En nyt ole varma onko tämä paras palsta tälle keskustelulle mutta en oikein parempaakaan keksinyt. Pahoittelen jos meni väärin...
Itse olen sanonut että haluan ensin mennä naimisiin ja olla hetken niin, ennen kuin tulee lapsi. Miten voi olla että nykyään avioliitolla ei ole enää mitään arvoa eikä merkitystä?
En sano että avoliitossa asuvat ovat yhtään sen huonompia vanhempia, en ollenkaan, mutta miksei voi mennä naimisiin?
Onko se vaan niin hienoa olla moderni tai kauheaa olla vanhanaikainen? Minulle on aina ollu itsestäänselvyys että ensin naimisiin sitten lapset.
Onko olemassa enää muita jotka ovat halunneet ensin avioliittoon ennen lapsia? Vai olenko ainut jäljellä oleva...?????
Itse olen sanonut että haluan ensin mennä naimisiin ja olla hetken niin, ennen kuin tulee lapsi. Miten voi olla että nykyään avioliitolla ei ole enää mitään arvoa eikä merkitystä?
En sano että avoliitossa asuvat ovat yhtään sen huonompia vanhempia, en ollenkaan, mutta miksei voi mennä naimisiin?
Onko se vaan niin hienoa olla moderni tai kauheaa olla vanhanaikainen? Minulle on aina ollu itsestäänselvyys että ensin naimisiin sitten lapset.
Onko olemassa enää muita jotka ovat halunneet ensin avioliittoon ennen lapsia? Vai olenko ainut jäljellä oleva...?????
Vastaukset 33
Vanhimmat
Me mentiin aikanaan parikymppisenä naimisiin,ja kaikki aatteli että niillä on käyny vahinko...mutta kestikin pari vuotta että kuopus ees ilmoitteli tulostaan,siinä sai hieman kritisoijat nenilleen.Nyt ollaan oltu 11v naimisissa ja lapsia toki lisää siunaantunut mutta muistan hyvin sen kun kenekään päähän ei taannoin mahtunut että joku ryhtyy _avioliittoon_ eikä edes lasten takia: ))
Tsemppiä äläkä välitä; )!
pienen ikäni,että ensin naimisiin ja sitten lapset,halusin et lapset kuuluu sit avioliittoon vasta mutta kummasti olen sanani joutunut syömään.Olen viimesilläni raskaana ja miehen kans ei etes olla kihloissa ja taloakin rakennetaan että vakavasti yhdessa ollaan kuitenkin mutta papin aamen puuttuu.Ollaan oltu reilu pari vuotta yhessä ja viimesen vuoden niitä kihloja kyselin mutku ei mies sormuskauppaan vie niin en voi pakottaakkaan tai en etes jaksa asiasta enää kysellä.Häistä kyllä puhui josko ne ensi kesänä sit järjestettäs mutta saas nähdä...puhuiko lämpimikseen!
Itse ainakin ajattelen nykysin näin (tilanteen myötä)et avioliittojen merkitys on muuttunu tänä päivänä,ei ihmiset osaa arvostaa niin vakaasti sitä papin aamenta mitä ennen aikaan.Ennen pysyttiin yhessä vaikka mikä ois ja ongelmista selvisivät,kun taas nykysin tuntuu että erotaan heti ekan ongelman eteen astuessa ku ei "tää niin mukavaa ollukkaan mitä luultiin"-kuvitelmassa!Arvostan suuresti sellasta vanhankansan ajattelutapaa,kun ihmiset arvostaskin toisiaan niinku ennen aikaan niin avioliitot vois olla kestävämpiä.Tuntuu et ihmiset vaihtaa suhteita kun sukkia :/ Se on vissiin tätä nykyaikaa,harmillista mutta totta!
21-v olin silloin. Rupesi suku kyselemään vuoden parin sisällä eikö jälkikasvua alakaa kuulua... Valmistuin ammattiini 24-vuotiaana ja olin pätkätöissä pari vuotta, kunnes 5-vuotishäälahjaksi saatiin esikoinen, ja myöhemmin pari lisää... Vietetiin äsken 16-v hääpäivää...
aina rahasta. odotamme avomieheni kanssa esikoistamme ja häät, jotka kustannamme kokonaan itse, pidämme sitten kun olemme saaneet rahaa tarpeeeksi kasaan. olemme kuitenkin jo kihloissa ja yhteistä taivalta takana yli viisi vuotta joten eiköhän kaikilla ole tiedossa että naimisiin aiomme mennä, lupauksen yheisestä elämästä olemme jo tehneet.
näe että näin on!
Nykyään 'avoilu' on muodikkaampaa ja päivitellään kun nuoret menee naimisiin. Itse olin 21 kun menin naimisiin ja monta kommenttia sain että eikö nyt kannattais vielä katsella ja yhdessä elellä vähän aikaa.
En halunnut sille tielle lähteä. Olen vanhanaikainen ja vaikkakin se tuntuu monelle olevan ongelma, on se minulle yhdentekevää. Sitä takaporttia ei meidän suhteessa kumpikaan halunnut jättää auki, vaan kun tiedettiin että yhdessä elämä vietetään niin se oli sitten naimisiin menon paikka. Ja hetkeäkään en ole katunut...
En sinunakaan välittäisi, suurin osa 'kiukuttelijoista' on avoliiton puolustajia ja katkeroituneita kun itse ei ole naimisissa. Kaikki jotka ovat rehellisiä myöntävät ettei avoliitto ole sama asia kuin avioliitto. Ole ylpeä että osaat kunnioittaa vanhoja hyviä perinteitä nykyajan modernisoituneessa maailmassa!!
Ja saman katon alle myös vasta häiden jälkeen. Sitten lapset luonnollisesti sai alkunsa vasta avioliitossa.
jos sitä miestä jonka kanssa haluaa mennä naimisiin ja tehdä lapsia, ei löydy ajoissa (naisella kun tuo lisäytyminen lakkaa jossain vaihees) ni on kenties pakko tehdä lapset ja sitten miettiä sitä naimisiin menoa.
Minä olen aina pienestä pitäen halunnut naimisiin ja liudan lapsia.. Onhan noita seurustelusuhteita ollu, mutta ei sellaista miestä jonka kanssa olisin naimisiin/lapsia halunnut, vaikkakin vauvasta haaveillu n.22 iästä asti.
Löysin elämäni miehen 29v ja puolivuotta tunnettuamme huomasinkin olevani raskaana =) Mies ei ole naimisiin haluavaa sorttia edes, mutta se ei minua haittaa.. Nyt olen onnellisesti avosuhteessa ja meillä on kohta vuotias taapero !
En olisi siltikään kovin kauaa odotellut enää tässä suhteessa, jos mies ei olisi ollut valmis isäksi, koska minun biologinen kelloni oli sitä mieltä, että jos lapsen meinaan joskus saada, se on hommattava pian (jos luoja sen suo).
Sekava selitys kenties, mut ei kaikille löydy sitä miestä jonka kanssa haluaa olla, ennenkuin vasta myöhemmällä iällä, silloin ei ole sitä "omaa kahdenkeskistä aikaa" aikaa enää viettää, kun se kelli tikittää !!
Me menimme naimisiin kun olin 23 vuotias ja olimme kerenneet seurustella parisen vuotta yhdessä. Nyt esikoisemme syntyy jouluna, 4,5 vuotta aamenen jälkeen.
Olen myös aina halunnut naimisiin ennen lapsia. Minulle se tarkoittaa sitä että sitoudumme elämään puolisoina ja olemme valmiita ottamaan vastuuta itsestämme ja teoistamme, yksin ja yhdessä. En ikinä tarkoituksella tekisi lasta mihinkään on/off suhteeseen ja nykypäivänä tuo ehkäisykin on niin helppoa.
Minun vanhempani sekä miehen vanhemmat (mieheni on minua 5 vuotta vanhempi) olivat tyytyväisiä ratkaisuumme, ei kuulemma tarvitse miettiä että pelkästään lapsen takia naimisiin menimme.
Kyllä tässä vuosien saatossa on tullut huomattua että oikean miehen olen kyllä löytänyt, ihanaa saada lapsi tähän perheeseen ja arkeen. Olemme saaneet olla keskenämme ja laittaa asioita kuntoon, nyt on lasten aika tulla.
Minusta siinä ei ole mitään pahaa, ettei halua naimisiin tai haluaa naimisiin vasta "sitten joskus". Jos suhteen kestävyyttä epäilee vähääkään, niin minusta silloin ei pitäisi ajatellakaan avioitumista. Tietenkin avioeroja tulee, vaikkei osaisi eroa aavistaakaan, mutta ainakin ennen avioitumista pitää olla aivan varma, että haluaa sitä.
Minulle avioliitto on pyhä, läpi elämän kestävä sitoumus. Nimenomaan sitoumus. Kun menin naimisiin mieheni kanssa, sitouduin rakastamaan häntä elämäni loppuun asti. Annoin sanani siitä, että pysyisin aina hänen rinnallaan, myötä- ja vastamäissä. Vaikka eteen tulisi mitä, teen kaikkeni, että selviämme vaikeuksista yhdessä. Minä annan kaikkeni tälle suhteelle, koska tämä tulee olemaan viimeiseni.
Meidän esikoisemme syntyi äpäränä, mutta menimme pian sen jälkeen naimisiin ja kohta vietämme ensimmäistä hääpäiväämme. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta kannan ylpeänä rouva-arvonimeä ja mieheni sukunimeä.
naimisiin ennen kuin sain ensimmäiset kuusi lastani, jotka siis syntyivät avioliitossa.
Sittemmin, miehen kuoltua, olen saanut kaksi lasta miehen kanssa josta pidän kovasti ja joka on aktiivisesti läsnä minun ja lasten elämässä, mutta jonka kanssa EN halua avo- enkä avioliittoon.
Tämä elämisen malli sopii meille, jollekin jokin toinen.
Eikös se ole vain hyvä, että on monenlaisia vaihtoehtoja?
en ymmärrä miksi nykyään ennemminkin menee niin, että ensin lapset, sitten ehkä, joskus naimisiin. Miksi ei voi ensin avioitua ja hankkia sitten lapset? Ei tämä ole mitään nipotusta, eikä toisten syrjintää, en vaan yksinkertaisesti ymmärrä miksei voida ensin mennä naimisiin???
Ja olet oikeassa, avioliittoa ei enää arvosteta niin kuin ennen. Ja se on harmi. Ei naimisissa oleminen estä erilleen lähtöä, mutta kyllä se vaikeampaa on kuin kävellä ulos avoliitossa missä se takaportti on tarkoituksella jätetty auki!
naimisiin rakkauden tähden, en siksi että pitäisi olla naimisissa ennen lapsen saamista tms. Halusimme pienet häät, ja niinpä menimme naimisiin maistraatissa salaa kaikilta. Eipähän tarvinnut kuunnella sukulaisten itkua siitä kuinka "tuo kutsuttiin, mutta minua ei".. 12.6.2007 meidät vihittiin aviopuolisoiksi, ilman sukulaisia JA ilman juhlia :), itse olien 19 ja mieheni 24. Esikoistakin odotellaan jo, mutta sillä ei ole mitään tekemistä naimisiin menon kanssa :). Toivottu lapsi toki on, hyvinkin toivottu..
Jokainen meistä tavallaan.
sitoutua vaan halutaan leikkiä kotia. Sitten lapset hankitaan avoliitossa ja ollaan usein 2-3 nimisiä samassa 'perheessä'... toivotonta. Mutta jos menet avoliittolaista kyseenalaistamaan tulee aina tikareita silmille... mistäköhän johtuu ??
mielestäni on, että jotkut selittävät avioliiton olevan liian sitovaa, eivätkä ole varmoja siitä, kestäisikö liitto - tästä syystä eivät mene naimisiin. Mutta nämä samat ihmiset tekevät lapsia.. Eikö kuitenkin yhteinen lapsi sido miehen ja naisen todella tiukasti yhteen koko lapsen elämän ajaksi. Siinä sitten kannattaa miettiä, että jos ei ole valmis sitoutumaan avioliittoon, niin onko valmis sitoutumaan yhteiseen lapseen...
samaa olen minä ajatellut!!! Kiitos!
Kuinka ollaan valmiita hankkimaan yhteiset lapset mitkä sitovat enemmän kuin mikään muu, mutta ei olla valmiita sitoutumaan toiseen ihmiseen jonka lapsen on kuitenkin valmis kasvattamaan!
Voi kun joku avoliittossa asuva osaisi vastata... mutta eihän ne koskaan osaa...
Niinpä! Avioliiton voi aina perua eli siis erota mutta yhteinen lapsi on peruuttamaton.
Todella kummallista miten matala kynnys ihmisillä on tehdä lapsia keskenään mutta naimisiin ei olla valmiita menenään kun ei tiedä kestääkö. Tai luottaako toiseen (raha-asiat) !!!!!
Aika meininkiä....
Voi kun lapsien annettaisiin olla vielä lapsia... Tytöiltä jää vissiin nykyään nukkeleikit leikkimättä kun heti miehen löydyttyä pitää saada lapsia. Ja monikohan mies moiseen asiaan voi loppujen lopuksi edes vaikuttaa...
Maailmassa on nykyjään niin monia tapoja ehkäistä raskaus että ihan ihmetyttää nämä "vahinkojen" määrät...
Ja tiedän, myös mies voi ehkäsitä..
tarkoitin.
Miksi halutaan jäädä ikäänkuin 'katselemaan' sitä suhdetta, mutta ei olla kuitenkaan valmiita täyteen sitoutumiseen? Miksi kuitenkin lapset voidaan hankkia tähän epävarmuuden keskelle?
Minulle on ainakin ehdottoman tärkeää, että parisuhde on ensin vankalla pohjalla. On haluttu sitoutua (mennä naimisiin) ja vakiintua siinä suhteessa. Sanoo kuka mitä hyvänsä niin kyllä sillä suhteella on paremmat onnistumis mahdollisuudet. Lapset on parempi hankkia mielestäni vasta kestävään suhteeseen missä ei ole jätetty hätävaroja (avoliitto).
Mistäköhän tämä sitoutumattomuus johtuu? Miksi se koko ajan vaan lisääntyy? Miksi ennen mentiin naimisiin ja sitten hankittiin lapset jo paremmin turvattuun suhteeseen?
jos saataisiin tänne jokunen avoliittolainen puolustamaan kantaansa ??
Yllättävän moni avioliiton puolustaja/kannattaja on kertonut mielipiteensä, mutta avoliittolaisia ei ole näkynyt...
Miksiköhän näin? Ollaanko me avioliittolaiset kerrankin puolustaneet kantaamme sen verran hyvin ettei siihen ole nokan koputtamista? Onko avolaiset huomanneet eron viimeinkin? Vai missä he ovat kun yleensä ovat kynsin hampain vannomassa avoliiton nimeen ja puolustamassa sen yhtäläisyyttä?
Et ole ainoa, täältä löytyy samanlainen.
Menin mieheni kanssa kihloihin vuoden / puolentoista seurustelun jälkeen. Kerroin hänelle kysyttyään kihlauksesta, että minulle kihlaus merkitsee lupausta avioliitosta. Eli minulle kihlaus ei ollut mitään "no kunhan vaan sormukset pistetään sormiin" -juttu. Kolmen vuoden kihlauksen jälkeen menimme naimisiin. Jotenkin se oli vain meille kummallekin selvää, että ehdottomasti ollaan naimisissa ennenkuin edes yritetään perhettä kasvattaa. Muutaman vuoden olimme siis naimisissa ja sitten saimme ensimmäisen lapsen.
Nyt on jo niitä kolme siunaantunut ja yhteisiä vuosia on takana jo reilut 15.
Itselleni oli selviö tuo naimisiinmeno, ihan siksi että kaikilla on sitten sama sukunimi jos jälkikasvua siunaantuu ja että täten olemme ihan "virallisesti" sitoutuneet toisiimme loppuiäksemme. Jotenkin jo se "yksi nimi ovessa" kuvastaa sitä symbioosiamme, että olemme kaksi itsenäistä ihmistä yhdessä omasta vapaasta tahdosta.
hienona asiana sitoumusta (kaiken kattavaa sitoumusta).
Oli ihana tuo sinun "yksi nimi ovessa" ajatus. Näin ajattelen minäkin. En myöskään halunnut lasta ennen kuin olimme naimisissa miehen kanssa, jotenkin se vaan tuntui enemmän yhdeltä perheeltä.
On myös parempi lapselle että isä ja äiti ovat naimisissa.
ole kadonnut.
Ihmiset ovat vaan muuttuneet. Haluavat pitää pienen vapauden ja leikkiä kotia siinä samalla.
Jos aidosti toista rakastaa ja haluaa hänen kanssaan olla loppu elämän niin sitten haluaa myös naimisiin. Ja nimenomaa ennen kuin niitä muksuja hankkii.
Mutta siinhän se onkin, suurin osa ihmisistä ei halua tätä, vaan pitävät helpon tien auki.
Eikös siitä vaimosta / aviomiehestä pääse eroon aika paljon helpommin kuin yhteisistä lapsista?
Tiedän pariskuntia, joilla on jo aikuisia lapsia, ja jotka ovat eläneet yhdessä avoliitossa vuosikymmeniä. Uskoisin, että kyseiset ihmiset ihan aidosti toisiaan rakastavat ja taitavat halutakin olla yhdessä :D Mutta eivät tarvitse siihen avioliittoa.
se just on se ihmeellisyys...
Kuinka voidaan olla valmiita hankkimaan yhteisiä lapsia jotka tavalla tai toisella sitovat loppu elämäksi, mutta ei voida sitoutua avioon?
Ei rakastamiseen tarvitakkaan avioliittoa, mutta avioliitto syntyy rakkaudesta!
Ei ehkä ole kadonnut, mutta luulisin, että vähentynyt. Kaikki ei pidä sitä niin tärkeänä. Satuhääohjelmaa katsoessa on tuntunut, että suurimmalla osalla kuviot olivat vähän "sekavia".
Joko kyseessä uusi suhde, vanhasta erottu. Tai ainakin suurimmalla osalla ollut lapsia jo valmiina joko yhdessä tai entisistä liitoista. Toisinaan lapset kastettu häiden yhteydessä. Viimekerralla yksi lapsi oli hankittu morsiamen siskon kanssa, vai mitenpäin se nyt oli?
En tiedä, kai sitten itse olen jotenkin ahdasmielinen tai jotain? Näyttää kuitenkin löytyvän muitankin samallatavalla vähän vanhanaikaisesti ajattelevia.
Tietysti täytyy aina koittaa myös ymmärtää, että ihmisillä on monenlaisia elämäntilanteita. Esim. Jos parisuhteessa on väkivaltaa tms. on ehkä parempi erota. Mutta varmasti on tilanteita, missä ihmiset eroavat liian helposti nykyään.
Ja niinkun joku kirjoittikin, että olisi halunnut ennen lasta häät, mutta elämä meni miten meni. Semmosta se välillä on, elämässä ei aina kaikki mene niinkun ajattelee.
Veljeni olisi halunnut naimisiin ennen kuin saivat lapsia, mutta esikoinen ilmoitti tulostaan yllättäen ja hänen avovaimonsa halusi mieluummin mennä naimisiin ilman raskausmahaa. Eli avoliittoon ensimmäinen syntyi, nyt häät ilmeisesti talvella.
Meillä itsellämme on suunnitelmissa käydä vihillä ennen kuin "lastentekoon" ryhdytään, mutta nyt se on nähty että elämä voi joskus yllättääkin. Katsotaan miten käy.
Minäkään en arvota vanhempia sen mukaan minkämuotoisessa liitossa ovat - vai ovatko ollenkaan. Mutta jostain syystä, jota en itse asiassa osaa edes perustella kunnolla, minulle itselleni on tärkeää olla naimisissa kun lapset syntyvät.
Itse olen menossa ensi kesänä naimisiin neljän vuoden yhdessä asumisen jälkeen (yht. 7 vuotta seurusteltu). Olen myös sitä mieltä, että ensin naimisiin, sitten vasta lapset. Minusta tuntuu, että nykyajan ihmiset eivät uskalla sitoutua (erit.miehet, koska naisethan aina haaveilevat häistä) ja odottavat sitä "täydellistä rakkautta" ikuisesti..mutta en voi ymmärtää kun eräskin kaverini miettii yhtä "onko mies oikea" vaikka heillä on lapsikin - eikö lapsi kuitenkin sido enemmän kuin avioliitto? Siis miten ihmiset uskaltavat tehdä lapsia, mutta ei mennä naimisiin? Lasta ei voi "perua", mutta aina voi liitosta eroaa jos haluaa!
aina "haaveile" häistä. Itse kuulun näihin naisiin. Sen sijaan haaveilemme mieheni kanssa AVIOLIITOSTA jossain vaiheessa, mutta meidän naimisiinmeno tulee tapahtumaan kahden kesken, ei siihen tarvita mitään sirkusta ympärille!
Itse olen sitä mieltä, että monesti pitkään avoliitossa olevat ovatkin niitä todellisia sitoutujia. Heitähän kun eivät sido paperille kirjatut lupaukset, vaan todellinen halu olla yhdessä. Välillä kun tuntuu, että etenkin naisilla on mielessä nimenomaan ne HÄÄT. Päivä prinsessana ja mitä vielä.
Sitäpaitsi, kuinka moni täällä kirjoittanut on oikeasti niin uskonnollinen, että katsoo aviollisen instituution olevan se ainoa oikea? Ette OIKEASTI voi olla sitä mieltä, että on sitoutumiskammoisuutta olla menemättä naimisiin. Vai onko teidän naimisiinmenonne syynä se, että tällä tavoin luulette pystyvänne sitomaan puolisonne tiukemmin kiinni itseenne? Lapsellista. Jos toinen on lähteäkseen, ei siinä mitkään paperit estä, eikä pidäkään estää.
Itse haluamme mieheni kanssa avioliittoon lähinnä käytännön asioiden helpottumisen vuoksi. Mutta ei se ole meille mikään kynnyskysymys, ihan yhtä hyvin voimme elää ja rakastaa toisiamme myös avoliitossa.
Kukin tavallaan, tarviiko sitä olla joka asiassa niin h***etin kapeakatseinen?!
haaveillut häistä, vaikka häät halusinkin. Haaveilin avioliitosta mieheen jota rakastan yli kaiken. Ei minuakaan mieheen sido paperit eikä avioliittolupaukset, vaan rakkaus ja halu olla yhdessä ja elää yhteistä elämää.
Käytännön syistä en ikinä olisi naimisiin mennyt, sen verran romantikko olen vielä nykymaailman kyynisyyden keskellä. Mutta kyllä minulle suurempaa turvaa tuo elää avioliitossa rakastamani miehen kanssa, kuin liitossa mitä ei edes laki tunnusta.
Ei avioliiton suosiminen ole kapeakatseisuutta, vaan henkilökohtainen mieltymys ja valinta. Tuolla ylempänä olikin jo joku hyvin sanonut sen, että avioliitto syntyy rakkaudesta (tai jotain sinne päin) ja juuri tämä oli meillä naimisiinmenon syy - rakkaus toiseen ja palava halu olla yhtä joka tavalla!
kapeakatseisuudella - en avioliiton suosimista, vaan sen pitämistä ainoana oikeana vaihtoehtona! Ei avoliitossa elävät näe ollenkaan samalla tavalla aiheelliseksi puolustaa parisuhdemuotoaan avioliiton kustannuksella. Sellaista oli meinaan etenkin tuolla ylempänä havaittavissa.
Molemmat parisuhdemuodot ovat henkilökohtaisia valintoja ja mieltymyksiä. Eikö siis voitaisi kunnioittaa niitä molempia? Itsekin ehkä ärähdin tuolla ylempänä vähän turhasta, mutta tuli vähän tarve oikoa yksisilmäisiä näkemyksiä avoliitoista.
Onnea Sinulle ja miehellesi!
Niin tottakai voi rakastaa toista avoliitossakin, mutta yhteiskuntamme ei "tunnista" avoliittoa. Sille ei anneta minkäänlaista virallista asemaa.
Lasten synnyttyä avoliittoon, täytyy isän erikseen tunnustaa lapsensa. Toisin kun taas avioliitossa lapsia pidetään itsestään selvänä siihen kuuluvina.
Jos puolisolle käy joku onnettomuus tms. minkä seurauksena joutuu sairaalaan ei tietoja välttämättä anneta, koska ei ole mitään virallista asemaa potilaaseen nähden.
Ei ole myöskään minkäänlaisia perintöoikeuksia puolison kuollessa. Jos on esim.yhteinen asunto, perikunta perii toisenpuolen (puolison osuuden). He voivat halutessaan myydä sen. Siinä sitten on itsekkin muutettava. Kukaan ei varmasti haluaisi omalle kohdalle, eikä varmasti puolisolleenkaan.
Ei tietenkään ole mikään kiva miettiä niin pitkälle ja ikäviä asioita, mutta ei elämässä ole mikään niin varmaa. Kaikki on hyvä ottaa huomioon etkäteen. Ainakin meidän suhteessa pidettiin tärkeänä, että suhde on virallinen. Jaa enpä tiedä taidan sitten kai kuulua juuri näihin ns. kapeakatseisiin :-) Avioliitto on itselleni ainakin jonkinasteinen kynnyskysymys muutenkin.
En tarkoita, että täytyisi olla isot häät.En itsekkään ole mikään juhlien keskipisteenä viihtyvä. Naimisiin voi mennä vähän vähemmälläkin huomiolla.
tuo mun viesti, siinä nimenomaan sanoin, että olemme menossa naimisiin käytännön helpottumisen vuoksi, joita ovat mm. juuri nuo mainitsemasi asiat!
Sinänsä idioottimaista, että koko yhteiskunta on vielä noin vanhanaikainen tuon asian kanssa, mitä tulee vaikkapa tuohon lapsen tunnustamiseen. Avioliitossa olevat eivät voi hypätä vieraissa (ei-pä) ja toisaalta avoliitossa elävät eivät lähtökohtaisesti voi tietää varmaksi olevansa lapsen vanhempia :)
Sen sijaan millään "takaportin auki pitämisellä" (älytön ajatuskin) ei ole mitään tekemistä avoliiton kanssa, samoin koen itseni ihan yhtä isosti rakastetuksi ja oloni turvalliseksi myös avoliitossa! Että silleen..
Niin kyllä huomasin, että olette menossa naimisiin jossainvaiheessa. Tässä vain pohdin avio-ja avoliittoa ja kirjoittelin mitä mieleen tuli.
Jostain luin, että alle puolella viime vuonna syntyneistä lapsista on sama sukunimi kun vanhemmillaan. Eli ilmeisesti mielipiteet jakautuvat suurinpiirtein tasan. Kuvastaa tilannetta eli vähenemäänpäin taitaa avioliitot olla.
"nyky-ihmiset" ei välitä sitoutua vaan halutaan leikkiä kotia. Sitten lapset hankitaan avoliitossa ja ollaan usein 2-3 nimisiä samassa 'perheessä'... toivotonta. Mutta jos menet avoliittolaista kyseenalaistamaan tulee aina tikareita silmille... mistäköhän johtuu ??"
No me olemme naimisissa mutta silti on kaksi eri sukunimeä syystä että itselläni on todella harvinainen sukunimi joka annettiin yhteisille lapsille ja mies piti omansa (joka on yleinen sukunimi). Parilla kaverilla sama juttu eli avioliitto EI todellakaan tarkoita nykyään välttämäti yhteistä sukunimeä!!!
"Minulle on ainakin ehdottoman tärkeää, että parisuhde on ensin vankalla pohjalla. On haluttu sitoutua (mennä naimisiin) ja vakiintua siinä suhteessa. Sanoo kuka mitä hyvänsä niin kyllä sillä suhteella on paremmat onnistumis mahdollisuudet. Lapset on parempi hankkia mielestäni vasta kestävään suhteeseen missä ei ole jätetty hätävaroja (avoliitto)."
Meillä on lapset "tehty" ennen avioliittoa. Mun mielestä on täysin naurettavaa puhua vankasta pohjasta parisuhteessa jos on menty naimisiin tyyliin jo parin vuoden seurustelun jälkeen ja sitten väitetään kirkkain silmin että suhde on vakaalla pohjalla :D. Meillä oli takana yhteiseloa yli 7 vuotta ennen kuin esikoista ruvettiin "tekemään" ja suhde taatusti vankemmalla pohjalla kuin näillä nopeasti avioituneilla jotka hädin tuskin tuntevat toisiaan.
Nyt meillä on yhteiseloa takana yli 12v ja naimisissa 3v, naimisiin menimme kun suunnittelimme yhteisen asunnon ostoa, paperisotaa olisi ollut paljon enemmän jos olisimme olleet avoliitossa. Muutoin avioliitto on mulle ihan yks lysti, emme kuulu kirkkoon eikä avioliitolla ole meille mitään "hengellistä" merkitystä.