Abivuoteni kevät, ajauduin kohtalon voimasta yhteen yhden parhaan miespuolisen ystäväni kanssa, oltiin molemmat yksinäisiä ja lämmön tarpeessa. Olin tuntenut pojan jo rippikouluikäisestä, tiedettiin kaikki toisistamme. Seurusteltiin melkein kaksi vuotta, myrskyisät ja vaikeat mutta niin rakkaudentäyteiset vuodet. Meillä räiskyi niin riidat kuin rakkauskin. Kuitenkin erottiin viime uutena vuotena, ei saatu enää juttua toimimaan. Rakkaus ei kuitenkaan loppunut, ei ainakaan minun puoleltani, en usko että hänenkään. Edelleen sanoisin hänen olevan ainoa jota koskaan olen rakastanut. Ja aika usein on valtavan kova ikävä. Aina silloin tällöin edelleen ollaan yhteyksissä, hänkin on sanonut pohtineensa tehtiinkö sittenkään oikeaa ratkaisua kun erottiin. Hänen tämänhetkisestä elämäntilanteestaan en tiedä, itse olen uudessa suhteessa, huonossa sellaisessa. Uusi mieheni on kovin mukava, mutta en häntä rakasta kuin entistäni. Tämän miehen kanssa elämä on helppoa ja mukavaa, hänen mielenterveysongelmiensa vuoksi kyllä välillä henkisesti erittäin raskastakin. Entiseni kanssa elämä oli kaikkea sitä mitä elämältä halusin, mahtava ihmissuhde, mahtavat henkilökemiat, mahtavaa seksiä, kaikin puolin erittäin toimivaa. Eilen illalla laitoin kyyneleidensekaisessa olotilassani hänelle sähköpostia jossa kerron kuinka tunnen edelleen, nyt avaan sähköpostin joka kerta sekaisin tuntein, odottaen vastausta häneltä. Teenkö väärin kun haluan hänet takaisin? Kuvittelenko sen että saisin menneet ajat takaisin, että voisin korjata niin monet virheet jotka tein hänen kanssaan, että voisin osoittaa kuinka rakastan häntä ja arvostan jokaista hetkeä hänen lähellään? Vai onko tämä vain sitä että aika kultaa muistot?
On niin kova ikävä rakas.
perdu
32012
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luulenpa että kaikkeen on tarkoitus olemassa, mutta en kyllä itsekkään ymmärrä että miksi vasta kaikki asiat tajuaa ns myöhään, ja tähän ei paljon auta sananlaskut "parempi myöhään kun ei milloinkaan" itse joudun ikävä kyllä painimaan tuon saman asian kanssa. Mutta mielestäni vaikka oletkin suhteessa, niin on hyvä että laitoit hänelle tiedon ajatuksistasi, koska jokaisella on oikeus tietää mitä toinen ajattelee tai tuntee, oli sitten varattu tai ei. Liian monia väärinkäsityksiä nähneenä olen sitä mieltä, että toinen osapuoli voi sitten itse muodostaa mielipiteensä ja ajatuksensa kun saa ensin kuulla omat ajatuksesi. Ja mieti jos hän ei koskaan saisi tietää mitä ajattelet, ja onkin itse koko ajan ajatellut sinusta samoin :) jokaisella on vaan yksi elämä, ja oikeus onneen, joten kaikki on sallittua joskus niin sodassa kuin rakkaudessakin.
Minulla on hieman samanlainen tilanne tällähetkellä. Olin morsiameni kanssa jo ihan teini-ikäisestä asti yhdessä. Nyt hän on minut jättänyt ja hänellä on uusi suhde, joka ei kuitenkaan ollut jättämiseni syy, vaan syynä olin minä. En hoitanut parisuhdetta kunnolla, enkä ollut aina ihan varma haluanko olla aina hänen kanssaan ja käytökseni oli sen mukaista. Tulemme varmasti olemaan ystäviä jatkossakin, mutta jos ja kun hän muuttaa toiselle puolelle suomea, niin tuskin tulee usein nähtyä.
Nyt suhteen loppumisen jälkeen (siitä on vasta kaksi viikkoa) minulla on häntä todella paljon ikävä ja olen vasta nyt tajunnut mitä menetin. Hän ei minua aio ottaa takaisin. Olen kertonut hänelle jatkuvasti tunteistani ja hän lohduttaa minua, että kyllä minä selviän, kun aikaa kuluu. Mutta minulle tämä koskee niin paljon. Rakastan häntä enemmän, kuin olen ikinä rakastanut.
Kun ajattelen häntä toisen miehen kanssa, niin voin pahoin, todella pahoin. Mikään ei ole elämässä koskaan tuntunut näin pahalta, vaikka olen kokenut kaikenlaista ennekin, kuten melko läheisen ihmisen kuoleman.
Tämä tuntuu pahemmalta. olen täysin epätoivoinen ja olen sen hänelle kertonut. Koko elämäni ja kaikki tuntuu merkityksettömältä ilman häntä.
Kotimme on niin tyhjä, kun häntä ei ole. Itken jatkuvasti, eikä loppua näy. Olen jutellut läheisteni kanssa tilanteesta ja yrittänyt tehdä kaikkeni selvitäkseni.
Olen myös hakenut lääkäriltä lieviä masennuslääkkeitä, koska uskon, että olen masentumassa pahoin tämän eron seurauksena.
Tulenko ikinä häntä unohtamaan? -En tietenkään. Tällähetkellä tuntuu siltä, että tulen epätoivoisesti rakastamaan häntä aina ja toivomaan, että hän tulisi takaisin.
Hän jätti minut tiettyjen virheiden vuoksi, mitä tein ja ymmärrän sen hyvin, vaikka en olisi ikinä uskonut, että loukkaan häntä niin kovaa. Hän ei saanut kerrottua minulle kunnolla sitä kuinka huonosti voi takiani. Hän kyllä minulle sen on kertonut, mutta en silloin sisäistänyt sitä kunnolla. Jos olisin sen tiennyt, niin olisin pystynyt muuttumaan. Kyse kun ei ollut mistään isoista asioista.
Miksi tajusin vasta hänen lähdettyään, kuinka tärkeä hän on?
Kuinka voisin saada hänet takaisin.
Kerroin hänelle kaverina, että minulla oli ollut yhden yön suhde hänen lähdettyään ja hän ei ollut yhtään mustasukkaisen oloinen, vaan lähinnä iloinen, että olen pystynyt jatkamaan elämääni. Minulle ja sille yhden yön tuttavuudelle se oli vain seksiä. Ei merkinnyt mitään.
Eli uskon, että mustasukkaiseksi hän ei tule ja se ei ole keino saada häntä. Tottakai aion olla käytökseltäni ja ulkonäöltäni sellainen, josta entinen morsiameni pitää, mutta nyt en ole varma yhdestä asiasta. Olisiko parempi olla hänen seurassaan mahdollisimman paljon vai mahdollisimman vähän? Erossa oleminen koskee erittäin paljon, joten haluaisin olla hänen seurassaan aina, kun mahdollista, mutta voisiko olla parempi, että olisin hänen seurassaan mahdollisimman vähän, jolloin hän ehkä huomaisi mitä häneltä nyt puuttuu. Kummatkin mahdollisuudet ovat mahdollisia toteuttaa meidän tapauksessamme ja uusi mies tietää tilanteen ja ei ystävyyteemme voi puuttua, näin on morsiameni minulle luvannut. Itse uskon, että tuo uusi mies ei ole hänen elämänsä mies, vaan maksimissaan muutaman vuoden suhde.
Paha asia on varmaan myös se, että olen miettinyt elämäni päättämistä, koska en näe tai tunne tällähetkellä muutakuin tuskaa, kylmyyttä ja pimeyttä. Ennen olen aina sanonut, että en ikinä missään tapauksessa tai missään nimessä voisi itseäni tappaa.
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen. Auttakaa joku.
kuulostaa todella raskaalta tuo sinun tilanteesi.
Mä tiedän tunteen. Muistathan kuitenki että sulla on vielä elämää jäljellä vaikka toinen lähteeki. se elämä on se sun oma elämä. Voi olla että sä olet riippuvainen toisesta kun olet hänen kanssaan noin kauan ollut yhdessä...ja jos se lähtee toiselle puolen suomea vieläpä yht'äkkiä toisen miehen kanssa...niin sä tunnet olevas hylätty ja hajalla. Sä tarvitset nyt vaan aikaa, yrität unohtaa hänet, jatka omaa elämääsi vaikka toinen lähteeki. sinulla on oma polku täällä maailmassasi. kulje sitä ja luota itseesi, kyllä se rakkaus tulee vielä kunhan jaksat kulkea silmät auki, arvostat elämääsi, itseäsi ja muistat että elämä jatkuu KAIKESTA HUOLIMATTA!!
on se päivä vielä huomennaki...
JAKSAMISIA.