Suomi on pullollaan rikkaita vanhojapoikia, joiden elämän päätarkoitus on kerätä rahaa. Monella on vielä se asenne, että jos akan ottaa, niin sehän voi erota ja viedä omaisuudesta puolet mukanaan. Erityisesti maatalousyrittäjät ajattelevat näin, ja tietysti se on ymmärrettävääkin, tilahan on yritys. Niinpä mies etsii avoliittoon suostuvaa kumppania, joka tekisi töitä tilan eteen ja kenties synnyttäisi perillisiäkin, mutta avioliitto olisi liian suuri taloudellinen riski miehelle ja kenties suvun omistuksessa pitkään olleelle tilalle.
Ja mikä on tämän asenteen seuraus? Maaseutu täynnä yksinäisiä vanhapoikatilallisia, joiden kuoltua kurjimmassa tapauksessa valtio perii kaiken. Mutta onhan sekin tietysti parempi vaihtoehto kuin että lopettaisi pihtaamisen...
Ja mikä on tämän asenteen seuraus? Maaseutu täynnä yksinäisiä vanhapoikatilallisia, joiden kuoltua kurjimmassa tapauksessa valtio perii kaiken. Mutta onhan sekin tietysti parempi vaihtoehto kuin että lopettaisi pihtaamisen...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Josko niitä on siellä "peräkammarin poikia"? Elää niitä kaupungissakin yksinäisiä varakkaita ukkoja ja akkoja. Ei saa, ei uskalla, ei töiltään pääse, ja tietysti "arvot ja asenteet" laatuvaatimus...???
varsinkin tuo laatuvaatimus! en minä ainakaan ala kenenkään kanssa vain että alkaisin, en toki sen takia laske tasoa, jotta joku kelpaisi, kun on tännekin asti ilman pärjännyt :)
Oot tainnu samoohin maanviljeliin törmätä ku minäkin! Kaks mun on jo lempannu ja peljänny tilansa menestystä. Pitäköön. Voisihan sitä avioehdon tehdä.
Mutta miten seurustella miehen kanssa, joka on aina töissä (maatilallaan) ja jonka luo ei voi mennä (vanhukset ei hyväksy)? Eli se ei ehdi tulla mun luo, ja minä en saa mennä sen luo.
Ei mitenkään.
Johan oli taas teoria. Jos tuo todellakin olisi jollekin poikamiehelle "ongelma", niin miksei hän vaatisi avioehtoa ennen papin aamenta?
Johtuisikohan tuo ennemminkin siitä että eukot täällä tasa-arvon ihmemaassa on kasvatettu niin omahyväisiksi ja tietäviksi, ettei niitä täysijärkinen viitsi vaivoikseen ottaa?
Sinäkin esität mutu-teoriasi varmana tietona, vaikka se pitänee paikkansa vain joissakin tapauksissa. Jos rakastaa niin ei sillä rahalla niin suurta väliä ole. Muistaakseni jonkin aikaa sitten yksikin akka huijasi ensin yhdeltä poikamiesisännältä parisataatuhatta vanhaa rahaa ja sitten toiselta sata tonttua (näin muistelisin lehdistä lukeneeni, summat voivat vähän heittää, aikalailla kuitenkin).
Tuossa omaisuudenjakoasiassa käsittääkseni alle 5v. kestäneissä liitoissa omaisuus jaetaan siten että kumpikin saa suunnileen sen mitä oli tullessa. Tai voihan sitä sorvata avioehdon jossa vaimon erossa saama summa vuosittain kasvaa niin saa sitten kohtuullisen korvauksen tehdystä työstä. Neuvottelukysymys, kele.
Väliaikaisesti "maalaisena" esittäisin yhtenä syynä maaseudun poikamiespaljouteen sen ettei täällä ole naimaikäisiä naisia, ainakaan vapaana, tai ei niitä ainakaan näe missään. Alaikäisiä ja eläkeläisiä näkyy liikenteessä mutta vaimoehdokkaat ilmeisesti piilottelevat jossain. Kaupunkeihin asettuneet muijat eivät taasen halua maalle muuttaa, ovat sen verran fiksuja.
Itse olen saanut raskaasti pettyä ihmissuhteissa, vaikka olenkin vasta nuori, 26v. Olen opetellut tulemaan toimeen omillani. Minulla on oma koti, työ, läheisiä sukulaisia. Se riittää minulle. Nautin omissa oloissani olemisesta. Perjantaisin ostan ison pullon viskiä ja kuuntelen hyvää musiikkia. Kukaan ei tule sanomaan, miten toimia. Se on parasta, mitä voi saada.
-Luota itseesi. Se ei ole sen huonompi vaihtoehto, kuin mitä ne, jotka eivät uskalla luottaa vain itseensä, vaan tarvitsevat jonkun muun, väittävät-