Talvella lähdössä thaimaan aurinkoon kahdeksi viikoksi, olen alunperin punatukkainen, hyvin vaaleaihoinen ja rusketun erittäin huonosti, mutta palan herkästi.
Mitä aurinkorasvaa suosittelette, joskus israelissa ollessani olin ostanut suomesta mukaan vahingossa rasvaa jossa luki kyljessä sunblock, eli se ei päästänyt yhtään ruskettavaa sädettä ihooni, tulin sieltä takaisin ihan valkoisena.
Thaimaasta tahtoisin saada edes pienen ruskean vivahteen iholleni. Taidan käydä pari kertaa ennen reissua solariumissa että saisi edes pientä omaa suojaa, mutta silti, en rusketu kyllä solariumissakaan. Joskus oikein yritin, kävin seitsemän kertaa eikä alushousujeni rajoja edes huomannut.
Toimiiko ne kapselit joita otetaan joku kuukauden kuuri ennen etelänreissua?
Mutta pääkysymys, mitä aurinkorasvoja olette kokeilleet? Itselläni tänä kesänä garnierin suihkutettavaa ja se oli kamalan tahmeaa, en tykännyt.
Mitä aurinkorasvaa suosittelette, joskus israelissa ollessani olin ostanut suomesta mukaan vahingossa rasvaa jossa luki kyljessä sunblock, eli se ei päästänyt yhtään ruskettavaa sädettä ihooni, tulin sieltä takaisin ihan valkoisena.
Thaimaasta tahtoisin saada edes pienen ruskean vivahteen iholleni. Taidan käydä pari kertaa ennen reissua solariumissa että saisi edes pientä omaa suojaa, mutta silti, en rusketu kyllä solariumissakaan. Joskus oikein yritin, kävin seitsemän kertaa eikä alushousujeni rajoja edes huomannut.
Toimiiko ne kapselit joita otetaan joku kuukauden kuuri ennen etelänreissua?
Mutta pääkysymys, mitä aurinkorasvoja olette kokeilleet? Itselläni tänä kesänä garnierin suihkutettavaa ja se oli kamalan tahmeaa, en tykännyt.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!
Solarium tai auringossa ruskettunut iho saa suojakseen noin 4 spf eli käytännössä ilman aurinko suojaa ei kannata ainakaan Thaimaassa liikkua!
Ostaisin sinuna esim. Spf 30 aurinkovoidetta. Oriflamen aurinkovoiteet ovat erittäin hyviä ja turvallisia käyttää. Aurinkotuotteissa on Uvb ja Uva suojat (kannattaa aina tarkistaa että aurinkotuotteista löytyvät molemmat suojat), ne ovat valovakaita (eli tuotteessa on todella se suojakerroin mitä luvataan kun tuote siirtyy purkista/tuubista iholle), tuotteet ovat myöskin vedenkestäviä. Eli käytännössä se tarkoittaa sitä et kun käyt uimassa ei uiminen vie suojaa pois! Kuitenkin suojakerroin puolittuu ja aurinkovoidetta on hyvä lisätä...hikoilu ja pyyhkeellä pyyhkiminen vievät suojaa pois.
Jos olet ykkös tyyppiä eli palat helposti...Oriflamella olisi sinulle spf 40 aurinkovoide (hajusteeton) mikä on suunnattu lapsille...tuote on hiekkaa ja vettä hylkivä.
Kun olet saanut hyvän pohjan korkeimmilla suojakertoimilla voit siirtyä esim. aurinkosuikeeseen tms.
Muista kuoria ihoasi ja kosteuttaa näin rusketus säilyy kauemmin (kuorinta ei vie kun kuolleen solukon pois ihon pinnasta) ihoa täytyy myöskin kostuttaa.
Aurinkokapseleista ei ole kokemusta.
Itse olen pisamainen ja joskus ollut hyvin vaalea. Lähtiessäni etelän aurinkoon, aloitan Imedeenin aurinkokapseleiden syönnin noin kolme viikkoa ennen lähtöä ja jatkan koko loman ajan. Vahvistavat ihoa,suojaavat soluja sekä ehkäisevät aurinkoihottumaa. Tykkään Piz Buinin aurinko tuotteista. Tuotteita löytyy joka lähtöön. Jos viihdyt rannalla niin ole varjon alla, et pala ja saat kauniin ja kestävän rusketuksen. Mukavaa matkaa!
ruskettuminen on ihollesi tosi vaarallista, joten en suosittele sitä edes yrittämään, vaikka se kaunista onkin. Aina kun iho ruskettuu, se on merkki vaurioitumisesta. Aurinkorasvat eivät estä ihosyövän syntyä.
Käytän kesäisin hattua Dr. Hauschkan 30 kertoimista voidetta 15 kertoimista meikkivoidetta. Hyvin ovat aurinkonäpyt pysyneet poissa. Hauschkan tuotteet eivät sisällä kemiallista suojaa, joten ovat turvallisia herkällekin iholle. Pitkät hihat ja lahkeet ovat itsestään selvyys.
Isäni - samoin hyvin vaaleaihoinen ja herkkä palamaan - ei välittänyt koskaan ihonsa suojaamisesta ja harrasti etelänmatkoja. Hän kuoli melanoomaan viisi vuotta sitten.
kiitos vastauksista, aion ainakin oriflamen ja biz buinin aurinkorasvoista ottaa lisää selvää ja kysellä kavereilta onko niillä et sais kokeilla "testeriä" iholle.
Noita aurinkokapseleita aion myös ostaa, kokeilen nyt että onko itselleni mitän hyötyä niistä, tuskimpa ainakaan haittaakaan on..
ja todella ikävä juttu älklgljgkhg isäsi tapaus, ja tiedän oman herkkyyteni kyllä siten, etten todella aio olla suorassa auringonpaahteessa pikku bikineissä, eli tiedän että kevyen värin voi noin voimakkaassa säteilyssä saada varjossakin, mutta hyvät aurinkovoiteet sielläkin tarvitaan eli siksipä tässä niistä kyselen.
Kiitän vastanneita ja toivon lisää kommentteja voiteista, kapseleista ja (vaaleaihoisten) auringonottamisesta yleensä. t.kalkkilaivan kapteeni
itse ostan joka kevät apteekista luis widmerin aurinkosuojan kasvoille, 25. Pieni tuubi, mutta kestää juuri sopivasti suomen lyhyen kesän. Imeytyy hyvin eikä jätä turhan rasvaiseksi nassua.
Mutta minkä merkin sitten valitsetkin, muista suojata ihosi kunnolla.