hän kai ole sinun arvoisesi.anteeksi jyrkkä mielipiteeni,se on muovautunut monien koettelemusten kautta.on vain niin surullista että hän ei edes läheltä piti tilanteiden jälkeen ymmärrä omaa parastaan.ja sinun parastasi.
minkä ikäisiä sinä ja poikaystäväsi olette? varsinkin nuorilla miehillä on kova tarve hurjasteluun ja ennen ei tajuta sen vakavuutta ennenkuin itselle tai jollekin toiselle käy todella vakavasti.. ja sen jälkeen valitettavasti on turha enää katua.. tosin kyllä vanhemmatkin syyllistyy tuohon samaan.. he luulevat että heidän kohdalleen ei mitään pahaa voi sattua..