Ero takana. Pikkuhiljaa alan hyväksyä sen, vaikka rakastinkin häntä enemmän kuin itse elämää (joka ei ehkä ollutkaan niin hyvä juttu) Omistauduin suhteellemme täysin ja hylkäsin monia muita asioita (omasta päätöksestä tietysti ja olin kaiken lisäksi todella onnellinen!). Hän antoi minulle elämäni tähän asti parhaat vuodet, hän antoi minun olla oma itseni ja nautin hänen kanssaan olostaan vaikka meillä olikin usein vaikeaa. Riitamme syntyivät typeristä asioista, yleensä siitä ettei hän ollut yhtä paljon mukana jutussa kuin minä vaikka päässäni yritin kuvitella muuta. Meillä olisi ollut täydellinen suhde, mikäli hän vain olisi omistautunut suhteellemme kuten minä ja ollut täysin uskollinen. Hän ei myöskään koskaan halunnut keskustella suhteestamme. Hän oli kuitenkin monesti niin ihana, että se sai unohtamaan kaikki vaikeudet.
Vaikea rakentaa elämää taas tyhjästä vaikka paljon uusia asioita tiedossa ja tutut harrastuksetkin alkavat jälleen (ne pitävät mukavasti kiinni arjessa). Pelkään kuitenkin suunnattomasti jääväni yksin. :( Joka ilta kun täytyy mennä yksin nukkumaan on yhtä kärsimystä. Viihdyn itseni kanssa mainiosti ja olen mielestäni itsenäinen, mutta tarvitsen myös toista ihmistä. Olen parikymppinen ja tuntuu että on vaikea löytää sopivaa ihmistä. En viihdy baareissa kovinkaan paljoa enkä usko että sieltä siksi voisin löytää sopivaa kumppania. En osaa hurmata ihmisiä enkä pidä muiden väkinäisestä miellyttämisestä. Olen monesti elämässä kokenut tulleeni torjutuksi.
Itse en pidä itseäni kauniina ja vihaan vartaloani, mutta olen kyllä saanut joskus kehuja. Olen jääräpää enkä ehkä ihan helpoin ihminen. Välillä tuntuu, että onkohan minut tarkoitettu yksin eläjäksi, ja se ajatus kauhistuttaa! mies ja perhe ovat aina olleet suurimpia haaveitani.
haluaisin kuulla mielipiteitänne tilanteestani.
Vaikea rakentaa elämää taas tyhjästä vaikka paljon uusia asioita tiedossa ja tutut harrastuksetkin alkavat jälleen (ne pitävät mukavasti kiinni arjessa). Pelkään kuitenkin suunnattomasti jääväni yksin. :( Joka ilta kun täytyy mennä yksin nukkumaan on yhtä kärsimystä. Viihdyn itseni kanssa mainiosti ja olen mielestäni itsenäinen, mutta tarvitsen myös toista ihmistä. Olen parikymppinen ja tuntuu että on vaikea löytää sopivaa ihmistä. En viihdy baareissa kovinkaan paljoa enkä usko että sieltä siksi voisin löytää sopivaa kumppania. En osaa hurmata ihmisiä enkä pidä muiden väkinäisestä miellyttämisestä. Olen monesti elämässä kokenut tulleeni torjutuksi.
Itse en pidä itseäni kauniina ja vihaan vartaloani, mutta olen kyllä saanut joskus kehuja. Olen jääräpää enkä ehkä ihan helpoin ihminen. Välillä tuntuu, että onkohan minut tarkoitettu yksin eläjäksi, ja se ajatus kauhistuttaa! mies ja perhe ovat aina olleet suurimpia haaveitani.
haluaisin kuulla mielipiteitänne tilanteestani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olla kuin omasta kynästäni. Vain sillä erotuksella, että olen hieman vanhempi ja miespuolinen. Oman ulkonäön suhteen en koe omaavani mitään komplekseja.
Olen tullut siihen tulokseen, että yksin eläminen on minun osani, vaikka muuta haluaisinkin. Kun parhaansakaan tekeminen ei riitä, niin on hyvin vaikea kuvitella sen riittävän kenellekään muulle ihmiselle. Parempi on olla yksin, kuin satuttaa muita ja itseään.
Viihdyn yksin hyvin, mutta elämän tarjoamat kokemukset tuottavat itselleni parhaan ilon, kun voin jakaa ne muiden kanssa. Onneksi on sentään ystäviä. Perheestä olen haaveillut, niin kauan kuin muistan, mutta nyt on hyväksyttävä sen jääminen haaveeksi. Ja kun vielä rakastan ex-puolisoani, vaikkemme yhdessä voi enää ollakaan, niin ei ole edes mielenkiintoa muihin ihmisiin tai ihmissuhteisiin.
Näillä korteilla on nyt koitettava pelata, vaikka elämän suunnasta ei olekaan mitään hajua. Sikäli olen asian jo sisäistänyt melko hyvin, etten voi itseäni mitenkään onnettomaksi väittää. Elämässäni on paljon hyvää, mutta se tärkein pala vain jää puuttumaan.
Älä eroa... Jos pidät hänestä taistele itsesi takaisin.. Muten saatat tuntea pidemmän aikaa Tunnetta että menetit elämäsi tilaisuuden.. Lähetä vaikka tekstiviesti ja pyri takaisin...
Mä jätin vaimoni juuri tuollaisessa tunnelmissa. Minä siis olisin sinun tarinasi "sika" ja vaimoni voisi varmaankin pitkälti kirjoittaa samat asiat sanasta sanaan.
Kyse ainakin minulla oli siitä että vaimoni ei ollut se oikea. Koitin vältellä tätä ajatusta itsekin, siinähän tuli sitten hankittua ne muksut ja asunnot velkoineen etc... mutta mikään ei muuttanut sitä tosiasiaa että koin lopulta että olin naimisissa väärän naisen kanssa.
Itse vietän nyt sinkkuelämää yhteishuoltajuus-isukkina mutta... noh. Kun on kerran ollut perhe niin kyllä sitä kaipaa. Kaipaan kumppania, mutta en halua taas "väärää". Oikeaa on todella vaikea löytää... tosin en ole vielä kunnolla edes yrittänyt kun on ollut niin paljon kaikkea.
Periaatteessa sinäkin voisit olla minulle se oikea, en tekstistäsi tavoittanut yhtäkään syytä miksei niin voisi olla. Olet sopivan nuori, parikymppinen - mutta toisaalta vaikutat varsin kypsältä tapaukselta. Todella kypsältä. Tahdot perheen ja lapsia, ok, mulla on niitä jo entuudestaan mutta ehkä joskus lisääkin.
Eli... en pitäisi sinua toivottomana tapauksena, hyvät edellytyksethän sulla vaikuttais olevan kuitenkin pohjimmiltaan. Ehkä ainoa vika minkä löydän on se että olisit pitkälti samanlainen kuin ex-vaimoni sitten parisuhteessa... hän ei ollut huono/paha ihminen todellakaan, ei vain minulle sopiva... Sinun entisesi luultavasti ajatteli täsmälleen samoin.
Ehdottomasti deittaisin sinut vakavasti otettavana tapauksena jos tapaisimme jossain muualla. Ja tuskin olen ainoa mies joka näin ajattelee. Jos et sopinut hänelle niin ehkä sopisit minulle tai jollekin muulle. Yhdet tykkää tollasesta, toiset toisenmoisesta.
piti sanoa : Ehkä ainoa vika minkä löydän on se että pelkäisin että olisit pitkälti samanlainen kuin ex-vaimoni sitten parisuhteessa...