sekä oma äitini että anoppi. Marssivat tänne ja heti alkaa opastus siitä, mitä täällä, meidän kodissamme, pitäisi tehdä ja ennen kaikkea miten. Anoppi on syksyn kunniaksi ottanut erityishuolekseen säilömisen (kaikki mahdollinen pitää joko hillota, keittää mehuksi, kuivata tai pakastaa, aivan sama onko niillä menekkiä vai ei) äitini puolestaan menettää yöunensa kotimme sisustuksen vuoksi (onhan se nyt jumalatonta menoa, jos yhdestä ikkunasta puuttuu verhot).
Anteeksi kielenkäyttöni, mutta voi JUMALAUTA, että käy ajoittain hermoille. Äidilleni sentään kehtaan sanoa, että meidän kodissamme tehdään meidän mielemme mukaan, ei ulkopuolisten. Anopin kohdalla on vähän vaikeampaa. Tajuaisi sekin nyt lopulta, että kyllä aikuiset ihmiset osaavat itse järjestää elämänsä.
Anteeksi kielenkäyttöni, mutta voi JUMALAUTA, että käy ajoittain hermoille. Äidilleni sentään kehtaan sanoa, että meidän kodissamme tehdään meidän mielemme mukaan, ei ulkopuolisten. Anopin kohdalla on vähän vaikeampaa. Tajuaisi sekin nyt lopulta, että kyllä aikuiset ihmiset osaavat itse järjestää elämänsä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä ne äitykät siitä rauhoittuu kunhan aikaa kuluu.
On tässä nyt jo pari vuotta yksissä asuttu, sitä ennenkin oltiin jo poissa emojen helmoista. Yksin asuessani sain olla rauhassa, tämä yhteinen koti vasta tuntuu herättäneen muorien intohimot toisten asioihin puuttumiseen.
Jaa-a...kaippa ne ovat sairaan odipaattisella tavalla kiinnostuneita SIIPASTASI. (siis miehestäsi)
Siksi ne ravaavat teillä ja keksivät milloin mitäkin tekosyitä verhoista hilloamiseen!
Anna anopille ja äidille yhteisvastuullisesti jokin soppi talostasi/asunnostasi missä saavat mesoa mielensä mukaan, mutta tee raja selväksi mistä alkaa sinun alueesi. Rajaloukkauksia ei sallita.
pienintäkään syytä olla sanomatta kummallekin, että hoidat itse huushollisi ja sällömisesi tai säilömättömyytesi.
Minä en säilö yhtään mitään. Ostan nykyään valmiina, emmekä vielä ole lisäaineisiin, sun muihin myrkkyihin kuolleet.
Miniä säilöö jonkin verran, ihan oman mielensä mukaan. Ei tulisi mieleenikään mennä sekaantumaan hänen säilömisiinsä, sen paremmin kuin verhoihinsakaan.
Minä sanoin miniälleni jo ennen vihkimistä, että en tule koskaan puuttumaan heidän tekemisiinsä, koska en olisi itsekään sietänyt vastaavaa omalle kohdalleni.
Se ei ole estänyt, ilm. päinvastoin sitä, että meillä on heidän avaimensa ja olemme oleskelleet heidän asunnossaan paljonkin lasten, koiran ja kissojen vuoksi.
Muuten en kuitenkaan tuppaudu, jos ei kutsuta.
Lapsia hoidamme aina tarvittaessa ja otamme mielihyvin yökylään. Se on meille suurta rikkautta, vaikka joskus hiukan väsyttääkin. Enkä totisesti haluaisi niskoilleni mitään enempiä huushollin hommia. Lastenhoidon vuoksi välttämättömät rutiinityöt riittävät.
Tälläkin hetkellä olemme valmiina syöksymään apuun, koska kolmas lapsi ehkä syntyy ennen aikojaan.
Yritän vaan sanoa, että kyllä isovanhemmille, meitäkin on kahdet, riittää aikanaan tarpeellista avunantoa yllinkylln, vaikkei toisen reviirille tuppaakaan.
Sano suoraan, että tulee varmasti (oletan) aika, jolloin apua tarvitaan, ja silloin pyydätte sitä.
Tällä hetkellä kuitenkin, kun ei ole tarvetta, haluat itse hoitaa pienen kotinne tehtävät.
Jos he siitä nokkiinsa ottavat, niin se on heidän häpeänsä ja ihan varmasti myös jonkin ajan kuluttua leppyvät, kumpikin.
Ovatkohan nämä arvon vanhat rouvat vielä työelämässä?
Jos eivät ole, niin syy on siinä.
Molemmat etsivät tarkoitusta ja sisältöä elämäänsä. Ja sen he ovat "löytäneet" nyt sinun elämästäsi.
Karkota nämä kannibaalit omille majoilleen melskaamaan.
Opasta heidät johonkin vapaaehtoistyöhön (kun itse eivät älyä),
esim. seurakunnan ystäväpalveluun, sairaalaan vanhuksia viihdyttämään, eläinsuojeluyhdistykseen jne. Kohteitahan löytyy pilvin pimein.
Nyt kun suuri ikäluokka on hyväkuntoisena jäämässä eläkkeelle, uskon miniöiden anoppiongelman katoavan.
Siinä on joukko, joka on tottunut hoitamaan itselleen kaikkea hyvää ja tarpeellista. Heidän on tarvinnut taistella joka ainoasta etuoikeudesta työelämässä ja yhteiskunnassa. Nyt he ovat terveinä rynnimässä kylpylöihin ja ulkomaiden virkistysmatkoille.
Ongelma taitaa kohta olla siinä, mistä miniä perheineen saa ilmaista apua, kun anoppi ja äiti heiluvat omissa menoissaan maailmalla.
terv. Hillevi, kohta eläkkeellä, kahden miniän anoppi
Niin se "miniän" perhe siis sisältää poikasi ja lastenlapsesikin. Ei se pelkästään miniän perhe ole. ;)
Mutta juuri noin, ei hyvänen aika kuulu omaa eläkeikäänsä elää joidenkin toisten perheen ehdoilla, kyllä silloin jos terveyttä riittää, pitää voida matkustella tms. nauttia elämästä. Kyllä ne miniät, pojat ja lastenlapset löytävät keinot selviytymiseen. Niinhän me kaikki, eipä meillä kaikilla ole koskaan ollut "ilmaista lastenhoitoapua" tarjolla.
terv. eräs miniä
Molemmilla on vielä kymmenisen vuotta eläkeikään. (Sitä kauhulla odotellessa...) Eikä kyse ole oikeastaan siitä, että tuppaisivat meille tekemään ja touhuamaan, vaan siitä, että haluaisivat ilmeisesti päättää, mitä & miten minä teen. Mieluiten tietysti juuri siten, kuin hekin ovat aina tehneet.
Nyt kun olemme vielä järjestämässä häitä, tilanne käy erityisesti hermoille. Molempien äideillähän on tietysti vankkumattomat mielipiteet siitä, missä ja miten meidän häämme juhlitaan. (Ja mainittakoon nyt, että emme ole kummankaan vanhemmilta pyytämässä tai ottamassa vastaan rahallista avustusta, joten katson, että meillä on täysi vapaus tehdä juhlista juuri sellaiset kuin itse haluamme.)
Viime aikoina on sellainenkin ajatus pyörinyt mielessäni, että lasten syntyminen todennäköisesti nostaisi tämän asioihin puuttumisen sellaisiin sfääreihin, että taitavat muksut jäädä kokonaan tekemättä, ellen saa asiaan jotain rotia.
olin nimittäin siinä uskossa, että olete jo aviossa jne.
Te olette suunnittelemassa häitänne ja asettumassa avioparin elämään. Onnea teille.
Itse tein kilttinä tyttönä sen virheen, etten sanonut tulevalle anopilleni pahaa sanaa saatikka omaa mielipidettäni.
Kolmen vuoden kihlauksen jälkeen aloin odottaa suunnitellusti vauvaa. Olimme mieheni kanssa sopineet hääpäivän jo kihloihin menessä. Jouduimme sitä hieman muuttamaan, kun en halunnut vihille kovin isolla vatsalla.
Anopille oli kauhistus jos me ei mennäkkään naimisiin ja lapsikin tulossa. Hän alkoi touhuta meidän häitä, tai naimisiinmenoa.
Hän järjestää touhotti tarjoomiset ja valitsemansa vieraat se myös kutsui.
Yritin siinä nätisti sanoa, kuinka olimme ajatelleet, mutta puhuin sille kuuluisalle pukille.
Meidät vihittiin kirkossa, jonka saimme ise päättää. "Häävastaanotto" oli anoppilassa. Vieraina oli tasan hänen perheensä minun kaksi siskoa ja toisen kaksi pikkupoikaa ja vanhempani.
Työkaverini oli kirkossa, mutta en saanut kutsua heitä kahville. Anopin sisko tuli vahingossa kylään kun ei tiennyt vihkimisestä mitään, mutta anoppi ajoi heidät ovalta pois. Ei sallinut edes onnittelemaan tulla.
En ikinä anna tätä anopilleni anteeksi. Sen olen hänelle sanonutkin. Inhoan tallaista vallankäyttöä, enkä ole enää hänen kanssaan missään tekemisissä. En ole enää se hiljainen kiltti tyttö.
Tehkää hyvät ihmiset selväksi tahtonne, jos se ei sovi näille naisille menkää naimisiin ilman heitä. Mitä väliä sillä on rikkoontuuko ne välit
ennemmin vai myöhemmin. Se vallankäyttö ei jää niihin häihin, vaan jatkuu niin kauan kunnes sulla pimahtaa ja silloin on myöhäistä sovitella.