Creative Zen V

latasinpa ensimmäistä kertaa musaa omalta tietokoneeltani Creative omalla ohjelmalla omaan Creative Zen V -sarjalaiseen soittimeeni ja se hyytyi täydellisesti!!

Viimeisin tieto oli minulla siinä, että lataamisen suoritettuani minulla olisi vielä 32Kb vapaata tilaa, eli kaikki pitäisi olla ok.

Nyt tilanne on siinä, että tietokone ei enää tunnista soitintani kytketyksi, ja toisaalta soitin ei inahdakaan, eli siinä on vain play/pause- ja go back -nappien kohdalla pieni valo päällä. Soitin on siis "puoliksi päällä", en saa sitä päälle enkä sammutettua saati sitten kytkettyä tietokoneeseen tai kuunneltua musiikkia. Valikkokaan ei näy, eli oikeastaan mitään ei tapahdu vaikka yrittäisin laittaa virrat päälle tai pois.

Mikä voi olla pielessä, onko soitin mennyttä kalua? Itse ajattelin että olisiko soitin saanut usb-väylän kautta jonkin virtapiikin tms, jolloin se on hajonnut? Ideoita?
3500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

siinä on sellainen reset näppäin kyljessä. Sen saat painettua neulalla. Kokeile sitten miten toimii.

Äänestä

ne "merkkituotteet". Täällähän kehutaan jatkuvasti näitä muutamia merkkituotteita. Ja eniten tuntuu olevan ongelmia.

Äänestä
  • ipodille on peräti oma "pulmanurkka". Apua sielläkin nykyy joku olevan vailla....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyytyi kirjoitti:

latasinpa ensimmäistä kertaa musaa omalta tietokoneeltani Creative omalla ohjelmalla omaan Creative Zen V -sarjalaiseen soittimeeni ja se hyytyi täydellisesti!!

Viimeisin tieto oli minulla siinä, että lataamisen suoritettuani minulla olisi vielä 32Kb vapaata tilaa, eli kaikki pitäisi olla ok.

Nyt tilanne on siinä, että tietokone ei enää tunnista soitintani kytketyksi, ja toisaalta soitin ei inahdakaan, eli siinä on vain play/pause- ja go back -nappien kohdalla pieni valo päällä. Soitin on siis "puoliksi päällä", en saa sitä päälle enkä sammutettua saati sitten kytkettyä tietokoneeseen tai kuunneltua musiikkia. Valikkokaan ei näy, eli oikeastaan mitään ei tapahdu vaikka yrittäisin laittaa virrat päälle tai pois.

Mikä voi olla pielessä, onko soitin mennyttä kalua? Itse ajattelin että olisiko soitin saanut usb-väylän kautta jonkin virtapiikin tms, jolloin se on hajonnut? Ideoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu