Ihania keskusteluja täällä! Oppii paljon...
Itselläni ei ex-anopin kanssa, sen ainoan joka minulla on ollut, ilmennyt ongelmia. Reilu ihminen, nyt jo edesmennyt.
Mutta tulipa yksi juttu mieleen, jota aikoinaan ihmettelin:
Hänen vieraillessaan meillä, hän aamukahville tai iltapalalle ilmestyi aina vartalonmyötäisissä, mustissa pitsialushameissa tai paljastavissa yöpaidoissa. Mielestäni asut olivat aivan liian seksikkäitä! Ihmettelin, miksi hän, vanha ihminen, (olin silloin 25, mieheni 45 ja hän 65) haluaa poikansa aikana esiintyä niin seksikkäänä.
No, ajattelin asian itsekseni niin, että hänen perheessään kai sitten oli tapana esiintyä puolipukeisena perheen kesken. Niin miehenikin teki. Varsinkin kesäaikaan pyöriskeli vain kalsarit päällään kotona. En miehelleni maininnut asiasta, kun hän ei näyttänyt äitinsä asuun reagoivan, mitä nyt ehkä vähän innostuneemmin keskusteli kahvipöydässä, tai sitten kuvittelin vain.
Mieheni oli mammanpoikamainen, äitinsä ei onneksi ripustautunut poikaansa, vaan eli omaa elämäänsä eikä käynyt usein.
Onko muilla kokemuksia "seksikkäästä anopista"?

Vastaukset 5
Vanhimmat
usein äidit haaveilevat, etenkin jos oma äijä on käpy,
vehtaamisesta oman pojun kanssa....
todellista poikarakkautta??
älä kauhistu, niin se vain on.
Nussiko miehesi äitiään ikinä?
ap:n viesti on aivan järkyttävä. Eikö mikään muu kuin seksi enää liiku kirjoittajien päässä?
Monessa perheessä on tapana esiintyä puolipukeissa aamuisin ja iltaisin. Se nyt vain on useiden perheiden tapa, myös meidän perheen. Eikä siihen liity satavarmasti yhtään seksuaalista taka-ajatusta.
Ja vielä aamulla! Kaikkihan ovat puolipökerryksissä ennen töihin tai kouluun lähtöä.
Suomen tyhmimpien ihmisten sisäsiittoinen kaupunki, siellä tuollainen lienee arkipäivää. Äidit ja pojat harrastamassa hide the salamia.
Olen 28-v mies ja mulla on anoppi joka selvästi kiusoittelee mua. Hän on vähissä vaatteissa usein minun aikanani ja usein jopa rinnat paljaana, tosin olemme olleet saunassakin samaan aikaan eli olen nähnyt hänet usein alastikin ja hän minut. Anoppi myös pyytää minua hieromaan hartioitaan ja jalkojaan silloin tällöin. Olen toki hieronut mutta asiasta monimutkaisen on tehnyt se että olen yleensä kiihoittunut hieromisen aikana. Ja nyt haluaisin mennä pidemmälle anopin kanssa...
Tartu mammaa tiukasti tissistä kiinni ja taluta kammariin. Hyvää tausta työtä tulevaisuuden varalle. Antaa hiukan osviitta millanen peli se tytär on siinä iässä.