Oijoi!

Täällä ruikutan, kun edessäni on mahdoton yhtälö. Pelkään karmeaa sotkua jonka saan pian aikaiseksi.

Ensinnäkin, avomieheni lähti toiselle paikkakunnalle duuniin naisvaltaiseen työpaikkaan. Välimatka on julmetun pitkä, enkä tiedä saanko äijääni enää elävänä takaisin. Lapsia meillä ei ole, kaikki sinänsä ookoo, joskin tunteet on vähän lässähtäneet.

Toiseksi menin sitten ihastumaan ystäväni sukulaiseen, joka sattuu asumaan vastapäisessä talossa. Lisäksi tää mies on aika paljon nuorempi. Käyn kuumana ja tunnen syyllisyyttä.

Olen aina ollut pettämistä vastaan, mut nyt olen alkanut harkita sitä vakavana vaihtoehtona. Tän nuoremman miehen kans on ollut vähän flirttiä ja nähdään silloin tällöin, joko vahingossa tai sit tuttujen kautta. Olen jo antanut pirulle pikkusormen, tällä miehellä on mun numero ja se sanoi tulevansa ensiviikolla "naapurivisiitille."

En voi harkita mitään vakavaa suhdetta tän miehen kanssa, mutta fyysinen veto on todella raju. En tiedä, mut uskoisin että tunne saattaa olla molemminpuolinen. Tulemme myös henkisesti ihan hyvin juttuun, joten tässä vaanii vielä rakastumisriski.

Reiluinta tietysti olisi katkaista välit nyt toisella paikkakunnalla asustavaan avokkiini ja sitten sikailla tän "naapurini" kanssa. Mutta ei tunnu järkevältä uhrata sinänsä toimivaa suhdetta jonkun lyhyen sekoilun takia. En tiedä, tää välimatka voisi vaikuttaa jopa piristävästi suhteeseemme. Tähän asti olen ollut kuin paita ja peppu avomieheni kanssa, ehkä siksikin jo alkoi kyllästyttää...

Oih, miksi hän on niin kaukana jonka pitäisi olla lähellä ja miksi toinen on liian lähellä, kun ei saisi?

Auttakaa, joku!
171608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

aiot pettää kumppanisi teidän yhteisessä kodissanne.On varmasti jännä tunne rakastella oma kumppanisi kanssa kun hän tulee kotiin,kun muutama päivää aikaisemmin on maannut ja levitellyt jalkoja naapuri pojalle teidän yhteisessä sängyssänne.Kuinka häikäilemätön saa olla?Herra jestas!Pistä välit poikki avokkisi kanssa ensin.Senverran voisit kunnioittaa häntä.

Äänestä
  • en tosiaan pettäisi kotona, toivottavasti en petä ollenkaan. Toisekseen, enpä tiedä olisiko se edes pettämistä kun avokkini on tavallaan antanut luvan. En vain tiedä miten olisi tosipaikan tullen.

    Tunne-elämäni vain on niin perhanan sekaisin. Minulle läheinen ihminen kuoli hiljattain ja olen varmaan vieläkin shokissa. Avokkini on kyllä tukenut minua, mutta jotenkin olen vain loitontunut kaiken aikaa. Sen sijaan toinen mies on tuonut elämääni hiukan iloa ja valoa, hän saa ajatukseni pois surusta.

    Tässä yhteydessä avokkini sanoi että tee niinkuin haluat, mikä vaan saa elämän tuntumaan paremmalta. Lisäsi vain että jos se liittyy seksiin jonkun toisen kanssa, niin hän ei halua siitä kuulla ikinä mitään. Avokkini ei tunne tätä toista tyyppiä, joskus on saattanut nimen kuulla, mutta heillä ei ole mitään yhteistä.

    Rakastan ja kunnioitan avokkiani, mutta hän ei saa mminuun yhteyttä eikä pysty tällä kohtaa täyttämään tyhjiötä sisälläni.

    Auttaako asiaa jos annan hänellekin luvan muihin suhteisiin? Hän on hauskannäköinen ja varmasti olisi vientiä.

    En halua kusettaa ketään.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    en tosiaan pettäisi kotona, toivottavasti en petä ollenkaan. Toisekseen, enpä tiedä olisiko se edes pettämistä kun avokkini on tavallaan antanut luvan. En vain tiedä miten olisi tosipaikan tullen.

    Nin, sänky ja asunto ovat kyllä ihan omiani. Asuin tässä ennen avokkiani, eikä täällä ole mitään yhteisiä hankintoja.

    Mutta en siis ole mitenkään naapurinpoikaa vikittelemeässä, ajattelin tutustua vain. Tosin ajatuksissani teen muutakin. Toivon silti että voisin kääntää tämän pelkäksi ystävyydeksi.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    en tosiaan pettäisi kotona, toivottavasti en petä ollenkaan. Toisekseen, enpä tiedä olisiko se edes pettämistä kun avokkini on tavallaan antanut luvan. En vain tiedä miten olisi tosipaikan tullen.

    Tunne-elämäni vain on niin perhanan sekaisin. Minulle läheinen ihminen kuoli hiljattain ja olen varmaan vieläkin shokissa. Avokkini on kyllä tukenut minua, mutta jotenkin olen vain loitontunut kaiken aikaa. Sen sijaan toinen mies on tuonut elämääni hiukan iloa ja valoa, hän saa ajatukseni pois surusta.

    Tässä yhteydessä avokkini sanoi että tee niinkuin haluat, mikä vaan saa elämän tuntumaan paremmalta. Lisäsi vain että jos se liittyy seksiin jonkun toisen kanssa, niin hän ei halua siitä kuulla ikinä mitään. Avokkini ei tunne tätä toista tyyppiä, joskus on saattanut nimen kuulla, mutta heillä ei ole mitään yhteistä.

    Rakastan ja kunnioitan avokkiani, mutta hän ei saa mminuun yhteyttä eikä pysty tällä kohtaa täyttämään tyhjiötä sisälläni.

    Auttaako asiaa jos annan hänellekin luvan muihin suhteisiin? Hän on hauskannäköinen ja varmasti olisi vientiä.

    En halua kusettaa ketään.

    pettää niin älä silloin kirjoita-"Rakastan ja kunnioitan avokkiani".Kunnioitus ja myöskin rakkaus on silloin kaukana.Mutta tämä on elämä,joskus löytää toinen,silloin pitäisi osata rehellisesti lopettaa suhde entisen kanssa,ei ole rehellistä käyttää kahta sänkyä.Vielä,kirjoitit että asunto on sinun,mutta te asuutte yhdessä.Elikä silloin se on hänen kotiinsa myöskin.

    Äänestä

  • 5665 kirjoitti:

    Asuimme vuosia yhdessä, mutta hän muutti työn vuoksi äskettäin toiselle paikkakunnalle, luitkohan tekstiäni lainkaan?

    Eli kotini on nyt täysin omani, niinkuin hänelläkin on oma koti toisella paikkakunnalla ja näemme aika harvoin.

    Ei kannattaisi olla noin jyrkkä ja tuomitseva. Olin sitä joskus itsekin ja tässä ollaan. Olen nykyään varma että JOKAINEN on pettäjä, jos vaan osuu tarpeeksi viehättävä ihminen vastaan väärällä hetkellä. Mutta edelleen taistelen vastaan.

    On todella helppoa olla uskollinen, jos ei kukaan lähesty tai osoita kiinnostusta. Tai ne jotka niin tekevät ovat vääränlaisia. Samoten se on todella vaikeaa kun eteen osuu ihminen joka on fyysisesti ja henkisesti viehättävä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    en tosiaan pettäisi kotona, toivottavasti en petä ollenkaan. Toisekseen, enpä tiedä olisiko se edes pettämistä kun avokkini on tavallaan antanut luvan. En vain tiedä miten olisi tosipaikan tullen.

    Tunne-elämäni vain on niin perhanan sekaisin. Minulle läheinen ihminen kuoli hiljattain ja olen varmaan vieläkin shokissa. Avokkini on kyllä tukenut minua, mutta jotenkin olen vain loitontunut kaiken aikaa. Sen sijaan toinen mies on tuonut elämääni hiukan iloa ja valoa, hän saa ajatukseni pois surusta.

    Tässä yhteydessä avokkini sanoi että tee niinkuin haluat, mikä vaan saa elämän tuntumaan paremmalta. Lisäsi vain että jos se liittyy seksiin jonkun toisen kanssa, niin hän ei halua siitä kuulla ikinä mitään. Avokkini ei tunne tätä toista tyyppiä, joskus on saattanut nimen kuulla, mutta heillä ei ole mitään yhteistä.

    Rakastan ja kunnioitan avokkiani, mutta hän ei saa mminuun yhteyttä eikä pysty tällä kohtaa täyttämään tyhjiötä sisälläni.

    Auttaako asiaa jos annan hänellekin luvan muihin suhteisiin? Hän on hauskannäköinen ja varmasti olisi vientiä.

    En halua kusettaa ketään.

    "Olen aina ollut pettämistä vastaan"
    "Naapurin pojuun tunnen vetoa"
    "Mieheni on kaukana, tunnen vetoa naapuriini"

    VOI JUMALAUTA!
    Eikö sulla ole minkäänlaista moraalia saatanan pikku hutsu! Toivottavasti ukkos pumppaa toista siellä "kaukana"...

    Äänestä

mun ainoo neuvo on älä tee sitä tuut katumaan todella pahasti. mun ukko jäi just kiinni toisesta naisesta eikä mikään ole satuttanu mua niin pahasti. annoin anteeks ja nyt menee hyvin se katuu sitä todella paljon ja tajus vasta mitä tapahtuu jos menettää mut.. pitääkö se opetella niin pahalla tavalla.. se asia kaivaa mun mieltä ihan joka päivä.. jotenkin vaan yritän jaksaa.. mut se on jokaisen oma asia mitä sitä tekee..

Äänestä
  • pysytellä kaidalla tiellä. Tiedän että mun pitäis ensin käydä läpi tuo suruni, ennenkuin teen mitään harkitsematonta.

    En halua satuttaa, mutta olo on hetkittäin oudon tunteeton. Välillä taas tunnen liiankin voimakkaasti, kaikki paha tuntuu hirveän pahalta ja samoin hyvä suhteettoman hyvältä. Ja ikävä kyllä olen kokenut sitä hyvää enemmän tän toisen seurassa.

    Varmasti tähän vaikuttaa myös se, että en ole koko seurusteluaikanani ollut viehättynyt muista. Tämä on ensimmäinen kerta ja siksi varmaankin tuntuu vahvemmin, jos tämän yli pääsisin niin ehkä tunteet muita kohtaan olisivat myöhemmin laimeampia. Pakostihan niitä pitkässä suhteessa tulee.

    Minut pelastaisi se, jos tää toinen ei olisi minusta kiinnostunut seksuaalisesti. En tiedä mitä se ajattelee, mutta luulen kyllä että sekin tuntee vetoa minua kohtaan. :(

    Äänestä

ja lue aiheesta.
Saat muuta ajateltavaa todella surullista.

Äänestä
  • Arvelit olevasti kriisissä, joten en suosittele tota Madeleine- neuvoa. Ehkä surun kautta tajusit että avokkisikin on kuolevainen ja pelkäät rakastaa sitä, ehkä siksi etsit vaihtoehtoa? Pelkäätkö menetyksiä?

    Yritä mielummin etsiä iloa elämääsi jotain muuta kuin tän naapurinpojan kautta. Harrasta liikuntaa, näe muita kavereita ja yritä tutustua avomieheesi uudelleen.

    Äänestä

Tässä Tepon kolme mahdollista tapaa hahmottaa ongelmaasi et sillei hei:

1. Ajattele pitkällä tähtäimellä. Todennäköisesti tulisit katumaan hairahdusta, katuisit ja kaipaisit. Ihmiset luovuttavat joskus liian helposti. Toisaalta usein myös liian myöhään et sillei hei!

2. Tartu hetkeen. Maailma on täynnä miehiä. Onko miehesi sittenkään ainutlaatuinen juuri sinulle?

3. Tämä nuorimies siis asuu naapuritalossasi. Tyydy siihen haaveeseen, että kiinteä ulosteenne saattaa joskus kohdata lokaalissa likaviemärissänne. Silloin niistä voi tulla tulee yhtä. Nihilististä arkiromantiikkaa, mutta sopii tähän kolmanneksi neuvoksi et sillei hei!

Äänestä

Oletkos varma, ettei avokki hyväksyisi pientä seikkailua. Minä olisin ainakin innokas sallimaan tyttöystävälleni pikku seikkailuja, mutta häntä ei ne kuulemma kiinnosta. Ei kaikki miehet ole "mustasukkaisia",vaan kiihottuvat omasta naisestaan vain enemmän, kun tämä tekee tuhmia juttuja oman tahtonsa mukaan.

Äänestä
  • usko että hän olisi tätä tyyppiä. On joskus mustasukkainen, mutta on kyllä sanonut että voisi antaa anteeksi hairahduksen. Pelkään vaan ettei tämä jäisi "hairahdukseksi", kun tyyppi on naapurini. Ja kiinnyn aika helposti.

    Aloin muutenkin pohtia tätä yksiavioisuutta. Suurin osahan täällä on moniavioisia, mutta kenties vain yhden kumppanin kanssa kerrallaan. Onko ihminen "vääntänyt" itsestään yksiavioisen ja onko siinä mitään järkeä?

    Miksi voin sanoa että rakastan veljeäni, vanhempiani, ystäviäni? Mutta toista miestä en saa rakastaa, vaikka edelleenkin olen sitä mieltä ettei se vähennä kumppaniani kohtaan tuntemaani rakkautta.

    Entä jos rakastan tätä toista miestä, mutta en harrasta hänen kanssaan seksiä? Teenkö edelleenkin väärin?

    Miksi parisuhde on niin tiukasti määritelty suhde? Eikö olisi hassua, jos esim. ystäväsi sanoisi että "minä olen sinun ystäväsi, et saa ystävystyä muiden kanssa. Minun on oltava sinun ainut ystäväsi, koska sinäkin olet minun ainut ystäväni."

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    usko että hän olisi tätä tyyppiä. On joskus mustasukkainen, mutta on kyllä sanonut että voisi antaa anteeksi hairahduksen. Pelkään vaan ettei tämä jäisi "hairahdukseksi", kun tyyppi on naapurini. Ja kiinnyn aika helposti.

    että tulen väliin.Onhan minulla paljon ystäviä,mutta en minä makaa kuin oman elämänkumppanin kanssa.Ihana kun on hyviä ystäviä muuten elämä olisi aika tylsä.Tottakai sinä teet oma valintasi,se on sun oikeus.Jos kerran rakastat sitä naapurin poika,tee valintasi nopeasti,uskon että nykyinen kaverisi ymmärtäisi.Mutta jos yrität olla molempien kanssa vähä pitempi aika niin tuottaisit nykyiselle kumppanille tuskaa aivan turhaan.Sitä et varmana haluat,ethän?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    usko että hän olisi tätä tyyppiä. On joskus mustasukkainen, mutta on kyllä sanonut että voisi antaa anteeksi hairahduksen. Pelkään vaan ettei tämä jäisi "hairahdukseksi", kun tyyppi on naapurini. Ja kiinnyn aika helposti.

    Aloin muutenkin pohtia tätä yksiavioisuutta. Suurin osahan täällä on moniavioisia, mutta kenties vain yhden kumppanin kanssa kerrallaan. Onko ihminen "vääntänyt" itsestään yksiavioisen ja onko siinä mitään järkeä?

    Miksi voin sanoa että rakastan veljeäni, vanhempiani, ystäviäni? Mutta toista miestä en saa rakastaa, vaikka edelleenkin olen sitä mieltä ettei se vähennä kumppaniani kohtaan tuntemaani rakkautta.

    Entä jos rakastan tätä toista miestä, mutta en harrasta hänen kanssaan seksiä? Teenkö edelleenkin väärin?

    Miksi parisuhde on niin tiukasti määritelty suhde? Eikö olisi hassua, jos esim. ystäväsi sanoisi että "minä olen sinun ystäväsi, et saa ystävystyä muiden kanssa. Minun on oltava sinun ainut ystäväsi, koska sinäkin olet minun ainut ystäväni."

    Olen ollut naimisissä lähes 20 vuotta. En ole koskaan petttänyt miestäni. Tutustuin toiseen mieheen muutama viikko sitten, ja nyt olen jo kerran ollut hänen kanssaan pikaisella treffeillä. Jokin vain kolahti. On sellainen olo kuin olisin tuntenut tämän miehen aina ja kaiken lisäksi tunne on molemminpuolinen. Joten nyt olen näköjään keittämässä itselleni mehevän ihmissuhdesopan.

    Asiaan kuuluu kylläkin sellainen puoli, että on olemassa yksi nainen joka haluaisi mieheni heti omakseen jos vain saisi. Minä tiedän tästä ja mieheni tietää, että tiedän. Mieheni tietää myös sen, että olen tavannut tämän toisen miehen. Kerroin siitä hänelle itse.

    Olen aika sekavassa mielentilassa tällä hetkellä. Tunnen suurta vapautta, niinkuin kahle olisi pudonnut. Minä elään!

    Äänestä

  • sanna69 kirjoitti:

    miksi olet noin sekopää muuten?

    En ole tällä hetkellä varma mitä tunnen ketäkin kohtaan. Uskoisin kuitenkin etten vielä rakasta tätä naapurin poikaa, pidän ehkä enemmänkin ja olen ihastunut. Hän on todella kiinnostava ihminen ja jollain tapaa "erityinen".

    Kumppanini kanssa taas alan ajautua ystävyyteen, jo tuon välimatkankin takia. Olen miettinyt sitäkin pitäisikö muuttaa perässä kauas pois ja unohtaa naapuri totaalisesti.

    Näin ehkä voisinkin tehdä, jos ei muita ihmisiä olisi. Vanhempani ovat iäkkäitä ja sairaita, en pääsisi heitä katsomaan kovinkaan usein. Samoin kaikki ystäväni ja sukulaiseni ovat täällä. En tiedä saisinko työtäkään toisella paikkakunnalla. Tuntuisi että olen vailla turvaverkkoa, jos lähden pois.

    Jotenkin uskottelen itselleni, että jos kaveeraan tämän naapurin kanssa silloin tällöin niin ehkä näen hänessä huonojakin puolia ja ihastus menee ohi. Kavereitahan me tällä hetkellä ollaan, mutta se luo niin intenssiivisiä katseita että sekoan ja tulee usein lähelle, mikä saa minut suunnilleen nirvanaan.

    Pitäsi saada nämä tuntemukset käännettyä kumppaniini ja se lähempänä ystävyyttä oleva rakkaus tähän naapurinpoikaan. Olen aika velho jos tässä onnistun...

    Toinen itselleni sallima vaihtoehto olisi se, että nautin vain naapurin seurasta ja unelmoin salaa kunnes se menee ohi. Enkä mene pettämiseen asti. Todennäköisesti jäisi paremmat muistot näin.

    Kivuliaalta tuntuu, mutta samalla myös siltä että olen ELOSSA horroksen jälkeen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Mimukka kirjoitti:

Täällä ruikutan, kun edessäni on mahdoton yhtälö. Pelkään karmeaa sotkua jonka saan pian aikaiseksi.

Ensinnäkin, avomieheni lähti toiselle paikkakunnalle duuniin naisvaltaiseen työpaikkaan. Välimatka on julmetun pitkä, enkä tiedä saanko äijääni enää elävänä takaisin. Lapsia meillä ei ole, kaikki sinänsä ookoo, joskin tunteet on vähän lässähtäneet.

Toiseksi menin sitten ihastumaan ystäväni sukulaiseen, joka sattuu asumaan vastapäisessä talossa. Lisäksi tää mies on aika paljon nuorempi. Käyn kuumana ja tunnen syyllisyyttä.

Olen aina ollut pettämistä vastaan, mut nyt olen alkanut harkita sitä vakavana vaihtoehtona. Tän nuoremman miehen kans on ollut vähän flirttiä ja nähdään silloin tällöin, joko vahingossa tai sit tuttujen kautta. Olen jo antanut pirulle pikkusormen, tällä miehellä on mun numero ja se sanoi tulevansa ensiviikolla "naapurivisiitille."

En voi harkita mitään vakavaa suhdetta tän miehen kanssa, mutta fyysinen veto on todella raju. En tiedä, mut uskoisin että tunne saattaa olla molemminpuolinen. Tulemme myös henkisesti ihan hyvin juttuun, joten tässä vaanii vielä rakastumisriski.

Reiluinta tietysti olisi katkaista välit nyt toisella paikkakunnalla asustavaan avokkiini ja sitten sikailla tän "naapurini" kanssa. Mutta ei tunnu järkevältä uhrata sinänsä toimivaa suhdetta jonkun lyhyen sekoilun takia. En tiedä, tää välimatka voisi vaikuttaa jopa piristävästi suhteeseemme. Tähän asti olen ollut kuin paita ja peppu avomieheni kanssa, ehkä siksikin jo alkoi kyllästyttää...

Oih, miksi hän on niin kaukana jonka pitäisi olla lähellä ja miksi toinen on liian lähellä, kun ei saisi?

Auttakaa, joku!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu