Vinkkejä!

Olen 20 v mieshenilö ja viime keskiviikkona tutustuin naiseen baarissa.
Menin hänelle tekemään tuttavuutta ja kaikki sujui siellä todella mainiosti. Juttelu eteni todella kivasti ja loppuillatsa hieman suudeltiinkin. Molemmat puhui siinä illan mittaan että pitää kyllä jatkaa tapailua. ja mese ja puhelinnumerot siellä vaihdettiin.

Huomenna minulla sitten olisi treffit tämän neitosen kanssa. Olemme sopineet että näemme erään osotoskeskuksen edessä. Mutta miten toimin sitten kun hänet siellä tapaan? pyydänkö että mentäisiin johonkin kahvilaan juomaan kahvit ja tarjoaisin siellä ne kahvit hänelle?

vai saattaako tämmöinen kahvilla istuminen olla naisen mielestä liian tylsää? Onko ideoita miten toimia ja mitä treffeillä tehdä?

Ja jos oletetaan että kahville menemme niin entä sitten ku kahvit on juotu ja siinä jo hyvän aikaa juteltu? Pitäisikö ehdottaa että mennäänkö vaikka hieman kävelemään jonnekkin? vai miten kannattaa tehdä?
Leffaan meno on nyt poissuljettu kun huomenna ei juuri leffatarjontaa ole.

Epävarmuuteni johtuu siitä että monesti on käynyt niin että baarissa olen tutustunut johonkin naiseen ja alkuunsa on näyttänyt lupaavalta mutta sitten 1-3 treffien jälkeen on käynyt niin että nainen ei ole enää halunnutkaan jatkaa vaikka itse olen ollut todella kiinnostunut.

En haluaisi enää kokea sitä että heti juttu loppuu alkuunsa ja haluan esiintyä mahdollisimman edukseni treffeillä jotta hän kunnolla kiinnostuisi minusta.

Nyt kaikkia mahdollisia vinkkejä minulle koskien näitä treffejä jotta saan hoidettua treffit kunnialla niin että hän haluaa vielä jatkossakin tapailla?kiitoksia!
31837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taas mun on pakko neuvoa, kun olen niin kiltti ja avulias. :)

Mieti millaisen vaikutelman tytöstä sait, mistä hän saattaisi pitää? Ei kukaan varmaan pahastu kahvilakäynnistä, ei siinä mitään vikaa. Mutta ehkä voisit tarjota jotain vähän jännempää kuin tavallista kahvia, jos valikoimasta löytyy.

Nuori kun olet, aluksi ei ehkä kannata ottaa asioita liian vakavasti. Ota treffit harjoitteluna ja opiskeluna siitä millaisia naiset ovat. Ole kiinnostunut ja kuuntele, mutta kerro myös itsestäsi.

Lopeta mieluummin treffit liian lyhyeen, kuin että venytät liian pitkäksi. Jätä toiselle vähän "nälkää", että haluaa nähdä uudestaankin ja ajatella sinua siinä välillä.

Lupaa vaikka soittaa muutaman päivän päästä ja SOITA kanssa silloin. Ehkä sitten myöhemmin voitte mennä leffaan tms.?

Yritä pysyä yhtä kaukana liiasta innokkuudesta ja välinpitämättömyydestä. Ja tärkein viimeiseksi: ole oma itsesi.

Asiat ovat ihan hyvällä mallilla, kun kerran pääset treffeille. Monille yhdetkin treffit ovat hankalampi juttu. Ja kun tytö kerran jo imutteli kanssasi, niin kyllähän se sinusta pitää.

Halaus ja onnea matkaan! ;)

Äänestä

Jos on hyvä sää, niin voisit vaikka ehdottaa jäätelön syömistä ja sen jälkeen pientä kävelyä. Tämän voi toki tehdä lyhyen kahvihetkenkin jälkeen. Kävellessä ei niin helposti tule sellaisia tilanteita että tuijotetaan toisia vaivautuneina hiljaa jos ei satukaan tulemaan mitään järkevää sanottavaa mieleen.

Raitis ulkoilma sopii ainakin mun mielestä hyvin ensitreffeille.

Äänestä
  • Komppaan tuota sinkkumiehen neuvoa, kävely olisi ainakin itsestäni mukavaa tuossa tilanteessa.

    Mutta: vilkaise treffikaverisi jalkoihin. Jos sillä on jotkut epämukavan näköiset korkkarit, niin ei ehkä kannata kävelyttää. Rakkulaiset jalat karkottaa romantiikan...

    Jos neitokaisella on asialliset jalkineet, tuskin mikään voisi olla kauniimpaa kuin kävely elokuun tummuvassa illassa.

    Perhana, äidyin oikein runolliseksi! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M 87. kirjoitti:

Olen 20 v mieshenilö ja viime keskiviikkona tutustuin naiseen baarissa.
Menin hänelle tekemään tuttavuutta ja kaikki sujui siellä todella mainiosti. Juttelu eteni todella kivasti ja loppuillatsa hieman suudeltiinkin. Molemmat puhui siinä illan mittaan että pitää kyllä jatkaa tapailua. ja mese ja puhelinnumerot siellä vaihdettiin.

Huomenna minulla sitten olisi treffit tämän neitosen kanssa. Olemme sopineet että näemme erään osotoskeskuksen edessä. Mutta miten toimin sitten kun hänet siellä tapaan? pyydänkö että mentäisiin johonkin kahvilaan juomaan kahvit ja tarjoaisin siellä ne kahvit hänelle?

vai saattaako tämmöinen kahvilla istuminen olla naisen mielestä liian tylsää? Onko ideoita miten toimia ja mitä treffeillä tehdä?

Ja jos oletetaan että kahville menemme niin entä sitten ku kahvit on juotu ja siinä jo hyvän aikaa juteltu? Pitäisikö ehdottaa että mennäänkö vaikka hieman kävelemään jonnekkin? vai miten kannattaa tehdä?
Leffaan meno on nyt poissuljettu kun huomenna ei juuri leffatarjontaa ole.

Epävarmuuteni johtuu siitä että monesti on käynyt niin että baarissa olen tutustunut johonkin naiseen ja alkuunsa on näyttänyt lupaavalta mutta sitten 1-3 treffien jälkeen on käynyt niin että nainen ei ole enää halunnutkaan jatkaa vaikka itse olen ollut todella kiinnostunut.

En haluaisi enää kokea sitä että heti juttu loppuu alkuunsa ja haluan esiintyä mahdollisimman edukseni treffeillä jotta hän kunnolla kiinnostuisi minusta.

Nyt kaikkia mahdollisia vinkkejä minulle koskien näitä treffejä jotta saan hoidettua treffit kunnialla niin että hän haluaa vielä jatkossakin tapailla?kiitoksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu