Evotallin "palkintohevoset"rappeutuvat! :)

Tämä koivumittaritarina on aikoinaan synnyttänyt
valtavaa kehitysopillista innostusta.
suurimman osan klassisista kokeista suorittanut H.B. Kettlewell sanoi, että jos Darwin olisi nähnyt tämän, "hän olisi kokenut elämäntyönsä vahvistuneen ja täyttyneen."

Niinpä! Mutta kuinkas taasen kerran kävikään, että kreationismin ennustuksien mukaan tuokin "evotallin palkintohevonen" katuu ja niin vain ovat taasen ennustukset toteutuneet. :) HEH!

Chicagon yliopiston evoluutiobiologi Jerry Coyne myöntää todisteiden valossa, että koivumittarina, joka oli "tallimme palkintohevonen", täytyy hylätä.

Hän sanoo, että asian tajuaminen sai hänessä aikaan saman tunteen kun silloin, kun hän sai selville, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa.

Valitettavasti jälleen kerran satojen miljoonien oppilaiden mieliin on iskostettu evouskon "todisteita", jotka ovat virheellisiä ja vilpillisiä puolitotuuksia.

No niin! Ja sitten päästetään taas vähättelijät ja
parjaajat irti! Olkaa hyvä! :) HEH!
201647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Voisitko antaa linkin noihin Coynen todisteisiin, tutkimukseen jonka perusteella hän tämän sanoi, tai edes artikkeliin jossa tuo on kerrottu?

Tai, mikäli edelläolevia ei löydy, voisitko antaa yhteenvedon siitä, miksi teoria pitää hylätä?

Oletan nyt teorian olevan se, että koivujen runkojen tummuessa tummat koivumittarit yleistyivät (tämä siis englannissa, joskus 1800-luvulla), niiden elinmahdollisuuksien parantuessa?

Äänestä
  • Jahas, löytyi. Tässä linkki: http://www.iconsofevolution.com/embedJonsArticles.php3?id=1263

    Ja tässä hauska lainaus jota voit miettiä:
    > Ironically, though, the truth or falsity of the peppered moth story
    > is largely irrelevant to the evolution-creation controversy. If the
    > story were true, it would show only a reversible shift in the proportions
    > of two varieties in a preexisting species—a result that even
    > the most uncompromising creationist could accept. And its
    > falsity poses no threat to the most uncompromising evolutionist,
    > because there are now other, better examples of natural selection within
    > existing species.

    Että piti tämäkin ikivanha juttu sitten esitellä täällä jotenkin uutena ja hienona?

    Äänestä

Late 1 kirjoittaa:
"Chicagon yliopiston evoluutiobiologi Jerry Coyne myöntää todisteiden valossa, että koivumittarina, joka oli "tallimme palkintohevonen", täytyy hylätä.

Hän sanoo, että asian tajuaminen sai hänessä aikaan saman tunteen kun silloin, kun hän sai selville, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa."

Mistähän lähteestä sinä Late näitä olet tänne alkanut kaivamaan? Pistäisitkö linkit tai lähdetiedot tänne näytille, niin homma olisi jotenkin reilumpaa.

Coyote on todellakin sanonut tuon suuntaista, mutta kreationistit ovat ottaneet sen taas tähän lainauslouhintaan, jolloin hänen sanomisensa saa ihan toisen merkityksen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Peppered_moth_evolution:
"The hypothesis behind the classic peppered moth experiment came under fire in Michael Majerus's 1998 book Melanism: Evolution in Action, which was reviewed by evolutionary biologist Jerry Coyne in Nature.[16][17] Upon learning that peppered moths are not normally found on tree trunks, and that lichen changes didn't match the observed moth evolution timeline, Coyne compared his reaction to "the dismay attending my discovery, at age 6, that it was my father and not Santa who brought the presents on Christmas Eve". He further stated that "For the time being we must discard Biston as a well-understood example of natural selection in action". Coyne's discomfort was from learning that the proposed mechanism of action driving the directional selection (similarity of moth color to tree trunk color, thus affecting predation) did not mesh with recent observations on moth behavior and lichen regrowth timelines, as reported by Majerus. Coyne further notes that "a similar analysis" by Sargent et al (1998) "has just appeared".[11]

Coyne's review has been criticised by many, such as Don Frack and Majerus himself, for not reflecting Majerus' book. Coyne, who has spoken out against creationism, later claimed that he has been misquoted by creationists."

"Valitettavasti jälleen kerran satojen miljoonien oppilaiden mieliin on iskostettu evouskon "todisteita", jotka ovat virheellisiä ja vilpillisiä puolitotuuksia."

Just joo, saako muuten uskonsa puolesta välittää väärää informaatiota ja valeita?

Nimittäin tuota teollisuusmelanismia todellakin tapahtuu, mutta taustalla voi olla vähän muutakin kuin suoraviivainen saalitus. Eihän koivumittari näillä tiedoilla käy tosiaankaan kiistattomasta esimerkistä luonnonvalinnasta, mutta ei se toimi luonnonvalintaa vastaankaan.

Äänestä

Late 1 kirjoitti:
"Chicagon yliopiston evoluutiobiologi Jerry Coyne myöntää todisteiden valossa, että koivumittarina, joka oli "tallimme palkintohevonen", täytyy hylätä.

Hän sanoo, että asian tajuaminen sai hänessä aikaan saman tunteen kun silloin, kun hän sai selville, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa."

Mistähän lähteestä sinä näitä poimit?

No joka tapauksessa, tässä on kreaattien lainauslouhintaesimerkki jälleen käsillä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Peppered_moth_evolution
"The hypothesis behind the classic peppered moth experiment came under fire in Michael Majerus's 1998 book Melanism: Evolution in Action, which was reviewed by evolutionary biologist Jerry Coyne in Nature.[16][17] Upon learning that peppered moths are not normally found on tree trunks, and that lichen changes didn't match the observed moth evolution timeline, Coyne compared his reaction to "the dismay attending my discovery, at age 6, that it was my father and not Santa who brought the presents on Christmas Eve". He further stated that "For the time being we must discard Biston as a well-understood example of natural selection in action". Coyne's discomfort was from learning that the proposed mechanism of action driving the directional selection (similarity of moth color to tree trunk color, thus affecting predation) did not mesh with recent observations on moth behavior and lichen regrowth timelines, as reported by Majerus. Coyne further notes that "a similar analysis" by Sargent et al (1998) "has just appeared".[11]

Coyne's review has been criticised by many, such as Don Frack and Majerus himself, for not reflecting Majerus' book. Coyne, who has spoken out against creationism, later claimed that he has been misquoted by creationists."

Coyne on tuossa kirjan esipuheessa todellakin sanonut tuollaista, mutta kreationistit ovat taaskin ottaneet sen pois asiayhteydestä.

Toki on niin, että koivumittarin tapauksessa teollisuusmelanismi ei ole kovin hyvä esimerkki saalistajan aiheuttamasta luonnonvalinnasta, taustalla on muitakin tekijöitä. Se ei kuitenkaan toimi todisteena luonnonvalintaa vastaan.

"No niin! Ja sitten päästetään taas vähättelijät ja parjaajat irti! Olkaa hyvä! "

Noh, jos kreationistit käyttävät moraalisesti ja eettisesti epäilyttäviä menetelmiä (kuten tämä lainauslouhinta), niin mitäs se sitten on?

Äänestä
  • vanha-kissa:[Se ei kuitenkaan toimi todisteena luonnonvalintaa vastaan. ]
    Jäiköhän sinulta viittaamatta edes yhteen vertaisarvioituun tieteelliseen julkaisuun, missä on yksikin luonnonvalinnan teorian falsfikaatiokriteeri yksilöity. Popper ei niitä alkujaan löytänyt, eikä myöhemmässäkään peruuttelussa yksilöinyt (minun tietooni).
    Niin että tuo lainaamani lauseesi saisi ihan toisen merkityksen, jos luonnonvalinnan teorialle löytyisi faslfikaatiokriteeri. Nythän se on vain retoriikkaa.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    vanha-kissa:[Se ei kuitenkaan toimi todisteena luonnonvalintaa vastaan. ]

    Kuinkas monessa tieteellisessä artikkelissa kerrotaan kuinka painovoimateoria falsifioidaan? Ei tämä ole sen kummenpi tapaus: tarvitaan empiriaa.

    Luonnonvalinnan falsifiointi on itseasiassa helppoa. Esimerkiksi: tee koe, jossa osoitat, etteivät yksilön lisääntymisen kannalta hyödylliset ominaisuudet yleisty populaatiossa ajan myötä.

    tuttumies kirjoitti:
    vanha-kissa:[Se ei kuitenkaan toimi todisteena luonnonvalintaa vastaan. ]

    "Niin että tuo lainaamani lauseesi saisi ihan toisen merkityksen, jos luonnonvalinnan teorialle löytyisi faslfikaatiokriteeri. Nythän se on vain retoriikkaa. "

    Hmm, olisi tosiaankin pitänyt olla tarkempi sanomiseni suhteen, nythän tuo tosiaan kuulostaa vähän hölmöltä.

    Tarkoitus oli sanoa, ettei muidenkin syiden tulo koivumittarin teollisuusmelanooman taustalle sulje pois luonnonvalintaa.

    Joka tapauksessa luonnonvalinnan falsifikaatiokriteeri liittyy perimän muutoksiin elinolosuhteiden muuttuessa. Jos siis kyettäisiin näyttämään, ettei perimä reagoi millään tavalla elinolosuhteiden muutoksiin, niin silloinhan adaptaatiotakaan ei voisi tapahtua. Tällöinhän ei siis tapahtuisi luonnonvalintaakaan.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Kuinkas monessa tieteellisessä artikkelissa kerrotaan kuinka painovoimateoria falsifioidaan? Ei tämä ole sen kummenpi tapaus: tarvitaan empiriaa.

    Luonnonvalinnan falsifiointi on itseasiassa helppoa. Esimerkiksi: tee koe, jossa osoitat, etteivät yksilön lisääntymisen kannalta hyödylliset ominaisuudet yleisty populaatiossa ajan myötä.

    Eipäs vaan näytä löytyvän viittausta tieteelliseen julkaisuus, vaikka kyse on "helposta" asiasta (-;

    illuminatus:[tee koe, jossa osoitat, etteivät yksilön lisääntymisen kannalta hyödylliset ominaisuudet yleisty populaatiossa ajan myötä.]
    Tuohan havaitaan "suojelubiologian" piirissä. Eli populaatioden sukupuuttotilanteissa. Eipäs vaan ole riittänyt luonnonvalinnan teorian hylkäämiseen (-; Ts. esittämääsi havaintoa ei hyväksytä falsifikaatiokriteeriksi.

    Jospas nyt antaisit jonkun viitteen tieteelliseen julkaisuun, missä edes yksi luonnonvalinnan teorian falsifikaatiokriteeri on tuotu esille. Jos et anna, niin mitä se kertookaan asioiden tilasta?

    >>Tuohan havaitaan "suojelubiologian" piirissä. Eli populaatioden sukupuuttotilanteissa. Eipäs vaan ole riittänyt luonnonvalinnan teorian hylkäämiseen (-; Ts. esittämääsi havaintoa ei hyväksytä falsifikaatiokriteeriksi.

    Äänestä

  • illuminatus* kirjoitti:

    >>Tuohan havaitaan "suojelubiologian" piirissä. Eli populaatioden sukupuuttotilanteissa. Eipäs vaan ole riittänyt luonnonvalinnan teorian hylkäämiseen (-; Ts. esittämääsi havaintoa ei hyväksytä falsifikaatiokriteeriksi.

    Yritän jättää tyypilliset henkilökohtaisuudet väliin (-;
    Illuminatus:[Sen falsifioinnin voi tehdä esittämällä väitteen suhteen ristiriitaisia havaintoja.]
    Tässähän se ongelman ydinkohta on. Falsifikaatiokriteeriä ei löydy, jos väite on hyvin yleinen tyyppiä: "mitä tahansa voi tapahtua" tai tautologinen "sopivimmat jäävät jäljelle seulottaessa. Niitä, jotka ovat läpäisseet seulan, kutsutaan sopivimmiksi (-;" Tautologiaa voi pitää aika triviaalina, eikö?

    Tuota tautologiaongelmaa olen nähnyt käsiteltävän evoluutiokirjallisuudessa, siis se on ainakin tunnistettu. Falsifikaatiokriteerejä en taas ole nähnyt esitettävän, mutta Popper toi esille epäilyksensä niistä luonnonvalinnan teorian osalta. Jos hyviä falsifikaatiokriteerejä olisi löydetty, olisi luullut, että niitä esiintyisi kirjallisuudessa.

    Pyydän taas uudelleen: Voisitko esittää viitteen tieteellisessä julkaisussa esitettyyn luonnonvalinnan teorian falsifikaatiokriteeriin? Edes yhteen, vaikkapa triviaaliin?

    Useita kuukausia sitten pyysit vastaavia todisteita. Kun ne sinulle esitettiin katosit paikalta, ja nyt olet ilmeisesti unohtanut opetuksesi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000025173008

    Siis Popper piti evoluutioteoriaa falsifioitavana ja tieteellisissa julkaisuissa on esitetty kriteereja evoluution falsifioimiseksi.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Yritän jättää tyypilliset henkilökohtaisuudet väliin (-;
    Illuminatus:[Sen falsifioinnin voi tehdä esittämällä väitteen suhteen ristiriitaisia havaintoja.]
    Tässähän se ongelman ydinkohta on. Falsifikaatiokriteeriä ei löydy, jos väite on hyvin yleinen tyyppiä: "mitä tahansa voi tapahtua" tai tautologinen "sopivimmat jäävät jäljelle seulottaessa. Niitä, jotka ovat läpäisseet seulan, kutsutaan sopivimmiksi (-;" Tautologiaa voi pitää aika triviaalina, eikö?

    Tuota tautologiaongelmaa olen nähnyt käsiteltävän evoluutiokirjallisuudessa, siis se on ainakin tunnistettu. Falsifikaatiokriteerejä en taas ole nähnyt esitettävän, mutta Popper toi esille epäilyksensä niistä luonnonvalinnan teorian osalta. Jos hyviä falsifikaatiokriteerejä olisi löydetty, olisi luullut, että niitä esiintyisi kirjallisuudessa.

    Pyydän taas uudelleen: Voisitko esittää viitteen tieteellisessä julkaisussa esitettyyn luonnonvalinnan teorian falsifikaatiokriteeriin? Edes yhteen, vaikkapa triviaaliin?

    >>Tässähän se ongelman ydinkohta on. Falsifikaatiokriteeriä ei löydy, jos väite on hyvin yleinen tyyppiä: "mitä tahansa voi tapahtua" tai tautologinen "sopivimmat jäävät jäljelle seulottaessa. Niitä, jotka ovat läpäisseet seulan, kutsutaan sopivimmiksi (-;" Tautologiaa voi pitää aika triviaalina, eikö? >Tuota tautologiaongelmaa olen nähnyt käsiteltävän evoluutiokirjallisuudessa, siis se on ainakin tunnistettu. Falsifikaatiokriteerejä en taas ole nähnyt esitettävän, mutta Popper toi esille epäilyksensä niistä luonnonvalinnan teorian osalta. Jos hyviä falsifikaatiokriteerejä olisi löydetty, olisi luullut, että niitä esiintyisi kirjallisuudessa. >Pyydän taas uudelleen: Voisitko esittää viitteen tieteellisessä julkaisussa esitettyyn luonnonvalinnan teorian falsifikaatiokriteeriin? Edes yhteen, vaikkapa triviaaliin?

    Äänestä

Mulla on 2001 painettu lukion biologian kirja hyllyssäni. Siinä tämä koivumittari ei ole varsinaisena evoluution päätodisteena, vaan otsikon "Ihminen evoluution aiheuttaja" alla. Teollisuusmelanismista puhutaan, mutta missään ei (enää) sanota, että koivumittarit istuisivat puun rungolla (vaan "kuorella"), eikä sellaista kuvaakaan ole esillä.

Late1:[No niin! Ja sitten päästetään taas vähättelijät ja parjaajat irti! Olkaa hyvä! :) HEH!]
Ihan oikeaan osunut kehoitus. Eiköpä vaan valehtelusyytökset alkaneet sinkoilla. Mutta siltikin tämä lämmittää mieltä:

Vanha-kissa:[Eihän koivumittari näillä tiedoilla käy tosiaankaan kiistattomasta esimerkistä luonnonvalinnasta,...]

Äänestä
  • >>Teollisuusmelanismista puhutaan, mutta missään ei (enää) sanota, että koivumittarit istuisivat puun rungolla (vaan "kuorella"), eikä sellaista kuvaakaan ole esillä.

    Äänestä

Lukekaapa alla oleva teksti liittyen Jonathan Wellsin Icons of Evolution kirjan samaa aihetta käsitelleen osioon. Se on sikäli relevantti, että Wells ja Coyne tekevät saman virheen Majeruksen tutkimuksen datan pohjalta.

http://www.ncseweb.org/icons/icon6moths.html

Lainaus liittyen siihen, missä perhonen aikaansa viettää:

"Contrary to Wells's assertions, data given by Majerus (1998:123) indicate that the moths do indeed rest on the trunks of trees 25% of the time. The rest of the time moths rest in branches (25%) or at branch-trunk junctions (50%)."

Eli ei niin kovin erilaisessa ympäristössä kuitenkaan.

Teollisuusmelanismi on edelleen täysin validi myös evoluution todisteena. Tuo väritys muuttui siksi, koska se aikanaan antoi valintaedun.

Hauska detalji on myös se, että sittemmin niillä seuduin, josta raskas teollisuus on kadonnut ja ilman laatu parantunut, on tapahtunut jälleen kehitystä päinvastaiseen suuntaan t.s. vaaleammat alleelit ovat yleistyneet.

Äänestä
  • Jäi tämä vielä pois:

    Koivumittarin värinvaihteluun liittyy myös muunlaista valintaa kuin petolintujen saalistus, mutta luonnonvalinta tuossa se taustatekijä on.

    Esim. http://www.millerandlevine.com/km/evol/Moths/moths.html

    ***
    Tätä Suomi24:n teknistä toimivuutta ei kyllä voi kuin ihmetellä, saitti on usein täysin halvaantunut...

    Äänestä

Koivumittari ei ole ainoa esimerkkki siitä, että lyhyessä ajassa joku eliö sopeutuu nopeasti muuttuneeseen ympäristöön.

Maailma on täynnä niitä.

Äänestä

"--No niin! Ja sitten päästetään taas vähättelijät ja parjaajat irti! Olkaa hyvä! :) HEH-----"

Ja voitte vain ihailla kuinka täydellisesti tämä kaikki toteutui!

Hauskaa oli myös havaita tuo evouskovien epäyhtenäinen tietämys asiasta ja siristely- kuka minnekkinpäin? :) HEH!

Ja se mitä he tässä aika taidottomastikin yrittivät ilmeisesti hämätä ja peitellä oli tietysti jälleen kerran evouskovien niin tutuksi tullut huijaus ja vilppi.;)

Nimittäin kuolleita koivumittareita liimattiin puihin. Massachusettsin yliopiston biologi Theodore Sargent auttoi liimaamaan koivumittareita puihin NOVAN:n dokumenttiohjelmaa varten. Hän sanoo oppikirjojen ja ohjelmien esitelleen paljon vilpillisiä valokuvia.

Erittäin merkittävää on myöskin se että tutkimuksen ns. 'ansa' sai kiinni NELJÄ KERTAA enemmän tummia koivumittareita kuin vaaleita.
Siis aivan päinvastoin kuin oppikirjojen ennusteissa opetettiin. Että hulinaksi meni sekin yritys evouskovilta piltdownin hengessä.

No tämän jälkeen Jerry Coynellekin riitti ja hän
reilusti myönsi "tallin palkintohevosen"kaatuneen.

No sittenhän tietysti tapahtui tuo hyvin odotettu
ja tutuksi tullut evouskopartion 'neuvottelu' ja kas kummaa kun sanonta olikin muuttanut kummasti merkitystään kun 'talkkari' sen sitten evouskontotuudentorvena puhalsi maailmalle.

Ja katso jee jee Jerry saikin pitää työpaikkansa,
mutta Wells 'tunaroi itsensä'sivuraiteille? :)
Miksi meni puhumaan suurta ja mahtavaa vastaan? Oma syy!;)

No onneksi totuudet eivät kuitenkaan ihan oikeasti muutu, vaikka eräs valheen mestari kiertää kuin kiljuva jalopeura harhauttaakseen, jopa rehellisiä ihmisiä piltdownhengen palvontaan.

Äänestä
  • >>Nimittäin kuolleita koivumittareita liimattiin puihin. Massachusettsin yliopiston biologi Theodore Sargent auttoi liimaamaan koivumittareita puihin NOVAN:n dokumenttiohjelmaa varten. Hän sanoo oppikirjojen ja ohjelmien esitelleen paljon vilpillisiä valokuvia. >Erittäin merkittävää on myöskin se että tutkimuksen ns. 'ansa' sai kiinni NELJÄ KERTAA enemmän tummia koivumittareita kuin vaaleita. Siis aivan päinvastoin kuin oppikirjojen ennusteissa opetettiin. Että hulinaksi meni sekin yritys evouskovilta piltdownin hengessä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Late 1 kirjoitti:

Tämä koivumittaritarina on aikoinaan synnyttänyt
valtavaa kehitysopillista innostusta.
suurimman osan klassisista kokeista suorittanut H.B. Kettlewell sanoi, että jos Darwin olisi nähnyt tämän, "hän olisi kokenut elämäntyönsä vahvistuneen ja täyttyneen."

Niinpä! Mutta kuinkas taasen kerran kävikään, että kreationismin ennustuksien mukaan tuokin "evotallin palkintohevonen" katuu ja niin vain ovat taasen ennustukset toteutuneet. :) HEH!

Chicagon yliopiston evoluutiobiologi Jerry Coyne myöntää todisteiden valossa, että koivumittarina, joka oli "tallimme palkintohevonen", täytyy hylätä.

Hän sanoo, että asian tajuaminen sai hänessä aikaan saman tunteen kun silloin, kun hän sai selville, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa.

Valitettavasti jälleen kerran satojen miljoonien oppilaiden mieliin on iskostettu evouskon "todisteita", jotka ovat virheellisiä ja vilpillisiä puolitotuuksia.

No niin! Ja sitten päästetään taas vähättelijät ja
parjaajat irti! Olkaa hyvä! :) HEH!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu