elämä

vähän kaikkia, joskus tulee tiet taas yhteen!
Tutustuin ulkomailla suomalaistyttöön ja lempi leiskahti. Tytön piti lähtee suomeen takas ja jotenkin juttu vain jäi (mieleen kalvamaan!).
Muutaman vuoden jälkeen otin yhteyttä ja löysin tytön. Oli sillon kihloissa ja tuntui menevän ihan hyvin joten en "häirinnyt" sen koommin.
Kävin juuri suomessa, ja olin käymässä kylässä josta tyttö on lähtösin. Hän tuli taas kerran mieleeni. Rohkaisin mieleni ja otin selvää vanhempien puhelinnrosta missä tyttö on. Kysyin vielä extraa että voisinko soittaa hänelle etten sekaisi nykyistä elämäntilannetta. Kun soitin hänelle oli hän pudota tuolilta, hetken sanattomana, kertoi ajatelleensa minua useita kertoja vuosien aikana. Kutsui itseensä idiootiksi. Hän asuu yksin pienen poikansa kanssa.
Heti ekasta lauseesta lähtien tuntu synkkaavan, näin hänet silmissäni kuin eilen.
Lapsi ei häiritse mua yhtään, haluaisin hänet mutta jännitän aivan kauheesti. Jos tämä tärppää niin olisin maailman onnellisin mies.
Sanoinkin lohdutukseksi hänelle että silloin ei olisi ollut meille oikea aika, se on vasta nyt!
Jännää tämä elämä!!!!! Kädet hikoo ja sydän pomppii niin ettei kuule mitään!!
3436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo on kuin sadusta... =)

Äänestä
  • onnea ja parhautta teille... :-)

    Äänestä

  • oikeastikin kirjoitti:

    onnea ja parhautta teille... :-)

    voi että ku kuulostaa ihanalta!:) ehkä teidät sitte on tarkotettu toisillenne jos nyt lähtee hyvin synkkaamaan!:) kaikkea hyvää ja onnea teille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heittelee kirjoitti:

vähän kaikkia, joskus tulee tiet taas yhteen!
Tutustuin ulkomailla suomalaistyttöön ja lempi leiskahti. Tytön piti lähtee suomeen takas ja jotenkin juttu vain jäi (mieleen kalvamaan!).
Muutaman vuoden jälkeen otin yhteyttä ja löysin tytön. Oli sillon kihloissa ja tuntui menevän ihan hyvin joten en "häirinnyt" sen koommin.
Kävin juuri suomessa, ja olin käymässä kylässä josta tyttö on lähtösin. Hän tuli taas kerran mieleeni. Rohkaisin mieleni ja otin selvää vanhempien puhelinnrosta missä tyttö on. Kysyin vielä extraa että voisinko soittaa hänelle etten sekaisi nykyistä elämäntilannetta. Kun soitin hänelle oli hän pudota tuolilta, hetken sanattomana, kertoi ajatelleensa minua useita kertoja vuosien aikana. Kutsui itseensä idiootiksi. Hän asuu yksin pienen poikansa kanssa.
Heti ekasta lauseesta lähtien tuntu synkkaavan, näin hänet silmissäni kuin eilen.
Lapsi ei häiritse mua yhtään, haluaisin hänet mutta jännitän aivan kauheesti. Jos tämä tärppää niin olisin maailman onnellisin mies.
Sanoinkin lohdutukseksi hänelle että silloin ei olisi ollut meille oikea aika, se on vasta nyt!
Jännää tämä elämä!!!!! Kädet hikoo ja sydän pomppii niin ettei kuule mitään!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu