Olen seurustellut elämässäni vain yhden ihmisen kanssa. Minulla ei siis ole kokemusta muista miehistä, joten en tiedä olenko onnekas vai en.. Eli olen kohta 20 . olemme seurustelleet poikaystävni kanssa melkein 2v ja siitä ajasta melkein koko ajan olemme asuneet saman katon alla. Meinaan minä muutin kun sain siihen mahdollisuuden, muutin samana päivänä omaan kotiin kun täytin 18. Poikaystäväni aluksi majaili luonani. mina sis kuitenkin maksoin kaiken. Sekä ruoat että asumisen... Silloin myös huomasin että poikaystäväni viettää enemmän tietokoneen äärellä kuin minun kanssani. Hän oli joka päivä useita tunteja koneen äärellä (nyt puhutaan 8-10h) .. aluksi hyväksyin, vaikka siloinkin siitä mainitsin. Meinaan hän vielä silloin sanoi minulle kivoja asioita ja halusi tehdä kanssani kivoja asioita... Mutta nyt. Aamulla hän herää (kesäloma-ei töitä) menee suoraan koneelle. ja sitten kun minä herään hän ei edes huomaa minua. olen aamut siis aina yksiin vaikka asumme yhdessä. Olen puhunut hänelle useaan otteeseen tästä, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Lukuisia tappelujakin on ollut.. melkeinpä päivittäin... Tänä aamuna, pyysin kiltisti että hän ei olisi koneella vaan minun kanssani, mutta sain vain vastaukseksi "mitä sitten teen?!?) En osannut vastata siihen mitään koska olisin vain halunnut olla ja jakaa aamuhetken.. mutta hän ei sitä tajunnut. söin sitten aamupalan vihaisena ja sitten hänkin tuli keittiöön ja *yritti* olla poissa koneelta kun olin pyytänyt. mutta hän oli vihainen - niinkuin aina jos olen pyytänyt hänet pois koneelta. Eli arvatkaas annanko hänen pelata ja olla yksinään vai katsonko häntä vihaisena? Kuitenkin sitten hetken pääst'ä tas riitelimme siitä kun huusin hänell e käytöksestään ja kaikesta muusta. Esimerkiksi eilen raskaan työpäivän ja salin jälkeen tulen kotiin ja toivon että on valmista ruokaa. mutta TAAs saan pettyä. Poikaystävälläni on tapana tehdä itselleen ruokaa, mutta ei koskaan minulle. (hän elää aivan kuin minua ei olisi) Ja kaiken lisäksi tulen hyvin sotkuiseen asuntoon- oikeaan läävään (niinkuin aina) ja poikaystäväni on laiskotellut koneella koko päivän ja minä olen huhkinut töissä ja salilla... ja nyt minun pitäisi siivota keittiö ym huoneet vaikka keittiö on muutenkin hänen vuoronsa siivota. Siis aina nämä samat ongelmat pyörivät suhteessamme. En kestä kun hän on niin laiska ja ei huomioi minua. Hän ei ole kertaakaan tämän seurustelun aikana edes vienyt minua ulos, ostanut minulle lahjaa... Minä olen pyytänyt häntä ulos lukuisia kertoja ja tuhlanut satoja euroja hänen lahjoihinsa.. En saa edes kiitosta,.. Haluan vain kysyä teiltä lukijat, että onko tämä meidän suhde onnekas? Tiedän meinaan että poikaystäväni on kiltti, luotettava, ei ikinä pettäisi minua. Hän oikeasti välittää minusta mutta ei vain osaa.. vaikka kuinka yritän neuvoa... Ja minäkin välitän hänestä, mutta en vain jaksa tälläistä- olen niin väsynyt. Mitä teen- kannattaisiko meidän muuttaa erikseen? Hän olisi kyllä pulasssa sillä minä omistan kaiken mitä täällä asunnossa on... pärjäisin ilman häntä taloudellisesti, mutta yksinäisyyttäkään en kestä... Kaipaan vain aamuhalia ja pusua. Kaipaan kivoja sanoja ja kivoja tekoja. Kaipaan yllätyksiä, kaipaan tunnetta että minusta välitetään...
Ainainen arki
JAZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ
182330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos mies ei tiedä mitä tekisi jos ei olisi tietokoneella niin mitäpä häntä turhaan nurkissa pitämään, selvästikään sinun kanssa olemisesi ei rankkaa kovin korkealle hänen listallaan.
Jos hän ei tee edes ruokaa sinulle, mistään muusta puhumattakaan, niin selvästikin olet hänelle pelkkä hyödyke, asunto.
On rumaa neuvoa ihmisiä eroamaan mutta kyllä vaikuttaa aika pahasti siltä että sinulle tekisi terää heivata poju pihalle ja opetella elämään yksin. Sitten kun olet viimein oman elämäsi nainen alkaa katsoa itsellesi miestä, joka ymmärtää yhdessäelon päälle. Ehkä se voi olla se sama mieskin, mutta jotkut eivät ikävä kyllä koskaan muutu.
Huoh. Kuin minun suustani!
Seurustelen tosiaan ensimmäistä kertaa ja takana on pian viisi vuotta. Ikää on 21. Eli nuorena on alettu. Poikaystäväni on laiska ja siivoaa vai jos sattuu häntä itseään huvittamaan. Hän ei juurikaan noteeraa minua, seksi kelpaa, mutta senkin jälkeen tarvitaan tietokonetta.
Monena jouluna olen jäänyt lahjatta ja syntymäpäivät myös. Vuosipäivää hän ei ole muistellut kuin kahtena ekana vuotena. Olen tuhlannut paljon hänen lahjoihinsa. Hän aina valittaa, ettei keksi mitään ja minä sanon että en tarvitse mitään, niin siinähän sitä onkin syytä olla ostamatta. Minä kuitenkin osta ja mietin pääni puhki.
Sama juttu tuon kotona olon kanssa ja muun. Ruokaa ei poitsu laittelem kaupassa käynti perustuu ajatukselle "mitähän MINÄ tänään söisin?" eikä "mitähän ME syötäis"... Tuntuu välillä niin turhauttavalta ja typerältä. Tuntuu että olen pelkkä panopuu.
Muutammekin erilleen. Ja olen innoissani. Vaikka kun yhteinen kämppä sanottiin irti, itkin, niin nyt olen jo ihan täynnä poikaystäväni itsekkyyttä. Saa puolestani kasvaa omassa kämpässään ja koittaa miettiä, että mistä ne kaikki safkat kulkeutui sinne jääkaappiin.
Tiedän, että on varmasti vaikeaa, mutta heivaa se jätkä. En itsekään pysty tähän, sillä tiedän, että mies rakastaa ja välittää. Sattuu vain olemaan ajattelematon. Miten ne saisi ajattelemaan??
Näytin hänelle tämän viestin ja katson nyt eteenpäin, tapahtuuko mitään /muuttuuko mikään... Hän saa seurata myös mitä muut tänne kirjoittelevat. (suuttui muuten pirusti->hyvä merkki) ..
Noudatan neuvojanne jos mikään ei muutu. ELi muutamme sitten erilleen, voi olla että arki alkaisi kukoistaa taas. Kunhan molemmat kasvetaan. Kiitos todella paljon neuvoistanne ym. kirjottakaa lisää! ne saa aina ajttelemaan eri kanteilta..
Päästä miehen lahkeeseen roikkumaan ja oitis valittamaan.Ei mitään itsenäistymistä vaan yhtä läheisriippuvuutta ja sitten se on toisen vika kun elämä on tylsää.Sitä saa mitä haluaa ja tilaa !
Sanon sulle "heti pitää äidin helmoista" loukkaantuneena että älä mulle urputa mistään itsenäistymisistä. Vanhempani kuolivat kun olin 14 maksakirroosiin. Olen siis ollut itsenäinen koko elämäni! Nyt ainoan tämän kerran minulla on joku joka välittää minusta !!! Olen kasvanut laitoksessa ja oppinut että ihmisiin en luota helposti. Tähän nykyiseen poikaystävään luotan ja siksi todella haluan miettiä tarkkaan että haluanko elää hänen kanssaan vai taas yksin. Myönnän että olen riippuvainen hänen läheisyydestään. Mutta eikö kaikki ihmiset ole toisistaan riippuvaisia? EN halua olla yksin. Mutta välitän todella paljon poikaystävästäni. HÄn huoli minut kun olin tyhmä ja ruma hammasrautoineen ja akneineen. Nyt olen kasvanut kauniiksi pois raudoista. En tiedä olenko itsestäänselvyys.. vai mikä mättää mutta läheisyyttä haluan lisää.
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta...
"Vanhempani kuolivat kun olin 14 maksakirroosiin. Olen siis ollut itsenäinen koko elämäni!"
"Myönnän että olen riippuvainen hänen läheisyydestään."
"EN halua olla yksin."
Kuulehan, et sinä ole ollut koko elämääsi itsenäinen, itseasiassa et ole sitä vieläkään. Sinusta ollaan oltu vastuussa hoitolaitoksessa, kun olit vielä alaikäinen. Se, miksi et ole vieläkään itsenäinen, osoittautuu nuissa kahdessa viimeisimmässä lainauksissani tekstistäsi. Itsenäinen ihminen ei koskaan ole läheisriippuvainen toisesta ihmisestä. Ennenkaikkea itsenäinen KYKENEE ELÄMÄÄN JA TOIMIMAAN YKSINKIN. Sinä itse juuri totesit, ettet kykene elämään yksin. Ymmärrän, että poikaystäväsi edustaa sinulle turvaa kaiken kokemasi jälkeen, mutta teillä ei ole terve suhde. Ei tuollaista voi edes kutsua parisuhteeksi, mitä olet kuvaillu teillä olevan. Voi olla, että miehesi on tiedostamattaan ahdistunut teidän suhteeseenne, eikä tiedä miten päästä siitä pois, vielä kaiken lapsuuden kokemasi jälkeen, jolloin hän ei uskalla sinua jättää eikä myöntää sitä tuskin itselleenkään.
Parisuhteessa ollaan itse ihmisen, persoonan vuoksi. Ei siksi, kun ei uskalleta tai haluta olla yksin. Silloin teet hallaa itsellesi, kuin kumppanillesikin. Normaalissa parisuhteessa ollaan itsenäisiä yksilöitä yhdessä, ei läheisriippuvuuden takia! Sinun on myös opittava olemaan ja elämään myös yksinkin, vain näin voit tulla itsenäiseksi. Kaikkien meidän aikuisten ihmisten, taustoista ja kokemuksista huolimatta on osattava elää tarvittaessa yksinkin. Itsenäinen ihminen ei sinunlaisessa ongelmassa todellakaan sano, ettei haluaisi olla yksin, vaan todellakin tekisi palveluksen itsellensä ja kumppanillensa eroamalla. Tilanteenne suorastaan huutaa kasvunpaikkaa molemmille - erillään.
"Kaipaan kivoja sanoja ja kivoja tekoja. Kaipaan yllätyksiä, kaipaan tunnetta että minusta välitetään..."
Noita saadaksesi sinun kannattaa lähteä tuosta suhteesta. Toivon että löydät itsellesi mukavan aikuisen miehen. Älä pidä kiirettä, äläkä lähde ensimmäisen sinuun ystävällisesti suhtautuvan miehen matkaan. Kaikki ovat alussa ystävällisiä, mutta pitää löytyä enemmän näyttöjä siitä, kannattaako toisen kanssa lähteä suhteeseen.
Teidän suhteestanne minulle tulee mieleen, että taidatte aika paljolti olla kuin sisko ja sen veli -tappeluineen kaikkineen. Sinä ehkä isosiskon roolissa, kun yrität opastaa poikasta tavoille ja opettaa toisen huomioimista...
No onpas sulla laiska ja itsekäs mies. Miten ihmeessä kattelet tommosta?? Ja vielä pihikin, kun ei raaski muutamaa kymppiä lahjaan "tuhlata".
Sellasta se on ku on oma perse niin lähellä, että jotkut ei vaan osaa huomioida muita, tai varsinkaan ottaa vakavasti suhteen ongelmia!
Ulos tollanen ellei muutu. Vaikka tuskin muuttuu. On tottunut, että sinä teet kaiken.
Itse en kyllä ikinä kestäisi tuollaista. Munkin poikaystävä saattaa välillä olla vähän ajattelematon, mutta ei ihan noin pahasti. Uskon, että toi rassaa todella paljon sua, ja en yhtään ihmettele että oot pikku hiljaa alkanut miettimään että voiko tosta ylipäätänsä tullakaan mitään. Ei todellakaan voi, jos jatkuu noin. Sitä mieltä mä oon. Ansaitset PALJON parempaa. Teidän että olis varmasti tosi vaikeaa lähtee noinkin pitkästä suhteesta, ja kun on tottunut jo toiseen, mutta kai sä sen verran arvostat itseäs, ettet anna miehen "kohdella" sua noin.
Te elätte PARIsuhteessa, eikä mies edes tee ruokaa sulle valmiiksi kun tuut pitkän päivän jälkeen kotiin (siis ei varmasti ole vaikeaa siinä samalla kun itselleenkin tekee niin tehdä myös omalle kullalle ruokaa)
Jokainen nainen haluaa ja tarvitsee hellyyttä, huomionosotuksia, pusuja ja haleja, haluaa tuntea itsensä rakkaaksi. Jos näin ei ole, niin tuskin on hyvä tulevaisuus edessä tuossa suhteessa. Nainenhan lähtee hakemaan sitä huomiota sitten jostain muualta (en nyt tarkoita pettämistä) mutta kyllä jokainen tyttö varmasti haluaa välillä esimerkiksi kuulla olevansa kaunis ja ihana.
Mutta suosittelisin nyt että keskustelisitte asiasta ihan rauhallisesti (ei huutoa). Kerrotte molemmat omista fiiliksistä. Jos jätkäs ei tajua eikä halua edes ymmärtää, niin heivaa se pellolle. Sitten se ei edes välitä. Suhteessa on tärkeää osata puhua kaikista mieltä painavista asioista, muuten asiat kerääntyy sisälle ja mikään ei suhteessa muutu, tulee vihainen olo ja kaikki menee sen myötä perseelleen.
Toivottavasti jätkäs parantaa tapansa ja saatte asianne kuntoon. Vaikutat mukavalta tytöltä, jätkä ei tajuais miten paljon menettää - kukaan muu tuskin tollaista miestä kauaa kestäisi. Ansaitset parempaa.
Sanomattakin selvää, ettei "miehesi" (keskenkasvuinen jätkä) rakasta tai kunnioita alkuunkaan sinua. Käyttää selvästi sinua vain taloudellisesti hyödykseen, järkyttävää!
Oot yhtä tyhmä kuin tämä addiktoitunut "miehesi", jos edes harkitset jatkavasi yhteiselämää tämän kanssa! Haluatko joutua siihen tilanteeseen, että sitten menet ja ihastut pahemman kerran, mieheen joka osoittaakin sinulle huomiota ja rakkautta ollessasi vielä tässä ns.parisuhteessa (joka ei edes täytä kriteereiltäkään alkuunsakaan, mitä parisuhde on!) ja kärsit sitten vielä enemmän. Vaiko vapaana ja itsenäisenä, itseensä tutustuneena naisena, jolla on vielä elämä edessä ja uusia miehiä tarjolla joka kulmat pullollaan? Todellakin parempia yksilöitä löytyy! Heivaa poika kasvamaan ja oppimaan elämää omillansa! Ellet sitten halua elää "suhdettasi" äidin roolissa lopun elämääsi.
Mies ei muutu oikeesti, vaikka näitä viestejä sille näyttelisitkin. Sinua viedään kuin pässiä narussa. Lopeta ja tajua oma naiiviutesi, tai elämäsi menee täysin paskaksi ja sitten katkeroidut lopuksi elämää.
olette vielä yhdessä? vaikuttaa että vain pelkästä turvallisuuden tunteesta ja tottumuksesta, siitä että on vaan joku.
vaikutat kunnolliselta tytöltä joka saisi jotain paljon!!! parempaa. alussa ero kirpaisee, mutta tuskin sitä tulisit koskaan myöhemmin katumaan. se että miehesi ei oma-alotteisesti halua pitää sinua hyvänä kertoo kyllä, ettet ehkä tarpeeksi hänelle merkitse. haluatko miehen, joka väkisin pakottautuu sinulle tekemään ruokaa yms? toisille miehille nuo ovat itsestäänselvyyksi. olet vielä nuori joten kannattaa tehdä päätöksiä, koska nyt se on helpompaa kun esim. viiden-kymmenen vuoden päästä.
Kuuleppas nyt Jazzzzzaaja, suurin osa maapallon ihmisistä ei ole riippuvaisia toisesta. Suurin osa meistä ahertaa ja kehittää itseään omana itsenäisenä yksilönään.
Tuo oikeus on sallittu sinullekkin. Meillä jokaisella on omat taustamme mutta se ei anna lupaa tuhlata Luojalta lahjaksi saatuja päiviä riippuvaisuus-suhteeseen jonkun täysin itsekkään, laiskan, tyhmän ja epäkypsän ihmisen kanssa. On suorastaan rikollista että Sinä, yritettyäsi eteenpäin työelämassä ja kuntosi kohotuksessa, heität arvokkaat vapaa-ajan minuutit (jota et KOSKAAN tule saamaan takaisin) riitelyyn ja mieltä repivään eripuraisuuteen.
Nuo hetket ovat kaikista kalleimpia elämassäsi, jokainen sekuntti on mennyttä. Eikö järkesikin sano että tuolle miehelle olisi niin paljon parempi kasvaa ja kehittyä yksin ja antaa sinun kehittyä omalla sarallasi. ( Todennäköisimmin tuo laiska mies hankkii toisen nenästä vedettävän höynäytettävän joka on valmis elättämään häntä. Tuollaisia naisia kun riittää pilvin pimein)
Sinulla on paljon oppimista , kuitenkin annettavaa yhteiskunnalle ja itsellesi - tuo kertomasi eripuraisuus ja teidän suunnaton erilaisuus tulee tappamaan sinut henkisesti ennenkuin huomaatkaan.
Teitähän asuu kolme siinä kämpässä. Sinä tunnut olevan se, joka jää lehdellä soittelemaan et sillei hei! "Avomiehesi" ja tietokone ovat pariskunta, sinä kolmas pyörä.
Anna avopojalle koeaika. Laadi ukaasi, että joko tietokoneella vietetty aika vähenee murto-osaan tai avopoika saa lähteä lätkimään kone kainalossaan et sillei hei!
Kuulostaa oikeasti todella huonolta. Hän ei tunnu välittävän sinusta avovaimona eikä edes ihmisenä (tekee ruokaakin vain itselleen). Älä anna toista koeaikaa.
Tiedätkö, minusta kenenkään ihmisen, eikä varsinkaan naisen, eikä varsinkaan oman poikaystävänsä vuoksi tarvitse elää noin! Olen pahoillani mutta minulle jäi ihan sellainen vaikutelma, että poikaystäväsi käyttää sua täysin hyväkseen, ainakin taloudellisesti! Älä salli tuollaista, kyllä hänen kuuluu maksaa puolet juoksevista kuluista, ei sun tartte elättää ketään, et sä ole sen äiti! Ja mitä ihmettä hän luuraa siellä koneella niin pitkiä aikoja?? Jos tietokone on paras kaveri, niin ei hän sinua tarvitse - kuka tahansa ansaitsee paremman parisuhteen kuin tuo mikä teillä on.
Kannatan sun omaa ehdotustasi: ottakaa välimatkaa, erotkaa hetkeksi ja kokeilkaa tuleeko teillä kuinka kova ikävä toisianne.. Olisi toivottavaa, että poikaystäväsi pienen välimatkan päästä huomaisi, että itsekkäät ja pummit eivät ole mukavia puolisoita ja ryhdistäytyisi.
Omasta kokemuksestani tiedän sanoa, että itse en jaksanut vetää tuollaista aivan samantyylistä kiveä perässäni. Nyt mulla on ihana rakastava mies, jonka kanssa vallitsee täydellinen tasa-arvo, niin siivouksen, ruuanlaiton kuin asumiskulujenkin suhteen. No, kukkia ei hänkään ole ikinä tuonut, mutta mun mielestä hän perusteli sen hyvin sanomalla vilpittömästi, että miksi hänen pitäisi tuoda kukkia kun ei ole mikään juhlapaivä... hyväksyn tuon suloisen suomalaisen ajatustavan :-) Synttärilahja oli kyllä juuri mun makuun, hopeista Kalevalaa, enkä millään lailla vihjaillut, vaan hän itse on seurannut mun mieltymyksiä :) Ja mulle riittää, että hän tuo kaupassa käydessään mulle silloin tällöin mun lempijätskii tai mun lempipatukan :)
No, toivottavasti tämäkin vastaus auttaa sua selventään sun ajatuksia ja aikeita, hyvää syyskesää toivotellen Rapu75 :)
Pyydä 'miestäsi' muuttamaan muualle aikuistumaan!
Hei Jazz!
Jätä hänet heti. Mitä sinä tuollaisella miehellä teet, joka ei osoita pienintäkään kiinnostusta sinua ja yhteistä elämää kohtaan?
Tekee itselleen ruokaa, mutta ei sinulle = itsekkyyden huippu
Pelaa mieluummin tietokonella kuin syö aamiaista sinun kanssasi = tietokoneriippuvainen. Mietipä vähän, mikä on sinun asemasi hänen tärkeysjärjestyksessään. Tietokone on tärkeämpi kuin sinä. Kyse on riippuvuudesta aivan samoin kuin alkoholi- tai peliriippuvuus.
Riitelette koko ajan = sellaista elämääkö haluat viettää?
Ette tee mitään yhdessä / mies ei ylipäänsä tee mitään = sellaisen isänkö haluat lapsillesi? Sellaisen miehenkö haluat itsellesi?
On aina sotkuista = viihdytkö todella sotkussa? Haluatko todella siivota teidän yhteisiä sotkuja, jos et saa mitään itsellesi takaisin?
Tiedät itse jo varmasti, mitä on tehtävä. Löydät varamsti jostakin paremman miehen. Tutustu ensin häneen ja hänen elintapohinsa rauhassa, ennen kuin muutatte yhteen. Älä muuta yhteen rakastumisen vuoksi, vaan katso, että voit todella elää tuon ihmisen kanssa sittenkin, kun rakastumisen humu hellittää ja kyse alkaa olla enemmänkin arkipäivän välittämisestä / rakastamisesta (=tehdään toinen toisilleen ruokaa, hellitään ja lohdutetaan tai piristetään jotenkin jos toisella on huono päivä, suunnitellaan yhteisiä matkoja tai muita projekteja, tehdään jotain yhdessä, viihdytään yhdessä, jne)
"Miehsi" on sen lisäksi, että on tietokoneriippuvainen, ilmeisesti vielä liian nuori ja kypsymätön parisuhteeseen. Hän ei ymmärrä, miten parisuhteessa käyttäydytään. Hänellä on vielä se lapsuuden ja nuoruuden minä-minä-vaihe päällä, jossa ei vielä ymmärretä, millainen merkitys epäitsekkyydellä, ystävällisyydellä, hyvällä tahdolla ja pienillä toista ilahduttavilla eleillä on. Siinä vaiheessa minä on vielä kaikkein tärkein.
Laitapa hänet siis kasvamaan. Ole hetki sinkkuna, älä palaa yhteen, vaikka "mies" lupaa parannusta, sillä hyvin luultavasti hänestä ei pariin vuoteen siihen vielä ole. Pidä silmät avoinna, jos vaikka joku hyvä tyyppi sattuisi kohdalle.
Jokainen meistä tekee nuorena virheitä ja hyvin harvoin se ensimmäinen seurustelukumppani on se lopullinen elämänkumppani.
Hyvää jatkoa sinulle!
P.S. Suhteenne ei tosiaankan ole mikään normaali onnellinen suhde. Tietokoneriippuvaisista kannattaa pysyä kaukana. Olin itse sortua sellaiseen kerran.
P.P.S Pelkkä yleinen kiltteys / väkivallattomuus ei ole miään peruste olla muuten huonossa parisuhteessa, varsinkaan kun lapsia tai muita sitoumuksia ei ole. Pärjäät varmasti hyvin yksinkin, olethan nytkin käytännössä yksin vastuussa elämästäsi. Mikäli pelkäät hiljaisia iltoja, muuta kimppakämppään tai kutsu kavereita tai hanki koira tai kuuntele musiikkia tmv. Löydät vielä paremman miehen. Olethan niin nuorikin.
Nakkaa pihalle tollanen jätkä!
Parisuhde ja eteenkin avo/avioliitto on toisen kunnioittamista ja yhteisistä asioista huolehtimista! Jätkäsi ei ilmeisesti sitä saa mahtumaan omaan päähänsä!!
Sinuna nakkaisin pihalle tollasen retaleen ennen kun väsytät itsesi henkisesti niin ettet enää jaksa käydä siellä töissä!!!
Huhhuh.. Hajottaa tällänen! Ei kenenkään tarvi sietää tollaista!!!!!
Selitä sille sun avokille, että haluat olla hänen avovaimonsa, et hänen äitinsä! Turha ruveta paapomaan ketään. Omalla avomiehelläni oli usein tapana mennä työpäivän jälkeen suoraan tietokoneelle, ja kotityöt jäivät tekemättä hänen osaltaan. Selitin hänelle, että mulla on häntä ikävä, kun hän on töissä ja minä koulussa, ja haluaisin kanssa huomiota ja haleja, koska hän on minulle tärkeä ja rakastan häntä. Toisen huomioimista on mielestäni myös se, että auttaa kotitöissä jne. Selitin myös sen, että en halua suhteelta tälläistä vaan haluaisin asioiden muuttuvan. Noh, ehkä puheet sit meni perille :) Saan paljon haleja ja pusuja, hän auttaa minua kotitöissä (tällä hetkellä mies tekee kaikki kotityöt, koska itse olen ollut pitempään sairaana) jne.. Tietokoneella hän kyllä käy, mutta paljon vähemmän kuin ennen.