Itseäni, en tiedä tiedä miten muut kokevat, ihmetyttää kun monella ihmisellä nykyään hirveä tarve (esim "veljeni") kehua kaikella omistamallaan materialla, autot, talot, ilmastoinnit, sun muut. kehutaan jatkuvasti kuika auto jätti ihan mustaa vanaa, ja että talossa on ihan kylmä kesällä kun on toi ilmastointi, kato tässä on kaukosäätökin. ja siitä kun tokenee niin pitää selata läpi kaikki 200 kanavaa lautaskanavista. En kehtaa sanoa ettei voisi vähempää kiinnostaa. tuntee itsensä "huonommaksi" kun ei itse ensinnäkään välitä moisista, elämässä on tärkeämpiä asioita kun kotona istuminen ja television katsominen, tai auton yletön hierominen. mitään kokemuksia muilla? alkaa hermo mennä kun aina joutuu kuuntelemaan että nyt on tätä ja sitä..
Ylpeät ihmiset
miten ne jaksaa
211665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
kehuskella erilaisilla asioilla kuten kerroit autot, ilmastoinnit työhommelit...mitä nyt ikinä on, ainakin se siltä kuullostaa ja se ärsyttää minua suunnattomasti.
olen huomauttanut asiasta ties kuin monta kertaa mutta se vaan jatkuu. ehkä se on sellainen tapa vaan koska väittää ettei kehu tai leuhki, tulee vaan puhuneeksi asioista. tiedä häntä...
kehumista, jos se ärsyttävässä määrin tapahtuu. Tiedän näitä tapauksia kyllä. Toki pitää sopivasti joskus olla ylpeä jos on onnistunut, mutta ei liiaksi. Ja ylpeä pitää olla myös puolisonsa puolesta ja kunnioittaa tätä yhtälailla.
... Materialisteja. Miksi tuntea itsensä huonommaksi? Haluatko säkin sit olla materialisti? Musta sun kannattais olla ylpeä siitä vähän, ettet oo samanlainen kuin veljesi. Sun ei kuitenkaan tarvi olla kiinnostunut sen jutuista ja vieläpä voi sanoa, että kommunikointi ei ole omista jutuistaan keskustelemista, vaan vuorovaikutusta.
Toki voit välillä sanoa, että aika hienoa joo, mutta jos tulee minä ja mun autoa vaan, niin ketä kiinnostaa, jossei kerran kiinnosta. :) Elämässä voi parhaimmillaan olla vähän muutakin kuin ostetut tavarat. Hmm... Minä-keskeiset ihmiset on kyllä vaikeita.
Ette sitten ole huomanneet, että tämäkin keskustelupalsta on täynnä minä-minä-ihmisiä!
Tuntuu vaan siltä että velipoika määrittää ihmisarvon materian ja muun hössötyksen mukaan, toki nauran tälle hössötykselle ja keskityn itse elämässäni muihin asioihin. Jotenkin koen olevani taas henkisesti hieman eri tasolla ja naurattaa kun aina sadekelillä broidi heittää aidosti ihastuksissaan kuinka sadevesi niin kauniisti valuu vastavahatulta konepelliltä, siis ihan innoissaan, kun olisi pikkupoika tikkarin saanut. Mua se lähinnä huvittaa. Ajamme yhdessä töihin, sama matka, bensat puoliks. siinä sitä ehtii kuunnella kuinka on painepesurit ja pumppu kaivossa. Henkselit paukkuu ja kovaa myös kaikista työasioista, se on siis paras kaikessa. Meinasi saada hepulin kun mun palkka on sama kun sillä. soitti pomolle ja kaikkea. sillon mä ajattelin et ei hyvää päivää... tällasta. mut en anna sen häiritä, on joskus vaan hetkiä milloin tulee liikaa ja ja mietin onko muilla näin.
varmaan aina ollut. Ei sellaset tajuu et kaikkia ei kiinnosta mitä ne virittimet yms. on syöneet.
on siitä varmasti tietoinen, ja se tekee siitä hänelle vaan kaikesta herkullisempaa. kun pääsee sanomaan ja olemaan parempi. no. hän on sellainen. olen päättänyt että senkun vilvoittelee kesät talvet ilmastointilaitteensa kanssa ja vahailee autoaan. olen jättänyt kanssakäymisen aivan minimiin ja pakollisiin. on selvästi kevyempi olo. muillakin näköjään samanlaisia kokemuksia. huomasin että heti auttoi kun vain alkoi nauraa tuolle käytökselle ja antaa toisen polttaa ja olla äijä. tietysti jos puoliso on tuollainen siitä ei pääse pois ja se on kyllä varmasti hieman rankkaa. mut, hyvä meininki kuitenkin. ei synkistellä.
eli Pokaalimamma tulee taas tänne riehumaan, kuten tuossa pari viikkoa sitten. Siinä taas lasketaan rantakiinteistöjä ja euromillejä sekä sveitsiläisiä miniöitä.
Pokkis on nyt parhaillaan tuolla Avioero-palstalla (Osakkeiden arvo osituksessa) ja saa sieltä lähdöt pian..
Muutenhan täällä on suht normaaleja ihmisiä.
Eri asia vähän jos on todella hyvä jossakin hommassa tai taiteenalalla yms. niin sitten olis rahkeita kehua OMISTA saavutuksistaan tietty.
ettei tartu sinuun se käytös. Seura tekee kaltaisekseen.
taide oikeuttaa johonkin??? Ja miten ette huomaa sitäkin, että sen oli pakko valittaa heti palkasta pomolle, kun oli olevinaan niin paljon parempi kuin siskonsa? Se on minäminä-persoona tuo tapaus.
