Tälläinen tapaus.
Olin tyttöystäväni (yhdessä 5 vuotta) kanssa ulkona ja saimme aikaiseksi riidan. Emme ole ikinä osanneet riidellä. Kun minä avaudun hän vaikenee.
Koko seurusteluajan emme ole riidelleet kunnolla vaan riita pitää hänen mielestään päättää sopimatta, eli jättää roikkumaan. Anteeksi ei saa pyytää, koska se ei auta enää kun on jo ollut riita. ajatuksia joita en vain ymmärrä.
No tämä riita kuitenkin oli todella rasittava, kun kysyin että mitä miletä olet tästä hän katsoi toiseen suuntaan eikä huomannut minua mitenkään. Hän van puhui koiralleen, voi kun oot söpö ja ihana. Tätä jatkui ehkä tunnin. Yritin ottaa mua ärsyttäviä asioita esille ja hän vain katsoi kylmällä katseella mun läpi ja jutteli koiralleen.
Tässä vaiheessa jokin naksahti päässä ja potkaisin polvella...tajusin kuitenkin että o-ouu....ja sain hdastettua potkua niin paljon että se vain hipaisi poskea. Molemmat pelästyttiin ja mä aloin kyseleen että ei kait sua sattunut.
Jotenkin meni kontrolli ihan totaalisesti, tärisin raivosta jo pitkään ennen potkua, hänkin sen huomasi mutta hymyili vain minulle vittumaisesti ja jatkoi kiusaamista.
toi oli sadasmiljoonas riita...jotenkin ajattelin että tämä on se viimeinen riita en kestä enää.
Tiedän kuitenkin että emme enää voi jatkaa suhdetta. Jotenkin mä yritin punaisen viivan, mutta niin se tyttökin. En voi antaa anteeksi sitä miten paljon se mua käytöksellään loukkasi.
Nyt kuitenkin pelottaa että voiko tämä toistua? siis että menee kontrolli niin totaalisesti että itsehillintä pettää toistamiseen?

Vastaukset 10
Vanhimmat
olemaan potkimatta vaikka toinen ei sinulle puhuisikaan. Pikkupoikamaista käytöstä, josta kyllä pääset eroon. Jos rupeaa suututtamaan, voit lahteä vaikka kävelylle. Kyllä elämässä tulee tilanteita, jolloin raivo pitää osata hillitä tai/ja muuttaa muuksi toiminnaksi. Vaikeneminenkin on yksi tällainen mekanismi. Eihän töissäkään voi esimiehiä tai hankalia sopimuskumppaneita ryhtyä potkimaan - osaat varmaan töissäkin kontrolloida impulsseja.
Useimmille tulee tilanteita, joissa tärisee raivosta. Useimmat osaa silti olla käymättä käsiksi (tai sinun tapauksessa "jaloiksi"). Se on vain taito, jonka voi opetella, ei mitään rakettitiedettä.
Tuolla alempana on artikkeli, jonka voisit lukea
"Lue hyvä artikkeli", tarkoitettu niille jotka epäilevät että kontrolli voisi joskus pettää.
tuonlaisia ämmiä visusti !! Saavat sinut hakkaamaan pelkillä ilmeillä. Kyllä ämmät osaa...sit ne on niin viattomia että...kuin ruttoo vältät, tästälähtien.
että tunnistat vakipöpin. Tämä huvittava, vaaraton luuseri, joka viettää loppuikänsä kahden nurkkinsä seurassa. Sinun ei tarvitse.
"Saavat sinut hakkaamaan pelkillä ilmeillä. Kyllä ämmät osaa."
Toivon sinulle mahdollisimman pitkää elämää ja ennenkaikkea pitkää vanhuutta.
Teille muille ihmisille, jotka olette parisuhteessanne tai muussa elämässänne sortuneet käyttämään väkivaltaa haluaisin sanoa: tämä on se ajattelumalli, johon tekonne teitä ovat viemässä - kuunnelkaa katumuksenne ääntä. Se on teissä asuvan hyvän ääni.
Tehkää jotain ennenkuin viimeinenkin ihmisyyden rippeenne katoaa ja jäljellä on enää sellainen oleton kuin tuo kirjoittaja: sieluton, täynnä vihaa ja tuomittu hautaan asti kestävään yksinäisyyteen.
Miksi riitelet?? Tosikkomaisesti, miksi et nauti elämästä? NUSSISIT!! Onnellisesti.
ehkä vielä voit saada uuden mahdollisuuden.
Ihan aikuisen oikeesti, mikä sinulle on arvokasta...?
Jokainen meistä varmasti tässä elämässä jossain vaiheessa hermostuu johonkin ihmiseen niin paljon että todella tekin mieli täräyttää.
Valitettavasti osa toteuttaa aatoksensa.
Luulenpa että sulla ei ole mitään hätää sen suhteen. Itse tajusit että lyödä ei saa, ja näyttää siltä että todella itsekkin säikähdit itsekkin omaa reaktiotasi.
Eli ei susta vaimonhakkaajaks ole. ;-) Ole rauhassa.
Mukavaa loppu kesän jatkoa
..ja lopetatte suhteenne mahdollisimman pian.
Tyttöystäväsi vaikuttaa sadistiselta luonteelta, ei tuollaiseen härnäämiseen ihan terve ihminen pysty...
Olet aivan tavallinen, fiksu kaveri; tarpeeksi provosoituna voi kuka tahansa käyttäytyä äärimmäisellä tavalla.
vakipöpi. Näin hölmöjä ei kukaan muu esittäis.
ihailtavaa rehellisyyttä. Vaan mitäpä tuota teeskentelemään, eikö totta?
Aloittajalle sanoisin, että tiedostaessasi rajasi voit kunnioittaa myös toisen rajoja ja oikeuksia.
Minunkin mielestäni voisit ottaa aikalisän suhteesta, jossa et voi hyvin.
Jos vielä väkivaltaisuuden uhka vaivaa, voit kokeilla miehille tarkoitettua "lyömätöntä linjaa", googlaa vaikka.