Kunhan nyt mainitsin taiteen. Siis todellisen taiteen. Jollain poptähdellä tms nyt ei ole vielä mitään kerskailun aihetta. Joku hyvä kuvataiteilija / kuvanveistäjä, kirjailija tai klassinen muusikko voi vähän ylpeillä taidoistaan, jos tarvetta on... monille kai riittää se, että ihmiset nauttivat heidän hengentuotoksistaan.
olla ja idolius tarkoittaa toisinaan jopa kusen nousemista hattuun, jotta olis uskottavuus riittävää. Ja aivan totta, onhan kaikki luova osaaminen kunnioitettavampaa, kuin vain tietäminen.
Noista taiteista en kyllä perusta. Olkoonkin, että jos joku osaa luoda maisemasta, tilanteesta tai henkilöstä jotain muuta, kuin identtisen kopion, maalaamalla sen eri värein kuin mitä se sillä hetkellä näyttäytyy ja silti kykenee luomaan sen tilanteen niin, että sen tunnistaa, niin sitten voi arvostaa. Näitä roskien esillepanijoita en sanois taitelijoiksi.
Jos joku osaa luoda musiikkia ja kertoa fiiliksistä kuten ne tuntee ja saada muut tuntemaan samoin, niin se on todellista taidetta. Tai luoda tunteita kuvitelmistaan. Vaikka eihän rokkia ja heviä lasketa taiteeksi, mutta niissä sitä tunnetta vasta onkin. Kotiteollisuus kyykyttää koska vaan fakin beethoowwenit. :)
Ja todellinen taiteilija löytyy muualta kuin kiven äärestä. Kyllä taitavemmat kiekkoilijat näyttää toisinaan luovuutta, josta tosiaan nauttii nähdessään sen peliälyn ja sulavaa liikkumista jäällä. Ja kukapa ei sanois Ronaldinhoa pallokenttien taiteilijaks silloin kun peli parhaimmillaan kulkee.
Mut parhaimmatkin näyttää kusipäiltä, jos ne kehuis vaan itteään. Kyllä joskus se on paikallaan, mutta ei pidä yrittää olla parempi kuin joku toinen. Siis omissa puheissaan.
Ei ole tuttu nimi.
... on vaan yks melko mitään sanomaton potkupallonpotkija. :D Heh heh.
tuollaisen käytöksen huonoksi itsetunnoksi. Myös omassa ystäväpiirissäni näitä hekilöitä joitakin on. Tarve tuoda itseään näin esiin, pelko, ettei muuten huomata ja arvosteta.
Onhan se mukavaa jos on saanut kaikkea mitä on halunnutkin mutta ei se mielestäni ole koko elämän tarkoitus. Jos itselleni jotain hankin, se on nimenomaan itselleni, eikä vain sen takia että voin sillä pröystäillä.
Pidemmän päälle tuollainen seura on todellakin väsyttävää, ei kiinnosta muiden ihmisten kuulumiset, normaali elämä, vain omaisuus ja sen selvittely. Olen aina ihan poikki kun olen aikani kuunnellut....
Tuttavapiiristä/suvusta löytyy myös ihmisiä, joille tärkeintä elämässä tuntuu olevan se, että ympärillä on mahdollisimman paljon mahdollisimman kallista tavaraa, jota voi sitten muille esitellä. Näiden ihmisten kanssa kun hetken seurustelee, niin tulee vähän väsähtänyt olo. Jos ihminen kertoo kuulumisensa luettelemalla mitä on viimeaikoina ostanut ja mihin hintaan, niin miten siitä enää juttua jatkaa?
Tuli ihan väistämättä mieleen tällainen seikka. Jos sitä egoa pitää yrittää buustaa kaikella maallisella mammonalla kun itsetunto ei enää yksistään riitä? Oma isäni on sellaien ja se on äääääääärettömän rasittavaa. Pitää olla asunnot, autot sun muut aina viimeisen päälle. Hänellä on myös oma yritys, josta hän puhuu aina kun käyn kyläilemässä. Kuinka hienosti kaikki menee ja rahaa tulee. Olisi kiva välillä jutella isälle eikä Herra Toimitusjohtajalle. Näitä fraaseja kuulee myös "Enkö olekin maailman paras isä? Voisko parempaa olla?", "Kato kyllä isäs hoitaa aina homman", "Kauppa käy hyvin kun on tällänen myyntitykki ratissa"...jne. jne. Lapsethan sitä huutelee, mutta paikkansa se pitää: liika itsekehu haisee. Ja musta tuntuu, että siellä haisee se huono itsetunto sen kiillotetun haarniskan alla.
Vaan tuollaisia.
Just toi on se juttu. Mä luulen että on kiusattu pienenä tai jotain mikä on aiheuttanut huonon itsetunnon. kerran tuli vastaan mies, vanha opettajani, 10 sen jälkeen kun mua opetti, ja aina oli kaikki viimesen päälle, se oli 10 vuodesssa muuttunut. sanoi että ei se firma ja mammona ole sitä elämää. ihan muut asiat on tärkeempiä, kertopi että ymmärsi sen liian myöhään, yli 50 vuotiaana. no ehkä parempi myöhään kun ei milloinkaan :)
anoppini sitten muistaa joka käynnillämme mainita, kuinka hänen poikansa 20 vuotta sitten kirjoitti tämän jymysuorituksen...ja kuinka kaikki heitä sen vuoksi kadehtivat...kukahan todellisuudessa edes muistaa????Elämä ei vaan näköjään ole sen jälkeen tuonut heille mitään uutta tullessaan, vaan se taisi pysähtyä siihen.Todellisuudessa luulen, että he olisivat onnellisempia ilman tuota tapahtumaa, koska se ilmeisesti on päivittäisissä keskusteluissa aiheena anopin hautajaisiin saakka.